Luonto suojelee ‒ itseään

Ympäristöpolitiikassa saattaa nähdä trendin, joka ei ole koskaan päässyt valtaan mutta yrittää sinne jatkuvasti. Tämän tieteellisen ajattelun diktatuurin mieli kulkee niin, että luonto, jota tiede tulkitsee, määrittelee ihmistoiminnan rajat.

Edeltäjiensä lailla ajatus houkuttelee. Se poistaisi poliittiset ristiriidat ja siirtäisi vallan tiedettä tekevälle ja tulkitsevalle etujoukolle.

Mutta se ei voi onnistua, sillä poliittisia ristiriitoja ei voi poistaa eikä tiede ole virheetöntä. Ja vaikka olisikin, sitä tekevät ja tulkitsevat vajavaiset ihmiset.

Kun maahan saatiin laki ympäristövaikutusten arvioinnista, niin sanottu yva-laki, linjan kannattajat pettyivät, kun se ei kieltänytkään ympäristön kannalta huonoja hankkeita. Samaa tavoitellaan ilmastolailla: jos ilmaston pilaaminen kielletään, tarvitsee vain päättää, kuka valitsee kiellettävät asiat.

Kieltäjä olisi ympäristöministeriö, josta on haluttu tehdä uusi superministeriö. Sille piti antaa valtuudet ”yvata” kaikki tärkeät asiat – siis ne, jotka se itse haluaa yvata.

Ilmastonmuutos näytti vievän asiat tähän suuntaan. Oireellinen muutos oli, kun viime hallitusneuvotteluissa ministeriötä ei enää haluttukaan antaa vihreille, vaikka ne sitä halusivat.

Edelliskerralla oli päinvastoin: vihreät eivät olisi ympäristöministeriötä halunneet, mutta joutuivat sen ottamaan.

Hyvä tiedediktatuurin keino ovat kansainväliset sopimukset. Uusin niistä tehtiin Japanin Nagoyassa lokakuussa.

Esimerkiksi luonnonsuojeluliitto tulkitsee sopimusta niin, että Suomen on lisättävä suojellun tai rajoitetussa käytössä olevan maapinta-alan osuus 17 prosenttiin, kun se nyt on 15. Tätä sopimus ei kuitenkaan edellytä.

Suojeluprosentit sovittiin sopimuksen johdantotekstin perusteella. Siinä toivotaan, että maat määrittelevät tavoitteensa itse, kansallisen tilanteensa ja tarpeidensa mukaan.

Ympäristöministeriön mukaan prosenttiin voidaan laskea myös pehmeämmän metsänkäsittelyn ja virkistyskäytön alueita. Suomen tilannetta edustaa myös huomattavasti muita maita laajempi tiukan suojelun osuus aivan etelärannikkoa myöten.

Luonnonsuojeluliiton linja veisi Suomen useita vuosia taaksepäin. Suojeluprosenttien sijaan asioita katsotaan kaikkialla paljon laajemmasta kulmasta.

Ympäristöongelmia ei voi ratkaista vain siirtämällä luontoa talouskäytön ulkopuolelle. Voidakseen jatkaa elämäänsä ihmiskunnan on pakko käyttää luonnonvaroja, ja voidakseen tehdä sitä kestävästi, sen on käytettävä nimenomaan uusiutuvia luonnonvaroja.

Ratkaisu on siis uusiutuvien luonnonvarojen kestävä käyttö. Sen avulla voimme turvata paitsi luonnon, myös ihmisen elinmahdollisuudet.

Mitä metsiin tulee, metsätalouden aiheuttamat monimuotoisuusongelmat on tunnustettu ja niiden parissa tehdään jatkuvasti työtä. Metsäsektori on Metso-ohjelman puitteissa sitoutunut tähän työhön.

Nagoyan sopimus tuo siihen uutta, mutta ei suojelun määrän, vaan esimerkiksi geenivarojen suojelun, vieraslajien ja ilmastonmuutoksen suhteen.

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 30.11.2010.