Luontoväki uusliberalisteina

Maassa on käymässä merkittäväksikin mainittu työ metsänhoidon monipuolistamiseksi. Maa- ja metsätalousministeriön asettama, laajapohjainen työryhmä on jättänyt mietintönsä ja metsälain uudistaminen on alkamassa.

Vaatimuksia monipuolistamisesta ovat esittäneet etupäässä luonnonsuojelujärjestöt. Uusliberalistisin vaatimus nähtiin Suomen Luonto -lehdessä (10/2010), jossa kaikki metsäluonnon monimuotoisuuden ongelmat luvattiin ratkaista sillä, että ”annetaan metsät omistajilleen”. Tätä perusteltiin akatemiaprofessori Ilkka Hanskin lausunnolla, jonka mukaan ”on paljon niitä, jotka eivät halua aukkohakata metsiään”.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun luontoväki tekee Hanskin tiedoista aivan tolkuttomia johtopäätöksiä. Ei ole ihme, että luonnonsuojeluliikkeen metsäpolitiikka kulkee epäonnistumisesta toiseen – vaikka se itse syyttääkin siitä muita.

Toki Hanski on oikeassa: ”monet” metsänomistajat haluaisivat mieluummin esimerkiksi jatkuvaa kuin perinteistä kasvatusta. Mutta vaikka niitä olisi esimerkiksi niin monta kuin 7000, se olisi vasta prosentti metsänomistajista.

Niitä voi olla muutamakin prosentti, mutta jos luonnonsuojelijoille riittää metsäluonnon tulevaisuuden turvaamiseksi se, että tämä joukko siirtyy jatkuvaan kasvatukseen, ei voi kuin ihmetellä, kuinka alas rima oikein voidaan laittaa.

Esimerkiksi metsäalalle tällainen ratkaisu on mahdoton jo siitä syystä, että edes jatkuvan kasvatuksen ekologisuudesta ei ole mitään näyttöä. Näin sanovat ainakin ekologian tutkijat: se suosii sulkeutuneiden, mutta ei avoimien metsien lajeja ‒ ja jälkimmäisiä saattaa olla metsissämme jopa enemmistö.

Mutta asialla on myös toinen puoli.

Ministeriön työryhmästä kerrotaan, että se hetki oli käsin kosketeltava, kun ympäristöaktivistit ymmärsivät, mihin heidän esittämänsä vaatimus monipuolistamisesta johtaa: jos annetaan mahdollisuus yhteen suuntaan, nimenomaan monipuolistaminen edellyttää toisenkin suunnan mahdollistamista.

Se merkitsee, että luontoväen usko pannaan todellisuuden puntariin: jos riittävä osuus metsänomistajista todella haluaa pehmeämpiä menetelmiä, he onnistuvat. Tätä on kuitenkin syytä epäillä, esimerkiksi niiden tutkimusten perusteella, joita työryhmällä oli käytössään.

Pellervon taloustutkimuksen ja Metsäntutkimuslaitoksen tutkimuksen mukaan tilanne näyttääkin päinvastaiselta. Kun metsänomistajia tutkitaan asenneryhmittäin, jatkuva kasvatus havaittiin vähiten halutuksi metsänhoidon menetelmäksi kaikissa metsänomistajaryhmissä ‒ myös siinä, joka painottaa metsiensä virkistyskäyttöä.

Luontojärjestöt ovat siis avanneet Pandoran lippaan, josta liikkeelle päässyt tuuli tulee todellisuudessa koventamaan käytännön metsänhoitoa esimerkiksi niin, että metsien kiertoaika tulee lyhenemään.

Kun näin käy ja kun luontoväki sitten tulee siitä syyttämään metsänomistajia, on syytä muistaa, että muutoksen takana ovat he itse. On aivan selvää, että koko uudistukseen ei olisi ryhdyttykään, elleivät ympäristöjärjestöt olisi sitä vaatineet.

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 29.3.2011.