Miksei tulevaisuus näy mediassa?

Stora Enso julkisti maanantaina, 30.5. jymyuutisen. Yhtiö aikoo perustaa Imatralle – siis Suomeen – tehtaan, jossa aletaan tuottaa mikrosellua.

Lehdistössä uutinen sai aikaan nuivan vastaanoton. Useimmin se piilotettiin verkkosivulle, mikä takaa, että lukijoiksi päätyvät vain asiasta ennestään kiinnostuneet. Esimerkiksi Helsingin Sanomat katsoi asiakseen tehdä hankkeesta yksipalstaisen uutisen vasta keskiviikkona.

Uutinen kuvaa metsäalan suuria mahdollisuuksia ‒ ja sitä, kuinka pienen osan ne saavat suomalaisessa julkisuudessa. On pakko päätellä, että suomalaiset talousjournalistit eivät ymmärrä, missä maa ja maailma menevät.

Lienee kyse klassisesta yhdistelmästä kyynisyyttä ja ennakkoluuloa. ”Rivien välit luin, en rivejä.”

Paitsi lukuisat tutkijat, myös biojalostamoja kehittävä metsäteollisuus on luvannut, että vuonna 2020 me osaamme tehdä muovia puusta. Luulisi olevan ymmärrettävissä, että jos me opimme tekemään muovia uusiutuvasta raaka-aineesta, sen kysynnälle ei ole ylärajaa.

Mutta näitä uutisia ei voi julkaista, koska ne olisivat mainoksia. Jos taas vastaava uutinen tulee tietotekniikka-alalta, kaikki voidaan kertoa teknologian määrittelyitä ja firmojen nimiä myöten.

Entäpä älypakkaukset? Kuinka moni lehti on julkaissut uutisen, jonka mukaan suomalainen metsäteollisuus on jo vuonna 2009 myynyt älykkään lääkepakkauksen lisenssin Yhdysvaltoihin?

Tämä pakkaus muistaa, milloin lääke on otettu, ja hälyttää, jos lääkettä ei oteta ajallaan. Kaikki tiedot tallentuvat ja ne voidaan lukea lääkärin vastaanotolla tietokoneella.

No, eihän tätä kukaan ole lukenut, koska journalistien mielestä tällaisen kertominen on mainos. Samaan aikaan he narisevat, että metsäteollisuuden uudet tuotteet ovat lunastamaton lupaus.

Myös puurakentamisessa Suomi on ykkösmaa. Suomalaiset myyvät jatkuvasti suurenmoisia puurakenteita, mutta ulkomaille – esimerkkeinä Sevillan keskiaikaisen kaupungin hehtaarin suuruinen kaupunkikeskus tai Pariisin Charles de Gaullen lentokentän viitosterminaalin kattorakenteet.

Ne ovat siis Espanjassa ja Ranskassa, eivät Helsinki-Vantaalla tai Kampin keskuksessa Helsingissä. Miksi suomalainen puurakentaminen pärjää ulkomailla täysin kaupallisessa kilpailussa, mutta ei Suomessa?

Miksi suomalaiset journalistit eivät esitä tätä ilmeistä kysymystä? Siksikö, että he eivät tiedä, mitä muualla maailmassa rakennetaan?

Mutta se mikrosellutehdas! Sen lopputuote on vallankumouksellinen, kertaluokkaa aiempaa vahvempi kartonki tai paperi.

Niin paljon kuin uskonkin suomalaiseen metsäalaan, tätä uutista odotin vasta kymmenen vuoden kuluttua. Mutta olin väärässä.

Kehityksen vauhti lyö ällikällä päivät päästään. Uusia metsätuotteita tulee joka viikko.

Jos missään, Suomen tulevaisuus on metsässä. Mutta tiedotusvälineissä tulevaisuutta ei nähdä, vaikka se pukeutuisi punaisiin vaatteisiin ja hyppisi keskellä katua. Korkeintaan joku uumoilisi, että kaipa se tuokin kohta auton alle jää.

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 18.6.2011.