lauantai 14. huhtikuuta 2012

Kauppa eksytti HS:n ruokasivun


Kuulin viime torstaina Ylen Aikaisesta uutisen. Sen mukaan jossakin Leppävaarassa on käynnistetty hanke, jossa neuvotaan kotitalouksia, miten vältetään ruoan haaskaamista.

Asia on tietenkin tärkeä. Ruoka aiheuttaa esimerkiksi valtavat ympäristöhaitat, ja hukkaan heitetyn ruoan osalta ne ovat kaikki aivan varmasti turhia.

Kohdekin oli siinä mielessä oikea, että kotitaloudet hyötyvät, jos eivät haaskaa ruokaa. Ympäristön suhteen tällä neuvonnalla tuskin oli muuta vaikutusta kuin se perinteinen, mihin ympäristövalistus lähes systemaattisesti pyrkii: huonon omantunnon kasvattaminen.

Kuten tunnettua, kaikkein eniten ruokaa heittävät roskiin kauppa ja ravintolat. Ne myös pyrkivät systemaattisesti valmistamaan ruoan tavalla, joka tuottaa mahdollisimman suuren hävikin.

Yksi pyrkimys on laittaa ruokaa vain ”arvokkaista” ruhon osista. Näin väitetään saatavan laadukkaampaa ruokaa.

Tällainen laatukäsitys on jokseenkin infantiili. Kaikkein vanhin ja paras ruokatraditio sanoo, että hyvää ruokaa syntyy esimerkiksi kaikenlaisista osista eläintä, mutta jokaiselle osalle on omat ruokalajinsa ja valmistustapansa.

Siitä on kuitenkin ties kuinka kauan kun olen nähnyt ravintolassa luullista lihaa, oli se sitten lammasta, sikaa, nautaa tai lintua. Paistettu kanankoipi muuttui ensin broileriksi ja katosi sitten täysin.

Porsaankyljystä en ole nähnyt aikoihin, saati talouskyljystä. Kaikki sian kokoliha on jotain sahanpurun makuista filettä.

Kaupassa on sama kehitys. Suomessa kasvaa vissiin jalattomia kalkkunoita, kun kerran kalkkunan parasta osaa, koipea, ei saa kuin tuontitavarana etnisistä kaupoista. Sama koskee kanaa, joka on noin sata kertaa maukkaampaa kuin broileri.

Mihin tämä johtaa? Siihen, että ”halvat” ruhon osat pilataan silppuamalla ja puristamalla ne rullaksi, jota myydään verkkoon käärittynä laatuluuloisille suomalaisille.

Ja lisäksi se johtaa hävikkiin.

Otetaan vaikka kala. Ensiksi meidät on opetettu kirjoloheen, mikä ei sinällään ole paha, mutta olisi kiva joskus syödä muutakin kalaa. Sitten meidän on opetettu fileoituun kirjoloheen, jolloin ruodot ja päät on nakattu roskikseen.

Nyt ne ovat ottaneet käyttöön laadukkaaksi kehumansa D-leikkuun, jossa taatusti kaikki maistuva sivulihoja myöten heitetään roskiin. Ja sitten kuluttajaa neuvotaan olemaan tuhlaamatta ruokaa.

Voi todella puhua kaupan harjoittamasta opettamisesta, ja halukkaasta oppilaasta. Vanhassa maailmassa tämä olisi ollut järkytys. Esimerkiksi minut on opetettu olemaan tuhlaamatta jumalan viljaa, ja se on viisas opetus, vaikka sitä ei ottaisikaan kirjaimellisesti.

Kyse on pröystäilystä, jota on opittu pitämään, ei edes normaalina, vaan laatuna. Hyvän esimerkin halukkaasta oppilaasta antoi Helsingin Sanomien ruokasivu samana torstaina.

Toimittaja oli siinä päätynyt Hongkongiin kauhistelemaan, kuinka siellä kalasta syödään kaikki paitsi suomut ja evät.

Kalan sisälmyksiä meilläkään ei ole ollut tapana syödä, koska niitä on niin vähän ja niiden siivoaminen on työlästä. Paitsi että monenkin kalan maksa on oikein suosittu herkku. Venäläiset jopa purkittavat turskanmaksaa.

Sen sijaan muiden eläinten sisälmyksiä ihan myydäänkin: maksaa ja munuaisia esimerkiksi. Siitä ajasta ei ole kauan kun kaupassa myytiin myös keuhkoa.

Miksikö myytiin? Siksi että niitä myös syötiin, oikein herkkuna siis.

”Eräästä toisesta kalasta syödään nahkakin”, päivittelee HS. Hyvänen aika!

Kaupan oppi on mennyt hyvin läpi: laadun kuvitellaan nousevan kun nahka otetaan kalasta pois, vaikka juuri siinä on eniten makuaineita. Kaiken asiantuntemattomuuden huippuna toimittaja perustelee nirppanokkaisuutta sillä, että ”nykyään kyse on vain mausta”. Kuinka kauas todellisuudesta voikaan päästä.

Kun maistuvat ruhon osat on kielletty, makua tehdään mausteilla, lisäaineilla ja esimerkiksi ”fondilla”. Sitten kummastellaan hongkongilaiskokkia, joka tekee ruokaa kalan pyrstölihoista, vatsalihaksista ja päästä, ja ”pääpuolesta”.

Esimerkiksi keiton tärkein ainesosa on liemi. Vanha totuus, josta kauppa meitä kasvattaa ulos ja on jo esimerkiksi HS:n suhteen onnistunut, on se, että paras kalaliemi syntyy keittämällä päätä ja ruotoja, minkä jälkeen niihin jäänyt lihakin on helposti otettavissa talteen. Tiedoksi, että erityisen hyviä ovat kalan poskilihat.

Näin minä teen aina, ja yleensä ostankin kalan kokonaisena, koska kaupassa ne perkaavat kalan niin että saanto on mahdollisimman pieni ja hävikki mahdollisimman suuri.

Missä muualla tämä on tavoite? Kun ajattelee sitä kaikkea kiusaa, mihin meitä esimerkiksi ympäristönsuojelun nimissä pakotetaan, miksi tässä kaikkein haitallisin tapa toimia on se kaikkein hyväksytyin ja arvostetuin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti