perjantai 2. joulukuuta 2022

Poltossa vapautuvaa hiiltä vastaava määrä sitoutuu metsään jopa ennen polttoa


Helsingin Sanomat julkaisi perjantaina 4. marraskuuta artikkelin Kylmää faktaa takkatulesta. Artikkeli kertoi takkatulen polttamisen ympäristövaikutuksista. Lähetin artikkelin johdosta lehteen tiistaina 8. marraskuuta alla olevan kommentin, jota lehti ei tietääkseni ole julkaissut.


 Artikkelissanne Kylmää faktaa takkatulesta (HS, 4.11.) kirjoitettiin näin: ”Usein puun polttoa perustellaan sillä, että päästetty hiili sitoutuu takaisin kasvavaan metsään. Niin sitoutuu, mutta siinä menee helposti sata vuotta.”


Ei mene, jos ”hiili sitoutuu takaisin kasvavaan metsään”. Väite perustuukin siihen kummalliseen oletukseen, että puun poltossa vapautuvan hiilen tulisi hakeutua juuri sinne poltetun puun kannolle odottamaan, että siihen kasvaa uusi puu, johon se sitten voi sitoutua. Jos olisi näin, siihen voisikin kulua se sata vuotta.


Todellisuudessa hiilidioksidimolekyyli voi sitoutua mihin vain kasvavaan kasviin, vaikka takkahuoneen ruukkukukkaan. Se voi sitoutua heti, ylihuomenna, sadan vuoden kuluttua tai ei koskaan.


Metsä on ekosysteemi eikä kokoelma yksittäisiä puita. Metsien ilmastonmuutosvaikutuksen kannalta yksittäisen hiiliatomin, hiilidioksidimolekyylin, puun tai muun kasvin kohtalolla ei ole mitään merkitystä.


Tärkeää on vain se, että Suomen metsät sitovat joka vuosi hiiltä enemmän kuin niistä poistuu, myös kun mukaan otetaan kaikki hakkuut. Niinpä poltettua klapia vastaava hiilimäärä sitoutuu metsään heti – tai jopa ennen kuin se poltetaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti