Suomen erikoisin: Yli-Muonion hakkuukiista

Tämä kirjoitus on poispudonnut lastu toukokuussa 2026 julkaistusta kirjastani Terveisiä ullakolta – metsäpuheita kolmelta vuosikymmeneltä. Saat sen makupalana ja merkkinä siitä, mitä kirja pitää sisällään. Julkaisen blogissani muitakin lastuja. Ne käsittelevät ekoterrorismia, metsäalalla nähtyä siilivastarintaa, e-julkaisemista, materiaalien, kuten puun ja muovin välistä kilpailua, Pentti Linkolaa ja muutamia metsäsuhteita.

 

Kirja voit saatavilla hyvin varustetusta kirjakaupasta tai täältä: https://reunalla.fi/.

 

Lukuaika: 14 minuuttia.

 

Yli-Muonion hakkuukiista on siitä erikoinen, että siitä on ainoana päästy sopimukseen rahalla. Tämä johtui ennen muuta siitä, että metsätaloutta vastassa eivät niinkään olleet ideologiapohjalla toimivat ympäristöjärjestöt, vaan muutama elinkeinostaan huolestunut matkailuyritys. Ympäristöaktivistit arvostelivat sopua mafiamaiseksi saneluksi juuri siihen tyyliin, miten skotlantilainen tutkija Joyce Tait Terveisiä ullakolta -kirjassani kuvaa.

 

Ensimmäiset merkit Yli-Muonion hakkuukiistasta saatiin 15.11.2001, kun Luoteis-Lappi-lehti kirjoitti Muonion kunnanhallituksen syyskuisesta kannasta, jonka mukaan Könkäsentunturin länsipuolisia metsäalueita ei pitäisi hakata kymmeneen vuoteen. Tänä aikana olisi pitänyt selvittää alueen merkitys matkailulle ja muille elinkoinoille.

 

Kyseiset metsät ovat valtion omistuksessa. Valtionmetsiä hallinnoivan Metsähallituksen Länsi-Lapin aluejohtaja Kirsi-Marja Korhonen sanoi lehdessä kunnanhallituksen päätöstä yllättäväksi, koska tällaisesta mielipiteestä ei ollut tuota ennen tullut mitään tietoa. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Myllykangas taas sanoi, että kunta oli kyllä tehnyt kantansa selväksi, mutta se ei ollut mennyt perille.

 

Metsähallituksen tiimiesimies Kari Koivumaa sanoi kuitenkin samassa jutussa, jonka kirjoittaja ei valitettavasti ole tiedossani, että kunnanhallituksen päätös luonnollisesti otetaan huomioon, joskaan hakkuiden lykkäämiseen ei ehkä suostuta. Korhosen mukaan hakkuita oli jo tuossa vaiheessa lykätty pitkään. Korhonen myös ihmetteli, ”miten voidaan selvittää metsien vaikutus matkailuun alueella, jossa ei ole matkailua”, paitsi ”yhdellä kelkkareitillä”. Muonion elinkeinoasiamies Heikki Kauppisen mukaan Korhosen väite oli pöyristyttävä.

 

Kyseiselle kelkkareitille oli neuvoteltu puskurivyöhyke, joka oli kymmenen kilometriä pitkä ja kilometrin leveä. Samalla Vuontisjärven rantaan oli sovittu tavanomaista rantavyöhykettä leveämpi, jopa puolen kilometrin suojavyöhyke. Luoteis-Lapin mukaan Lomakeskus Harrinivan toimitusjohtaja Kyösti Pietikäinen oli ratkaisuun tyytyväinen.

 

Luoteis-Lapin 21.11.2001 ilmestyneessä jutussa myös poromiehet iskivät lusikkansa soppaan. Muonion paliskunnan poroisäntä Taisto Ristimella väitti, että ”luonnonlaitumien ja koskemattomien metsien hävittäminen uhkaa poroelinkeinoa”. Jos hakkuut olisivat jatkuneet entisellään, se olisi Ristimellan mukaan tiennyt porotalouden loppua.

 

Muonion kunnanhallitus vaati ministeriöiltä toimia lisähakkuiden estämiseksi, kirjoittivat Lapin Kansa ja Ylen Lapin Radio 4.3.2003. Juttujen mukaan kunta oli neuvotellut asiasta Metsähallituksen kanssa, mutta Myllykangas ei ollut tyytyväinen tulokseen. Kunnanhallitus aikoi lähettää vaatimuksensa paitsi maa- ja metsätalous-, myös valtiovarain- ja ulkoministeriöllekin.

 

Metsähallitus kyllä tiesi, mitä kyseisissä metsissä tehtiin. Sitä yhtä kelkkareittiä lukuun ottamatta alueella ei ollut lainkaan matkailuun liittyviä palveluita, mutta paikallista hirvenmetsästystä sitäkin enemmän. Näistä ei tietenkään koskaan puhuttu julkisuudessa.

 

Kyse ei myöskään ollut avohakkuista. Satuin käymään mainitulla alueella hakkuun jälkeen. Kantoja ei näkynyt, koska oli talvi, mutta metsä oli sen verran tavallisen näköistä, että jouduin kysymään, milloin oikein pääsemme sinne hakatulle alueelle. Korhosen vastaus oli, että ”siellähän me juuri ollaan”.

 

Kiista kyti pinnan alla pitkään, kunnes se leimahti uudelleen joulukuussa 2006. Sen aloittivat Luonnonsuojeluliitto ja Lapin luonnonsuojelupiiri tiedotteellaan 21.12. Siinä kerrottiin Metsähallituksen aloittavan kunnassa hakkuut, joita siellä vastustettiin laajalti. Tiedotteen mukaan ”paikallinen mielipide ja metsien muut käyttötavat ovat jäämässä huomiotta, vaikka metsähallitus on ilmoittanut 10 vuoden hakkuutauosta alueella”.

 

Markku Kuortti Lapin luonnonsuojelupiiristä lähetti kiistasta 25.12. pitkän viestin metsäaktivistien Aihki-sähköpostilistalle. Aluksi Kuortti kertoi 29.12. Muoniossa järjestettävästä keskustelutilaisuudesta alueen vanhoista metsistä. Metsähallitus oli kuntalaisten pyynnöstä lykännyt alueen hakkuita. Kuortti tulkitsi tätä niin, että paikallisia oli pidetty 15 vuotta ”piinassa”. Kuortin mukaan alueen valtionmetsien arvot paikallisten virkistysalueena ja elinkeinojen tukialueena olivat mittaamattomat.

 

Kuortti väitti, että matkailun osuus oheispalveluineen kunnan elinkeinoista oli ainakin 80 prosenttia, mutta millä mittarilla, sitä hän ei kertonut, eikä sitä, oliko suhdeluku kiista-alueella sama. Matkailu oli Kuortin mukaan toisenlaista kuin tunturien ”hulinakeskuksissa”, se perustui erämaan rauhan aistimiseen.

 

Metsähallitus oli Kuortin mukaan uhkaillut hakata Yli-Muonion metsät jo pitkään ja paikalliset olivat yhtenä miehenä ja naisena vastustaneet hakkuita. Kysymys oli luonnosta mutta myös leivästä.

 

Valtaosa kunnan metsistä oli Mustosen mukaan hakattu. Niidenkin metsien jälkitöissä, taimikoiden harvennuksissa ja nuoren metsän hoidossa riittäisi töitä, kirjoitti Kuortti, vaikka oli juuri kirjoittanut, että metsätalous ei hakkuukoneiden takia työllistä jokseenkin ketään.

 

Sanomalehti Kaleva kirjoitti kansalaiskokouksesta 29.12.2006. Toimittaja Leo Mäkisen mukaan Metsähallitus oli vahvistanut syksyllä hakkuusuunnitelman, jossa hakkuualue oli supistunut 2500 hehtaariin. Metsähallituksen Korhosen mukaan kuluneen talven aikana Muoniossa oli tarkoitus tehdä harvennushakkuita 172 hehtaarilla, siemenpuuhakkuita 36 ja taimikonhoitoa 150 hehtaarilla. Siemenpuuhakkuussa metsään jätetään harvakseltaan suurimpia puita, joiden tarkoitus on siementää alueelle uusi taimikko. Kun se on vakiintunut, siemenpuut poistetaan.

 

Korhonen sanoi jutussa hyvinkin ymmärtävänsä, että hakkuiden vaikutus maisemaan tulee ottaa huomioon matkailuyritysten ja matkailureittien läheisyydessä, mutta ei sitä, että ne tuli ottaa huomioon kyseisellä alueella, joka oli 30 kilometrin päässä lähimmistä matkailukohteista. Metsähallitus kutsui paikallisia seuraamaan hakkuuta, ilmeisenä tarkoituksenaan näyttää, että niiden jälki ei todellakaan ole mitään ”raiskiota”.

 

Metsähallitus tiedotti hakkuista 29.12. Toisin kuin Kuortti väitti, tiimiesimies Mauri Huusko sanoi tiedotteessa, että hakkuusuunnitelmia oli esitelty etukäteen jo vuodesta 2005 alkaen sidosryhmille ja maankäyttöratkaisut oli tehty laajassa sidosryhmäyhteistyössä luonnonvarasuunnittelussa. ”Esimerkiksi matkailuyrittäjät eivät ole esittäneet tarvitsevansa alueelle sopimuksia koiravaljakko- tai moottorikelkkauria varten”, sanottiin tiedotteessa.

 

Lapin Kansa oli haastatellut Pertti Yliniemeä, muoniolaista matkailuyrittäjää ja Lapland Hotels -ketjun konsernijohtajaa 29.12.2006. Yliniemi sanoi jutun otsikossa, että ”metsätalouden on väistyttävä matkailulle tärkeiltä alueilla”. Laajasta haastattelusta saattoi ennustaa, että kiistaan ei ole helppo löytää ratkaisua eikä se välttämättä johtunut yhteensovittamisen vaikeudesta vaan siitä, että faktat olivat eri osapuolilla aivan erilaiset.

 

Yliniemi väitti, että Metsähallitus aikoisi hakata alueelta 2000–3000 hehtaaria metsää seuraavan kymmenen vuoden aikana. Tietolähteenä oli ”radio”. Yliniemen mukaan Metsähallitus ei kuunnellut ”lainkaan” paikallisia, jotka vastustivat Muonion pohjoisosien hakkuita ”käytännössä yksimielisesti”. Silti hakkuista oli sovittu paikallisten tahojen kanssa yksimielisesti. Tätä Yliniemi selitti sillä, että ”matkailualalla ei ole ollut kanttia käydä tätä keskustelua, koska me olemme riippuvaisia Metsähallituksesta”.

 

Nyt kanttia kuitenkin oli. Toisaalta Yliniemi ei halunnut, että kiista henkilöityisi häneen, mutta ei myöskään halunnut WWF:ää tai Greenpeaceakaan sekaantumaan asiaan.

 

Neuvotteluista tiedotettiin vuoden 2007 alussa. Metsähallitus tiedotti 2.1., että tavoitteena oli sopimus, jossa yrittäjät maksaisivat Metsähallitukselle korvauksia siitä, että se rajoittaa hakkuita matkailun hyväksi. Yrittäjät olivat esittäneet korvauksien maksamista kansalaiskokouksessa 29.12.2006.

 

Asiasta oli käyty uudenvuoden ympärillä puhelinkeskusteluita ja niinpä Metsähallitus oli päättänyt lykätä hakkuiden aloittamista, kunnes neuvottelut on käyty. Metsähallituksen metsätalouden johtaja Hannu Jokinen arveli, että siihen kuluisi tammikuu. Jokinen kuitenkin muistutti tiedotteessa, että alue on luokiteltu Metsähallituksessa tuottovaatimuksen alaiseksi talousmetsäksi eikä sinne voi perustaa luonnonsuojelualuetta.

 

Yli-Muonion matkailuyrittäjien nostama kiista Metsähallituksen kanssa oli ensimmäinen, ja toistaiseksi viimeinen laatuaan. Ensimmäistä kertaa yrittäjät väittivät julkisesti, että matkailulla on suurempi oikeus valtionmetsien käyttöön kuin metsätaloudella ja että matkailu itse asiassa tuottaa metsäsektoria enemmän hyvinvointia niin paikallis- kuin kansantalouteenkin.

