Euroopan komission metsäkatoasetus on
saanut julkisuutta vaikutuksillaan maatalouteen. Vähemmän on kerrottu siitä,
mitä se tekee metsäalalle.
Se tekee, ja paljon hullumpaa kuin
maatalouteen.
Asetuksen mukaan jokaisen
metsätuotteen osalta on kyettävä osoittamaan, ettei sen valmistaminen ole
heikentänyt metsien tilaa, kuten muuttanut metsää maatalouskäyttöön, tai
”ikimetsää” talousmetsäksi.
Tämä täytyy osoittaa jokaisen
sellaisen metsäkiinteistön osalta, jolta tuotteeseen on tullut raakapuuta.
Sitä varten puuraaka-aineen tai
metsätuotteen kauppaajan – esimerkiksi metsänomistajan – on tehtävä ”asiallisen
huolellisuuden” vakuutus ja toimitettava komissiolle tieto, miltä metsäkiinteistöltä
puuta on hakattu.
Tämän jälkeen komissio julkistaa hakkuuta
vastaavan referenssinumeron. Sen avulla metsäkiinteistö, jossa hakkuu on tehty,
voidaan paikallistaa.
Metsäyhtiö liittää numeron tuote-eräänsä.
Tiedot säilytetään viisi vuotta. Numeron avulla kuka tahansa voi selvittää
minkä hyvänsä metsätuotteen metsäkatovaikutuksen kansalliselta viranomaiselta,
joka Suomessa on todennäköisesti Ruokavirasto.
Asetuksen vaatima byrokratia ja työvoiman
määrä on valtaisa. Referenssinumeroita voi olla yhtä tuote-erää kohti tuhansia,
jopa kymmeniä tuhansia.
Ajatellaan paperipinkkaa. Riippuen
paperin laadusta, siihen on voitu käyttää 3–4 eri tehtaalta tulevaa sellulajia.
Jokaiselta tehtaalta on selvitettävä, mistä ne ovat ostaneet puuta, mutta se on
selvitettävä myös jälkimarkkinoilta ostettavan puun osalta. Tämän puun
sellutehdas ostaa esimerkiksi sahalta, joka on saanut avohakkuultaan tukin
lisäksi itselleen tarpeetonta sellupuuta.
Sahojen hakkuilta tulee lisää referenssinumeroita
myös sitä kautta, että ne myyvät tukin sahaamisessa syntyvän pintapuun
sellutehtaalle.
Referenssinumeroita tulee yksin
Suomessa varmuudella pitkälti yli 100 000 joka vuosi, sillä niin monta hakkuuta
maassa vuosittain tehdään. Samalta hakkuulta tulee puuta lukemattomiin eri tuotteisiin,
mutta on epäselvää, onko hakkuulla sama referenssinumero riippumatta siitä,
mihin tuotteeseen hakkuulta saatu puu käytetään.
Numeroitahan maailmassa riittää. Voi
olla, että komissio on luonut byrokratiahirviön, jota ei saa millään toimimaan.
Komissio ei valmistelussaan
noteerannut esimerkiksi esityksiä, että koko homma olisi voitu hoitaa
metsäsertifioinnilla. Siihen komissio ei viisaudessaan luota.
Toistaiseksi metsäalalta sanotaan,
että ”nyt ei voi pakittaa”, täytyy vain yrittää panna lainsäätäjän sitova päätös
toteen.
Saamme nähdä, kuinka käy.
Kirjoitus on julkaistu Maaseudun
Tulevaisuus -lehdessä 26.6.2023.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti