maanantai 13. huhtikuuta 2020

Bolševikit panivat sodan alulle V – puna-armeijan voitto ei, valitettavasti, ole vaihtoehtohistoriaa


Kretšetovka, Neuvostoliitto, 1.11.1941: ”Mutta ei kysymys ollut Kretšetovkasta, vaan: miksi sota menee näin? Ei vain jäänyt vallankumous tulematta koko Euroopassa, ei vain jäänyt meiltä menemättä sinne vähin veritappioin ja mitä tahansa hyökkääjien liittoa vastaan, vaan nyt peräännyttiin – mihin asti?”

Aleksandr Solženitsyn: Tapahtui Kretšetovkan asemalla, teoksessa Ivan Denisovtšin päivä, Tammi, 2010, suomentanut Markku Lahtela.


”The Man in the High Castle -sarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa”, kirjoitti Helsingin Sanomat 21.11.2019. Kyse on sarjasta, joka kertoo, millainen maailma olisi ollut, jos Hitler olisi voittanut.

Sitä, mitä olisi tapahtunut, jos Stalin olisi voittanut, ei onneksi tarvitse arvuutella. Me tiedämme, vaikka monet eivät halua tietää, mitä Neuvostoliiton valtaamilla alueilla tapahtui vuodesta 1939 alkaen. Se tapahtui täsmälleen suunnitelman mukaan.

Mitä tapahtui myöhemmin, Neuvostoliiton vuosina 1943–45 miehittämissä maissa, ei pääosin ollut niin julmaa, koska Neuvostoliitto ei onnistunut pyrkimyksessään ”vapauttaa” koko Eurooppa. Mutta kyllin kauheaa oli sekin.

Tiedämme myös Saksan hyökkäyksen Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941, operaatio Barbarossan, ja sen, mitä siitä seurasi Saksan valtaamilla alueilla. Tiedämme, että Barbarossaa siirrettiin pariinkin kertaan. Jos sitä olisi siirretty kerrankaan enemmän, Hitlerin elämä ei olisi jatkunut vuoteen 1945 asti.

Seuraava vaihtoehtohistoria kertoo siitä, mitä piti Suvorovin mukaan tapahtua, jos Barbarossaa ei olisi tullut, jos Stalin olisi ehtinyt ensin.


Puna-armeijan ensimmäinen hyökkäysaalto. Mustat läikät kuvaavat hyökkäysarmeijoita. Niiden takana seitsemän armeijaa lähestyy rintamaa. Kaakkoon osoittava valkoinen nuoli näyttää yhden Saksan armeijan todellisuudessa tapahtuneista hyökkäyssuunnista ja sen merkityksen: se käytännössä hajotti puna-armeijan kahteen osaan. Vinoviivoitetut nuolet kuvaavat ainoita suuntia, minne vuoristoarmeijat saattoivat hyökätä. Laskuvarjot kuvaavat ensimmäisen aallon laskuvarjojoukkojen lähtöpaikkoja. Lähde: Viktor Suvorov, Icebreaker

Neuvostoliitto aloittaa operaatio Ukkosen (Groza) 6. heinäkuuta 1941. Ammunta alkaa kello 3.30 Moskovan aikaa. Puna-armeijan tykistö on ylivoimainen niin määrän kuin laadunkin suhteen.

Ammuksia on valtavasti. Samaan aikaan tuhannet neuvostolentäjät lentävät yli rajan aivan läheisyyteen sijoitetuille saksalaisten lentokentille. Saksalaislentäjät eivät ehdi ilmaan. Siipi siipeen sijoitetut saksalaiskoneet tuhoutuvat nopeasti, kun yksikin niistä saa osuman.

Vastoin tiukkaa kieltoa ampua venäläisiä jotkut saksalaislentäjät kuitenkin ryhtyvät ja pääsevät ilmataisteluun. Kun ammukset loppuvat, he tekevät itsemurhaiskun. Neuvostoilmavoimien menetykset ovat mittavat, mutta yllätyksen kautta saatu etu säilyy.

Loputtomiin kiihtynyt tykistön tulitus hyytyy tuntien kuluttua yhtäkkiä. Panssarivoimien ja jalkaväen hyökkäys alkaa. Samaan aikaan yhä jatkuvat neuvostoilmavoimien aallot lentävät länteen. Tykistötuli alkaa uudelleen, nyt kauemmas.

Uraa-huuto kaikuu läpi rintaman, Itämereltä Mustalle merelle. Loputtomat panssarien massat tummentavat maiseman ja taivas peittyy pölyyn. Tulta ei säästetä. Kärjessä ovat kansankomissaari Kliment Vorošilovin mukaan nimetyt KV-panssarit.

Neuvostojoukot välttävät taistelua ja pyrkivät eteenpäin, hämmästellen miinoittamattomia siltoja. Saksalaisten on pakko vetäytyä, koska minkäänlaisia puolustusasemia ei ole.

Saksalaisilta jää tuhansia tonneja ammuksia ja polttoaineita rintaman taakse. Jo aiemmin rajan ylittäneet neuvostosabotöörit joko tuhoavat viestiyhteyksiä ja -järjestelmiä parhaansa mukaan tai välittävät niiden kautta väärennettyjä viestejä.

Saksalaisilla ei ole ammuksia, johto menettää kontrollin. Komentajat eivät tiedä, mikä on tilanne. Saksalaisten operaatiot ovat tehokkaita mutta yksittäisiä, vailla kokonaisuuden tuntevaa johtoa.