 

Kuinka ollakaan, samaan aikaan julkisuudessa kiinnitettiin huomiota matkailun saamiin valtiontukiin. Kauppalehti uutisoi 3.1.2007, että ”Lapin matkailu sai suurimmat investointituet viime vuonna”. Toimittaja Katja Boxbergin kirjoittaman jutun mukaan suurimmat tuet, 2,1 miljoonaa euroa, sai hiihtokeskus Iso-Ylläs. Toiseksi suurimman avustuksen, 1,7 miljoonaa euroa sai juuri Yliniemen johtaman Lapland Hotels -konsernin Ylläs-Ski-yhtiö ja kolmanneksi suurimman, 1,5 miljoonaa euroa sai Levi Ski Resort -yhtiö. Kymmenen eniten tukea saaneen joukossa oli myös Levin Luontokeskus 1,2 miljoonalla eurolla. Metsähallitus toisaalta ei saanut valtion tukea lainkaan, ei edes niitä tukia, mihin perhemetsätalous oli oikeutettu.

 

Tukien vaikutuksista ei ollut selvää näyttöä, mutta Iso-Ylläksen toimitusjohtaja Osmo Virranniemen mukaan tuet kuitenkin olivat välttämättömiä. Valtiontalouden tarkastusvirasto oli eri mieltä. Se oli tutkinut 50 avustusta saanutta yritystä Pohjois- ja Itä-Suomesta ja todennut, että ”tuen vaikutus liikevaihtoon ja tuottavuuden kehitykseen oli vähäinen tai ohimenevä”, kuten Boxberg kirjoitti. Yritysten henkilöstömäärään tuilla oli pieni vaikutus, mutta niin pieni, ettei se vakuuttanut tutkijaa.

 

Tässä yhteydessä olisi saattanut huomauttaa myös siitä, että matkailun kerrannaisvaikutukset muissa elinkeinoissa ovat pienet. Metsätaloudesta tiedetään, että siellä yksi työpaikka saattaa luoda jopa 4–5 työpaikkaa muualle yhteiskuntaan.

 

Hiihtokeskukset saivat ”tukea” myös toisella tapaa. Tuohon aikaan oli tapana sanoa, että normaali Lapin lomakeskus tulee kannattavaksi vasta ”kolmannen konkurssin jälkeen”. Silloin tukea ovat maksaneet investoijat: kun yritys menee konkurssiin, omistajat menettävät rahansa ja uusi yrittäjä voi ostaa kiinteistöt ja muut varustukset edulliseen hintaan, jolloin liikkeellelähtö on helpompaa. Ja jos kannattavuutta ei synny silläkään, uusi konkurssi helpottaa taas seuraavan yrittäjän tilannetta.

 

Lapin Kansa yllätti pääkirjoituksellaan 6.1.2007. Yli-Muonion neuvotteluista hurmaantuneena se kysyi, siteeraten ”jopa metsätalouden arvostettuja ammattilaisia” – nimiä kuitenkaan mainitsematta – ”onko Rovaniemen pohjoispuolella järkevää hakata yhtään mitään”.

 

Pohjois-Suomen metsänomistajain liiton toiminnanjohtaja Jukka Aula vastasi tähän Kauppalehdessä toimittaja Riitta Pihlajan jutussa 15.1.: ”Jos Napapiirin [eli Rovaniemen] pohjoispuolisten metsien hakkuut kiellettäisiin, se olisi katastrofi Pohjois-Suomen metsäteollisuudelle.”

 

Aula myös vakuutti, että metsätalous on kannattavaa Lapissa kaikkialla, missä sitä harjoitettiin, siis myös Ylä-Lapissa. Puun myyntituloja kertyi maakuntaan 90 miljoonaa euroa, mistä 49 miljoonaa meni yksityismetsiin. ”Lapin aluetalous maksaa tällä hetkellä kovan hinnan matkailun, porotalouden ja luontoarvojen vuoksi. Metsähallitus voisi kestävästi hakata talousmetsistään 2,2 miljoonaa kuutiota vuodessa, mutta hakkuut jäävät 600 000 kuutiota pienemmiksi”, laskeskeli Aula. Hänen mukaansa pelkästään tästä koitui 25 miljoonan euron tulonmenetys vuodessa metsätaloudessa ja puun korjuussa. Menetyksiä kuljetuksissa ja metsäteollisuudessa Aula ei edes alkanut arvioimaan, mutta nyrkkisäännön mukaan ne olivat kymmenkertaisen puun myyntituloihin verrattuna.

 

Kirjoitan näistä Metsähallituksen yleisten, yhteiskunnallistan vaikutusten nimissä tehdyistä hakkuurajoituksista enemmän Terveisiä ullakolta -kirjassani.

 

Matkailuyrittäjien Metsähallitukselle tekemä rahatarjous käännettiin julkisuudessa päälaelleen. Vihreä Lanka otsikoi 19.1.2007 juttunsa sanoin ”mafia jyllää Ylimuoniossa”. Vaikka toimittaja Lena Björklund kirjoitti ja siis tiesi, että Metsähallitus ei suinkaan ollut vaatinut rahaa vaan matkailuyrittäjät olivat sitä tarjonneet, mafiaksi leimattiin nimenomaan Metsähallitus – ikään kuin Metsähallituksella olisi ollut minkäänlaista mahdollisuutta kieltäytyä ainakaan neuvottelemasta rahakorvauksesta, jos sellaista julkisesti tarjottiin.

 

Mafiasta puhui Markku Kuortti – sieltä hän väitti Metsähallituksen saaneen oppinsa. Kuortin mukaan kehitteillä oli ennakkotapaus ja Metsähallitus ”uhittelee nyt paikallisia matkailuyrittäjiä sillä, että toimintaympäristöllenne käy kalpaten, ellette maksa meille”.

 

Kuortin mukaan tilanteen olisi voinut ratkaista Metsähallituksen tulostavoitetta alentamalla, mikä oli moninkertaisesti virheellinen väite. Jutussa ei haastateltu niin sanottua toista osapuolta lainkaan, mutta jos olisi haastateltu, se olisi voinut kertoa sidosryhmäyhteistyössä myös luonnonsuojelupiirin kanssa tehtävästä luonnonvarasuunnittelusta, jossa Metsähallituksen hakkuut määräytyvät. Tulostavoitteella ei ole niihin vaikutusta, pikemminkin päinvastoin: luonnonvarasuunnittelu määrittelee tulostavoitteen. Kirjoitan tästäkin enemmän kirjassani.

 

Lähetin artikkelin johdosta 23.1.2007 sähköpostin Vihreän Langan päätoimittaja Elina Grundströmille ja Björklundille, missä yllä olevan lisäksi sanoin, ettei se yllätä, että ihmiset puhuvat mitä sattuu, mutta eikö toimittajan kuuluisi harkita asiaa haastateltavan puolesta. Björklund kuitenkin varmasti tiesi, miten mafia toimii, suuri Italia-fani kun oli. Tai ehkä ei tiennyt, kun syytös tuli niin keveästi.

 

Huomautin myös, että Muonion kunnanjohtaja Aulikki Heinonenkin oli luonnonvarasuunnitelman yhteydessä hyväksynyt Metsähallituksen hakkuusuunnitelmat, mutta oli nyt mukana ”kansanliikkeessä” vastustamassa itse tekemäänsä päätöstä. Lehdestä ei koskaan vastattu.

 

Kiista on ratkaistava paikallisin voimin, sanoi Metsähallituksen toimitusjohtaja Jyrki Kangas Lapin Kansan haastattelussa 26.1.2007. Kangas oli sitä mieltä, että esimerkiksi Luonnonsuojeluliiton vaatimaa selvitysmiestä ei tarvita. Ratkaisun pitäisi löytyä metsien monikäyttöä kehittämällä, mutta siitä Metsähallitus ei aikonut tinkiä, että kyseessä ovat talousmetsät. ”Metsähallitus on Ylimuoniossa tinkinyt hakkuistaan jo niin paljon, että näiden metsien hakkuista luopumiseen ei ole perusteita”, sanoi Kangas toimittaja Pekka Maunon kirjoittamassa jutussa.

 

Se ei kuitenkaan Kankaan mielestä estänyt yhteensovittamista. ”Kelkkareittejä ja taukopaikkoja voidaan varjella ja sijoittaa hakkuut vähemmän herkille paikoille.”, sanoi Kangas.

 

Kankaan mielestä jutussa oli jälkilypsyn makua. ”Luonnonvarasuunnittelu on tehty yhdessä sidosryhmien kanssa. Ei tunnu oikealta, että aletaan lipsua suunnittelussa sovitusta linjasta”, Kangas sanoi. Hänen mukaansa hakkuiden vähentämisvaatimuksissa ei ollut kyse siitä, miten Metsähallitus kestää ne, vaan miten Lappi sen kestäisi. Kyse oli esimerkiksi Kolarin ratayhteydestä, jota matkailu hyödynsi mutta joka käytännössä pysyi toiminnassa vain Metsähallituksen puukuljetusten turvin.

