Eikö Suomessa kuolla tarpeeksi?

Joskus sitä tulee miettineeksi, mikä tiedotusvälineitä oikein vaivaa. Viimeksi siinä vaiheessa, kun suuri kuntaliitos Lahden seudulla kariutui.

Hanke kaatui kyselyissä ilmenneeseen jyrkkään vastustukseen lähes kaikissa hankkeen kunnissa. Jyrkkyys yllätti tiedotusvälineetkin, mutta myös kuntajohtajat, jotka olivat ajaneet liitosta voimallisesti – kuinkas muuten.

Kaikkein kummallisin oli kuitenkin lahtelaisen Etelä-Suomen Sanomien kannanotto. Kun kuntajohtajat tapahtuneen seurauksena kääntyivät kuntaliitoksen vastustajiksi, kyse oli lehden mukaan takinkäännöstä.

Mikähän näille oikein kelpaisi? Jos kuntajohtajat eivät olisi ”kääntäneet takkiaan”, olisiko Etelä-Suomen Sanomat kenties ylistänyt heitä suoraselkäisyydestä? Vai olisiko sellainen julistettu kansalaisten tahdosta piittaamattomaksi härkäpäisyydeksi.

Lehti vastaa sanomalla, että ”liitoksen perusteet ja tarve ovat olemassa kansanäänestysten jälkeenkin”. Ällistyttävää, mutta totta: Etelä-Suomen Sanomien mielestä kuntalaisten tahto ei kuulu niihin tekijöihin, jotka tulee ottaa kuntaliitoksissa huomioon.

Harvoin on nähty lehden pilkkaavan näin perusteellisesti omia tilaajiaan. Paitsi silloin, jos he kuolevat tapaturmaisesti. Siihen sirkukseen osallistuvat kaikki.

Viime kesän kummallisinta, mutta niin tuttua uutista toistettiin ihan yhteisrintamassa. Se uutinen oli tyrmääväksi mainostettu tieto juhannuksena tapaturmaisesti kuolleista: kokonaista 22 kolmen päivän aikana.

Määrä oli suurempi kuin aiemmin ja synnytti huolen sekä asiantuntijoiden että kansalaisten keskuudessa. Sen kaikki tiedotusvälineet raportoivat asiaankuuluvan paheksuvalla tavalla.

Tätä samaa saamme lukea aina, kun suomalaiset juhlivat. Kuinka kamalaa kaikki siis oikeastaan olikaan?

Näin kamalaa: Suomessa kuolee tapaturmaisesti 3000 ihmistä vuodessa. Kolmelle päivälle se tekee keskimäärin 25 kuollutta. Siis enemmän kuin viime juhannuksena.

Todellisuus on jälleen tarua ihmeellisempi. Huolimatta aivan selvästi ”tapaturmahakuisesta käyttäytymisestä” suomalaiset onnistuivat selviämään viime juhannuksesta vähemmin kuolonuhrein kuin normaalista arjesta – ja edellisistä siis vissiin sitäkin paremmin.

Miksi uutiset päivittelevät kuolonuhrien paljoutta, kun pitäisi päivitellä niiden vähyyttä? Mikä toimittajia, tiedotusvälineitä ja asiantuntijoita oikein vaivaa? Jos tavoitteena on onnettomuuksien vähentäminen, miksi kauhistella sitä, että asiat ovat hyvin?

Ehkä tavoitteena onkin moralisointi, huonon omatunnon lisääminen ja ihmisten ylenmääräinen kiusaaminen? Sitä en usko. Pikemminkin uskon, että tavoitteena on päästä mahdollisimman vähällä vaivalla.

Joskus muinoin toimittajien tehtävänä oli kriittisyys, ja aivan erityisesti viranomaistietoja kohtaan. Nyt sekin on päinvastoin.

Kuitenkin, koska viranomaiset tekevät työtään meidän kaikkien rahoilla, heidän tiedotteensa tulisi kääntää selkokielelle. Ja se on vasta ensimmäinen askel.

Pitäisi myös kertoa, onko kyse oleellisesta asiasta. Jos siis on kyse journalismista.

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 26.10.2010.