Älä huku aseisiisi, punavihreä suvakki!

Koska olen typerä optimisti, teen taas yrityksen ymmärtää niitä, joita ei saisi sanoa punavihreiksi suvakeiksi. Teen tämän siksi, että olen kasvanut heidän kanssaan, tunnen heitä niin paljon ja monia heistä jopa arvostan – kaikesta huolimatta.

Tekee vain niin hemmetin huonoa katsoa, kuinka alas he ovat menneet nykymuotoisen persuista, hallituspolitiikasta ja pakolaisista käytävän keskustelun myötä.

Tällä kertaa kimmokkeeni oli HS:n juttu Ville Rannasta, valtakunnan ykkössuvakista, ainakin mitä sarjakuvapiirtäjiin tulee.

Sarjakuvasta en tietenkään mitään ymmärrä, ja siksi uskallankin sanoa, että en ole koskaan oikein käsittänyt Rannan mainetta millään muulla perusteella kuin sillä, että hän on saanut aikaan kohuja.

Mielestäni Ranta ei ole erityisen hyvä käyttämään sarjakuvan keinoja. Pikemminkin sarjakuva on hänelle tapa laittaa omia mielipiteitään eri tavoin formuloituina peräkkäisiin kuviin.

Minkäänlaisia oivalluksia en ole Rannan sarjakuvien äärellä kokenut, ennemminkin jo kuullun poliittisen agendan uudelleenjankkaamista.

Se on toki nykyään muodinmukaista: mielipiteet, ei niinkään ajattelu.

Tämä HS:n jutussa kuvattu sarjakuva, siis se, että ”Ville Rannan alter ego yrittää käydä rakentavaa keskustelua natsin kanssa”, pakotti liikkeelle. Kyseessähän ei ole edes navanalitus, vaan oikeasti Rannan ja valtakunnan päälehden kulttuuriosaston äärimmäisen vastenmielinen isku vyön alle – mutta kenen vyön?

Kaikkien niiden, jota oikeasti haluavat keskustelua. Esimerkiksi minun.

Korneimmalla mahdollisella tavalla HS julistaa Rannan ”ylevän” aikeen, jonka Ranta kuvittaa ja sanoittaa tietenkin täysin itse. Siihen nähden odotin, että hän käyttäisi suvereenia valtaansa kohtuudella ja antaisi vastustajalleenkin mahdollisuuden.

Mutta ei. Ranta ei voi sanoittaa ystäväänsä natsia – jollaista tuskin on edes olemassa mutta jollaisen olemassaoloa HS yrittää jostakin käsittämättömästä syystä kovasti manifestoida – muuten kuin niin, että hänen ja hänen alter egonsa keskustelu päätyy umpikujaan nimenoman natsin typeryyden vuoksi. Edes umpikujassa ei ole mitään oivaltavaa, on vain tympeä osoittelu.

Tätäkö te luulette, että me teiltä haluamme lukea? Pidättekö te meitä aivan oikeasti täysin pönttöinä?

Ilmeisesti pidätte. Pelottavinta on, että olette ehkä oikeassa – ainakin jos katsoo sarjakuvan verkossa saamaa palautetta.

Minusta tämä on vastenmielistä.

En todellakaan pidä fiksuna sitä porukkaa, joka mölyää Suomen Sisun, persujen ja Laura Huhtasaaren ympärillä – jopa maan haukutuin mies Teuvo Hakkarainen on einstein heidän rinnallaan.

Mutta mitä inhoan kaikkein eniten ja mihin olen pettynyt kaikkein syvimmin on tämä punavihreän suvakkikuplan systemaattinen pyrkimys päästä yhtä alhaiselle tasolle kuin ne, joita he pitävät vastustajinaan. Se on jotakin niin kammottavaa, vastuutonta ja hullua, että en voi sitä käsittää millään tavoin.

Tosiasiassa he valitsevat juuri ne aseet, joiden käytöstä he arvostelevat oletettuja vastustajiaan, mutta joita he eivät kuitenkaan osaa kunnolla käyttää. Siksi he tulevat hukkumaan niihin.

Kun tämä tapahtuu, saa taas kysyä, eikö mitään ole opittu. Nolointa on, että tätä pitää kysyä niistä, jotka ovat eniten lukeneet historiaa – ja saamme kysyä, miksi.

Ei vaikuta siltä, että oppiakseen.