 

Samassa lehdessä julkaistiin Lapin liiton hallituksen puheenjohtaja Timo E. Korvan kovasanainen yliökirjoitus Yli-Muonion kiistasta. Korva kysyi, riittääkö luonnonsuojelusta itseisarvon tehneille mikään muu kuin metsien talouskäytön lopettaminen. ”Omasta menestyksestään humaltuneet matkailuyrittäjät ovat jopa esittäneet kaiken hakkuutoiminnan lopettamista Napapiirin pohjoispuolella. (…) Erityisesti valtionmaiden maankäytössä näyttää tavaksi muodostuvan, että mikä tahansa porukka kerrallaan hyväksytään osapuoleksi, jonka edessä valtionmaita luovutetaan vaatijoiden yksipuoliseen omaan käyttöön”, kirjoitti Korva.

 

Sen verran tekstissä oli epäloogisuutta, että esimerkiksi Yliniemen mukaan kyse ei ollut luonnonsuojelusta ja hän oli sanonut jopa niin, että kansallispuistojen käyttöä matkailussa tulisi laajentaa – millä ilmeisesti tarkoitettiin moottorikelkkailua ja koiravaljakkoja, joista erityisesti jälkimmäiset ovat aina olleet erityisen haitallisia porotaloudelle.

 

Metsähallitus vaatii matkailuyrittäjiltä miljoonaa euroa, kertoi Suomen Kuvalehti 31.1.2007. Metsähallitus kumosi tiedon välittömästi Ylen verkkosivulla. Metsähallituksen mukaan edellisviikolla olleessa ensimmäisessä kokouksessa kumpikaan osapuoli ei ollut puhunut rahasta lainkaan, vaan vain siitä, millä perusteella korvaus tulisi määrittää. Matkailutyrittäjät sanoivat kuitenkin SK:ssa miljoonan euron vaatimusta, jota siis ei ollut, kohtuuttomaksi. Ylen mukaan kyse ei ollut hakkuiden vähentämisestä tai niistä luopumisesta, vaan alueen vuokrauksesta.

 

Lapin Kansa kertoi 12.2., että matkailuyrittäjien ja Metsähallituksen neuvotteluissa oli sovittu vain neuvottelujen jatkamisesta. Metsähallitus oli asettanut neuvotteluille takarajan helmikuun loppuun, mitä paheksuttiin laajasti, kirjoitti toimittaja Eero Haapala. Jutusta selvisi myös, mikä oli ollut Suomen Kuvalehden miljoonan euron korvausvaatimuksesta kertovan uutisankan taustalla: kyseessä oli ympäristöministeriön esimerkkilaskelma siitä, miten muualla on laskettu korvauksia liito-oravan suojelun takia.

 

Jutussa kerrottiin myös Markku Kuortin mielipide, jonka mukaan oli ”täyttä roskaa” väittää Lapin metsäteollisuuden olevan Muonion hakkuiden varassa. Oli nimittäin käynyt ilmi, että Metsähallitus oli vienyt puuta Ruotsiin. Metsähallituksen mukaan puuta ei kuitenkaan oltu viety Muoniosta vaan Inarista, koska Suomessa kukaan ei ostanut Inarin Greenpeace-karttarajauksilta kaadettua puuta.

 

Noihin aikoihin kerrottiinkin vitsiä, jossa kysyttiin Lapin poliisin järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnan top kolmesta. Lievin oli huumekauppa, toiseksi pahin ihmiskauppa, mutta ylivoimaisesti pahin oli rajat ylittävä puukauppa.

 

Yli-Muoniossa on päästy sopuun, kertoi Helsingin Sanomat 28.2.2007. Toimittaja Tapio Mainion kirjoittamassa jutussa kerrottiin, että ”matkailuyrittäjät maksavan Metsähallitukselle suojelurahaa” ja sopimukseen kuului hakkuista pidättäytyminen kymmeneksi vuodeksi. Metsähallituksen Kirsi-Marja Korhonen sanoi jutussa, että matkailuyrittäjät maksavat Metsähallitukselle vuosimaksun, jonka suuruutta ei kerrottu ja – toisin kuin Markku Kuortti aiemmin oli väittänyt – kyse oli poikkeus- eikä ennakkotapauksesta. Jatkossakin elinkeinojen yhteensovittaminen valtionmailla tapahtuisi luonnonvarasuunnittelussa.

