Vaikka puun uudet mahdollisuudet yllättävät lähes päivittäin, metsäteollisuuden kehitystyön väheksyntä jatkuu entiseen malliin. Siteeraan itseäni: vaikka Tulevaisuus pukisi ylleen punaiset vaatteet ja lähtisi tanssimaan kadulle, suomalaiset korkeintaan kummastelisivat, että mikähän hullu se tuokin on.
Normaalista 20–30 vuoden kaaresta ideasta tuotteeksi ei metsäteollisuudessa ole tietoakaan. Niin mikro- kuin nanosellun ja puudieselin tuotanto on käynnistynyt ennätysajassa.
Mutta julkinen keskustelu junnaa jossain kaukana alkuruudussa. Esimerkiksi Kalevan toimittaja Petri Hakkarainen kirjoitti lokakuussa, että metsäteollisuus yrittää sopeutua ympäristöarvojen nousuun puhumalla biotuotetehtaasta, koska sellutehdas kuulostaa rumalta.
Todellisuudessa sellu on ruma sana vain sille, joka niin ajattelee. Sellutehtaiden tuotantoa se ei ole koskaan kuvannut kovinkaan hyvin; ne ovat aina tuottaneet useampia biotuotteita.
Pitkän aikavälin ratkaisuja tekevät poliitikot eivät ymmärrä teollisuuden logiikkaa sen enempää.
Jo kauan sitten uskalsin väittää, että esimerkiksi UPM:n Lappeenrannan-biojalostamo ei ole diesel-, vaan tuotekehityshanke. Poliitikkojen ansio on, että he ovat tehneet sen mahdolliseksi luomalla uusiutuvalle dieselille markkinan.
Diesel tuskin kuitenkaan koskaan oli muuta kuin välitavoite, ja keino rahoittaa tutkimusta. Tavoitteena on korkeampi jalostusaste, materiaalien valmistus.
Liikenteelle jää tässä pää vetävän käteen. Puupohjaisten materiaalien käyttäjillä on niin paljon enemmän maksukykyä, että sille ei diesel-Golfin kuski pärjää koskaan. Tätä ei liene tajuttu paljon missään.
Aiemmin tämä on pitänyt päätellä. Vahvistusta ei ole ollut mahdollista saada, ei ainakaan teollisuudesta, mitä on pidetty osoituksena ajatuskulun kelvottomuudesta – vaikka on selvää, että tällaisia strategisen tason suunnitelmia yrityksistä ei vahvisteta koskaan, vaikka ne totta olisivatkin.
Sitten ilmoitettiin, että Arla on ryhtynyt päällystämään maitopurkkinsa Lappeenrannan bionaftasta tehdyllä muovilla. Se ei kuulostanut vallankumoukselta, mutta sellainen odotti jo kulman takana ja julkistettiin tänä syksynä, kun Mysoda ilmoitti maailman ensimmäisestä kodinkoneesta, jonka runko on tehty puumuovista.
Siinä tulevaisuus hyppäsi käsille ja muuttui nykyisyydeksi. Tosin journalismi tai poliitikot eivät ole sitä vielä havainneet.
Kuinka paljon rautalankaa tarvitaankaan, jos edes puusta tehty kodinkone ja kodinkonemarkkinan koko – yksin Euroopassa yli 600 miljoonaa kappaletta vuodessa – ei herätä?
Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaiusus -lehdessä 30.11.2020.
Korjaus 13.12.2020: Viimeisessä kappaleessa vaihdettiin sanat "niiden myyntimäärä" sanoihin "kodinkonemarkkinoiden koko".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti