tiistai 4. huhtikuuta 2017

Salaseura perääntyy – Greenpeace edustaakin mielipiteitä, ei totuutta


Muistan hyvin, kun julkaisimme ensimmäiset artikkelimme forest.fi-verkkosivustolla vuonna 2004. Sivustohan perustettiin kertomaan metsäsektorin viestiä ulkomaille, ettei siellä oltaisi pelkästään ympäristöjärjestöjen varassa, mitä tulee Suomen metsätalouteen.

Silloinen maa- ja metsätalousministeriön metsäosaston ylijohtaja Aarne Reunala sanoi ensimmäisessä artikkelissamme mielipiteen, muistaakseni tyyliin ”tällainen kanava on tärkeä, koska se lisää viestinnän moniarvoisuutta”.

Kalikka kalahti: Greenpeace vastasi verkkosivullaan välittömästi. Viesti oli se sama, mikä järjestön metsäaktivisteilta on kuultu jo ainakin 20 vuotta: kaikki, jotka ovat eri mieltä, valehtelevat.

Tämä tuli mieleen, kun luin uusimpia uutisia kanadalaisen Resolute Forest Products -yhtiön oikeusjutusta Greenpeacea vastaan. Yhtiöhän on, oltuaan vuosia Greenpeacen kampanjoinnin kohteena, haastanut sen oikeuteen järjestäytyneestä rikollisuudesta, jonka ainoa tarkoitus on hankkia rahaa järjestölle itselleen.

Kuinka tuttua.

Nyt Greenpeace on kuitenkin perääntynyt. Siinä, missä se aiemmin on väittänyt muiden mielipiteitä valehteluksi, se sanookin nyt, että se itse ei ole väittänyt mitään, onpahan vain esittänyt mielipiteitä.

Tämä kaiken sen jälkeen, kun Greenpeace on korostanut, että se sentään perustaa väitteensä tieteeseen, kuulemma toisin kuin vaikka metsäsektori. Kiintoisaa on myös, että tarvittiin alioikeus, jotta Greenpeace kykenisi tähän myönnytykseen.

Kuinka kaukana Greenpeace on maailman todellisista ongelmista? Se selviää järjestön metsäkampanjasta Kainuussa. Se esimerkiksi esittelee kuvia Lammasjärven saarten hakkuista ja vertaa niitä hakkaamattomaan saareen.

Mutta oikeasti hakkuita pitäisi verrata kuivuneeseen Aral-järveen, Tyynenmeren muovilauttaan tai eturauhasongelmista kärsivään vanhukseen.

Pelkästään osalla Suomen metsien hakkuista voitaisiin korvata koko maailman puuvillan tuotanto. Suomessa kehitteillä olevilla teknologioilla kangasta todellakin voidaan tehdä puusta. Näin ympäristölle hyvin tuhoisaa puuvillanviljelyä voidaan vähentää ja puuvillapellot voidaan metsittää tai käyttää ruoan tuotantoon.

Suomalainen Paptic taas suunnittelee paperitehtaan rakentamista, tavoitteenaan tuottaa biohajoavaa materiaalia, joka korvaa muovipussit. Se Tyynenmeren lautta koostuu enimmin muovipusseista.

Ja se eturauhasvaiva – kuusesta löytyy apu siihenkin.

Globaalien ongelmien rinnalla Suomen metsät voivat joka suhteessa hyvin. Ne tuottavat raaka-ainetta, joka käy kaikkiin yllä kuvattuihin tarpeisiin. Kysymys kuuluukin, miksi Greenpeace vastustaa tätä – miksi se ei tule mukaan?

Ehkä se johtuu siitä, että järjestö eristäytyy muusta maailmasta suljettuun sisäpiiriinsä.

Esimerkiksi Suomen Greenpeacella on ehkä kymmenen jäsentä, joiden täytyy sääntöjen mukaan erota jäsenyydestä aina vuoden lopussa. He voivat toki anoa jäsenyyttä uudelleen ja saanevatkin sen. Jäsenyyden hyväksyy järjestön hallitus, jonka taas täytyy, sääntöjen mukaan, kysyä asiaan kantaa Ruotsin Greenpeacelta.

Varsinainen salaseura.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 17.3.2017.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti