Kasvi ja perunamaa

Yksi metsäenergiakeskustelun hullutuksista on ollut luulo, että kaikki metsissä kasvava puu on vähän niin kuin pottumaalla. Että saadakseen nuo puut polttoon tarvitsee vain mennä takapihalle, kuokkia hiukan ja keitos on kasassa.

Keskustelu on tuonut mieleen taannoisen eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan seminaarin, missä puhuttiin metsien käytöstä. Valiokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Jyrki Kasvi (vihr.) kertoi eräästä puhujasta, että hänen aiheena on puun korjuu.

”Saamme nähdä, kuinka niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin puun korjuu voi puhua peräti 15 minuuttia”, Kasvi lausui.

Mietin silloin, että täytyykö kaikkien kansanedustajien laidasta laitaan aina ihan omin sanoin osoittaa tietämättömyytensä. Sen synkintä laatua on väittää yksinkertaiseksi kaikkea, jota ei tunne.

Jotta asia tulisi selväksi, jatketaan perunavertausta. Talousmetsiä muistuttavassa perunapellossa kasvaisi muutakin kuin perunaa, nimittäin naurista ja lanttua. Ja paljon muutakin, mutta niitä ei kerätä.

Joskus niitä väistellään. Tärkeimmät väisteltävät kohteet, niin sanotut luontokohteet, olisi merkitty korjuukoneen sähköisellä näytöllä olevaan karttaan, kuten myös muutkin pellon karttatiedot.

Alkukesästä korjattaisiin pieniä perunoita. Ja lanttuja. Ja nauriita. Samasta pellosta.

Korjuukoneen tietokoneohjelma raportoisi tehtaalle, kuinka paljon ja minkälaista juuresmuusiainesta on tulossa.

Korjuukone kasaisi juurekset omiin kasoihinsa. Naatit se katkoisi ja keräisi omalle polulleen. Perässä tulisi traktori, joka lajittelisi keräystulokset pellon reunalle. Naateista tehtäisiin bioenergiaa.

Loppukesästä pellolle tultaisiin taas, nyt paljon monimutkaisemman tehtävän parissa. Nyt korjuukoneen tietokoneohjelmissa olisi semmoinen lajittelija, joka tunnistaisi isot ja pienet perunat, ja nauriit, ja lantut.

Isommista se värkkäisi suoraan sipseiksi meneviä siivuja – tosin lantun ja nauriin kohdalla niitä sanottaisiin joksikin muiksi. Losot, eli juuresten reunapalat se lajittelisi omiin kasoihinsa, sinne muusitehtaalle.

Aamulla sipsitehtaan rekka lähtisi keräämään sipsiperunakasoja lukuisien eri peltojen ääreltä rekan sähköisen kartan ajo-ohjeen mukaan. Toinen rekka keräisi muusitavaran. Molemmat autot saisivat ajo-ohjeensa mobiiliteitse auton tietokoneeseen.

Vastaanottavan tehtaan logistiikkapäällikkö siunaisi tilannetta, missä perunat tulisivat luotettavilta toimittajilta, eivätkä takapihan pottumaalta. Sillä niin metsäenergiapuu kuin perunatkin löytyvät toisten omistamilta mailta eivätkä mistään tehtaan takapihalta.

Niitä peltoja olisi paljon. Suomessa tehdään joka vuosi noin 150 000 hakkuupäätöstä.

Kun Ekoperunanviljelyn liitto siis valittelisi, että ”meille tulee valituksia huonosta perunanviljelystä lähes päivittäin”, onko se paljon. Jospa niitä tulisi vaikkapa 300 vuodessa. Onhan se paljon, vaikka ei olekaan kuin prosentin viidesosa koko joukosta toimenpiteitä.

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 29.9.2010.