Ministeriön kevyt vastuu

Luonnonsuojeluväki on löytänyt uutta suojeltavaa. Nyt ollaan valtion ja kuntien virkistysalueiden kimpussa.

Toistuvasti saamme lukea, kuinka virkistysalueita ei saisi hakata, koska niiden luontoarvot kärsivät. Virkistysalueita ei kuitenkaan ole perustettu luonto-, vaan virkistysarvojen turvaamiseksi, ja ne ovat eri asia.

Esimerkiksi pääkaupunkiseudun kunnissa nämä kiistat alkavat aina sillä, että joku luontoaktivisti ilmoittaa edustavansa ”kaupunkilaisia”. Kaupungit kuitenkin tietävät, mitä kaupunkilaiset haluavat. Tämä tieto on saatu selville siten, että on kysytty.

Ongelmana ovat vain tiedotusvälineiden toimittajat, joiden on jostakin syystä uskomattoman helppoa uskoa likimain keneen hyvänsä, joka tulee puhumaan kansan nimissä.

Ympäristöjärjestöjen edessä mikään varotoimi ei takaa mitään. Esimerkiksi Oulun Sanginjoen hakkuiden suunnitelmat päätettiin tilata metsäaktivistien itse perustamalta ja johtamalta yhtiöltä. Mutta edes itse laaditut suunnitelmat eivät kelvanneet.

Luontoväen vanhoista vihollisista paras on Metsähallitus. Esimerkiksi Suomussalmen Hossan virkistysalueiden suhteen luontoväki on sanonut, että siellä on ”vanhan metsän piirteitä” – jopa Metsähallituksen omienkin selvitysten mukaan.

Mitä tämä tarkoittaa?

Kun Suomessa tehtiin 1990-luvulla useita vanhojen metsien suojeluohjelmia, pyrittiin ensiksi määrittelemään, mitä vanha metsä tarkoittaa. Metsäalan, tutkijoiden ja luontojärjestöjen yhteistyössä kehitettiin mittari, joka antoi metsälle pisteitä sen mukaan, mitä vanhan metsän piirteitä sieltä löytyi.

Mittarin hyväksyivät kaikki osapuolet, mukaan lukien siis ympäristöviranomaiset ja luontojärjestöt. Yhteisesti päätettiin, että kun metsä saa tällä mittarilla 25 pistettä, se luokitellaan vanhaksi. Käytännössä raja laski aika nopeasti 22–23:een.

Ympäristöjärjestöt antoivat mittarille arvoa täsmälleen niin kauan kuin sen mukaisesti määritellyt vanhat metsät oli suojeltu. Sen jälkeen perustelut muuttuivat.

Nyt saamme kuulla, että tämä tai tuo metsikkö pitää suojella, koska siinä on ”vanhan metsän piirteitä metsäalan itse hyväksymällä mittarilla”. Näin voidaankin sanoa, jos mainittu mittari antaa metsälle edes yhden vanha metsä -pisteen.

Suuresti vääristelemättä voi sanoa, että lähes joka ikinen Suomen metsähehtaari saavuttaa ainakin yhden vanha metsä -pisteen. Tällä mittarilla voidaan siis suojella kaikki metsät. Kyseessä on ilmiselvä yhteisesti hyväksytyn työn väärinkäyttö.

Ympäristöjärjestöjen linja on tavallaan ymmärrettävä. Kyllä kai kansalaisjärjestö voi muuttaa mielensä, kun kansalainenkin voi. Mutta eikö se tulisi tehdä avoimesti?

Hämmästyttävämpää on, että myös ympäristöministeriö – tai ainakin ympäristöministeri itse – näyttää irtisanoutuneen mittarista. Esimerkiksi Hossan hakkuiden yhteydessä Ville Niinistö on tukenut järjestöjen linjaa.

Ministerin tai ministeriön ei siis tarvitse sitoutua siihen politiikkaan, mihin se on elinkeinojen kanssa ryhtynyt. Tarvitseeko tässä tilanteessa puhua esimerkiksi luottamuksesta?

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 13.2.2012.