 

Taloussanomat julkaisi 13.3. toimittaja Veli-Pekka Leskelän artikkelin otsikolla ”Koiravaljakot vetävät matkailijoita tunturiin”. Metsähallitukselle maksettavasta rahasta käytettiin tässä jutussa nimitystä vuokra ja siitä kerrottiin, että sen maksavat Pertti Yliniemi ja Kyösti Pietikäinen. Pietikäisen mukaan myös matkanjärjestäjät olivat ilmoittaneet halunsa osallistua, samoin kuin jotkut paikalliset asukkaat.

 

Artikkelissa oli tutustuttu Pietikäisen vetämään Harrinivan lomakeskukseen Muoniossa. Jutun mukaan Harrinivan asiakkaista 99 prosenttia tuli ulkomailta lentäen Kittilän kentälle. Yhtiö työllisti talvisaikaan noin 110 henkeä, 20 alihankkijaa ja peräti 420 koiraa.

 

Kirjoitin jutun johdosta Taloussanomiin vastineen, joka julkaistiin 20.3. Kiinnitin huomiota joihinkin virheisiin, kuten väitteeseen, että Metsähallitus olisi hakannut Vuontisjärven erämaan, vaikka se oli päinvastoin jätetty kymmeneksi vuodeksi hakkuiden ulkopuolelle. Metsähallitus ei myöskään aikonut hakata kiistan kohteena olleesta 2500 hehtaarin metsäalueesta kuin vajaan 200 hehtaaria kymmenen vuoden aikana, ja siitäkin osa oli harvennushakkuuta, osa pieniä siemenpuuhakkuuta.

 

Ihmettelin, miksi matkailuyrittäjät maksavat siitä, että kyseistä aluetta ei hakata, kun yksikään yrittäjä ei ollut koskaan esittänyt toivetta harjoittaa matkailua alueella ”eikä se tunnu todennäköiseltä seuraavien kymmenen vuoden aikanakaan, kun alue on niin kaukana kaikesta”. Ja sitten kuitenkin, Metsähallituksen kanssa tehty sopimus salli hakkuut sellaisilla alueilla, ”missä matkailua on harjoitettu, harjoitetaan ja tullaan harjoittamaan”.

 

Tämä on kysymys, mihin ei ole koskaan saatu julkista vastausta. Todennäköisin vastaus on, että kyseessä ovat Muonion kunnan johtohenkilöiden hirvenmetsästysmaat.

 

Poronhoitajilta jutussa ei kysytty mitään. Jos olisi kysytty, he olisivat ehkä voineet kertoa, että Harrinivankin koiravaljakot aiheuttavat poronhoitajille suuria ongelmia. Porolle koira on susi eikä poro uskalla edes ylittää koiravaljakon jälkeä.

 

Yli-Muonioon laskeutui kymmenvuotinen välirauha. Mutta jo ennen sen päättymistä kerrottiin paljon pidemmästä sopimuksesta. Lapin Kansa kirjoitti 29.3.2014, että kiistan osapuolet olivat löytäneet toisensa tekeillä olleen Länsi-Lapin maakuntakaavan pohjalta. Sen valmistelun yhteydessä Yli-Muonion alueelle perustettiin yhteistyöryhmä, joka laati alueelle käyttösuunnitelman. ”Käyttösuunnitelma tekee tarpeettomaksi Muonion matkailuyrittäjien ja Metsähallituksen välisen metsien rauhoittamissopimuksen”, kirjoitti toimittaja Jussi Saarela.

 

Vuoden 2014 alussa työnsä aloittanut yhteistyöryhmä päätti perustaa alueelle maisemametsänhoidon valtakunnallisen pilottialueen. Siinä metsätalous, matkailu, poronhoito ja metsien muut käyttäjät sopivat alueen tulevasta käytöstä. Päätös oli yksimielinen.

 

Metsähallituksen Länsi-Lapin aluejohtajan Kirsi-Marja Korhosen mukaan sopu syntyi yllättävän hyvin. Samasta yllättyi Kyösti Pietikäinen. Käyttösuunnitelma on voimassa vuoteen 2040 asti.

 

Kiinnostuitko kirjastani. Voit ostaa sen täältä: https://reunalla.fi/