Neuvostoliittolaiset laskuvarjojoukot hyökkäävät rintaman taakse. Neuvostoliiton 8., 11. ja 3. armeijat ovat kovissa taisteluissa erittäin vahvojen Itä-Preussissa olevien saksalaisjoukkojen kanssa, mutta niiden länsipuolella Neuvostoliiton 10. armeija pyrkii murtautumaan Itämerelle eristääkseen muun muassa Hitlerin komentopaikan saksalaisjoukoista.

Etelämpänä vahvat neuvostojoukot hyökkäävät Lvovin kautta Krakovaa kohti, mutta erityisesti vasen sivusta kärsii vuoristotaisteluissa suuria tappioita. Samaan aikaan 12. ja 18. vuoristoarmeijat hyökkäävät etelämpänä maahanlaskujoukkojen tuella ja katkaisevat Romaniasta Saksaan johtavat öljyputket.

Päähyökkäys kohdistuu Romaniaan, koska siellä ovat öljylähteet, joiden varassa Saksan sotakone kulkee. Siellä hyökkäävät maailman suurin armeija, puna-armeijan 9. armeija ja sen lisäksi Mustanmeren laivasto ja Ilmavoimien 4. armeijakunta.

Neuvostoliitto toteuttaa puna-armeijan kenraalin Georgi Žukovin suurin piirtein ainoaa strategista ajatusta: on etsittävä vihollisen heikko kohta ja iskettävä siihen voimalla. Siis Romanian öljykenttiin.

Ploestin öljykenttiä pommitetaan vuorokauden ympäri ja ne syttyvät palamaan. 3. maahanlaskuarmeijakunta hyökkää Ploestin pohjoispuolisille kukkuloille. Pienet ryhmät tuhoavat kaiken millä on tekemistä öljyntuotannon kanssa.

Samaan aikaan Neuvostoliiton 10. armeijan hyökkäys Itämerelle on epäonnistunut. 3. ja 8. armeija on tuhottu kokonaan ja KV-panssari on osoittautunut kyvyttömäksi ilmatorjuntaohjuksia vastaan.

Krakovaan ja Lubliniin edenneet neuvostojoukot ovat menettäneet satoja tuhansia miehiä. Neuvostoliiton sodanjohtakeskus Stavka päättää heittää toisen hyökkäysaallon peliin.

Ja tässä on ero. Kun Saksalla on vain yksi hyökkäysaalto, Neuvostoliitolla niitä on kahden vuosikymmenen aikana kehitetyn syvän taistelun opin mukaan kaksi ja sen lisäksi vielä kolmaskin, NKVD:n armeijat.

Kun ne laitetaan liikekannalle, Neuvostoliitolla on käytössään kaikkiaan viisi miljoonaa reserviläistä sodan ensimmäisen viikon aikana ja tuhoutuneiden jälkeenkin kaikkiaan 300 uutta divisioonaa jatkaa sotaa. Ne toteuttavat syvän taistelun opin mukaisia portaittain jatkuvia hyökkäysaaltoja niin kauan kunnes vihollinen murtuu.

Viisi puna-armeijan laskuvarjoarmeijakuntaa on tuhottu kokonaan, mutta niiden komentokeskukset ja selustayksiköt ovat toimintavalmiina. Kymmenet tuhannet reserviläiset korvaavat tappiot. Perustetaan viisi uutta laskuvarjoarmeijakuntaa.

Panssarijoukot ovat kärsineet suuria tappioita, mutta maailman suurimmat panssarinvalmistajat Harkovassa, Stalingradissa ja Leningradissa kasvattavat tuotantoaan merkittävästi.


Romanian öljykenttien valtaus. Suorat viivat poikkiviivoin tarkoittavat öljyputkia. Tonavan laivaston reitti on merkitty Tonavalle. Kolmannen laskuvarjoarmeijakunnan mahdollinen maahanlaskualue on merkitty viivoituksin. Armeijat on merkitty mustin läikin ja niiden hyökkäyssuunnat viivoitetuin nuolin. Myös Mustan meren laivasto ja neljäs kaukopommitusvoimien armeijakunta Krimiltä osallistuu operaatioon. Lähde: Icebreaker

Saksa ei saa enää polttoainetta. Sillä toki on polttoainevarastonsa, mutta ne eivät riitä pitkälle. Vaikka suurin osa Saksan jalkaväestä ja tykistöstä liikkuu edelleenkin hevosvetoisesti, sodankäynti hyytyy.

Panssarit pysähtyvät. Jalkaväellä on panssaroitua kuljetuskalustoa ja tykistöllä on traktorinsa, mutta ei polttoainetta. Lentokoneita riittää, mutta ei polttoainetta. Saksan voimakas laivasto on toisaalla ja vaikka se olisikin paikalla, sillä ei olisi polttoainetta. Haavoittuneita on satoja tuhansia, samoin ambulansseja, mutta ei polttoainetta.

Elokuussa 1941 toinen hyökkäysaalto valtaa nykyisten Saksan ja Puolan välillä olevan Oder-joen ylittävät sillat. Neuvostoliiton nopeat panssarit pääsevät vauhtiin ja kohtaavat saksalaisella maaperällä kansan sortajat, nuo kauppiaat, lääkärit, arkkitehdit, talonpojat ja pankkivirkailijat.

Tšekistien, Neuvostoliiton salaisen palvelun virkailijoiden työ alkaa, eikä se ole vähäinen. Vankeja kuulustellaan jokaisella pysähdyspaikalla. NKVD ratkaisee itse, kuka on syyllinen ja kuka ei.

Miljoonista vangeista vaarallisimmat ammutaan heti. Heitä ovat esimerkiksi sosiaalidemokraatit, sosialistit, pasifistit, kansallissosialistit, upseerit, poliisit, opettajat, papit, kirjailijat, juristit, journalistit, maanviljelijät, yrittäjät.

Loput lähetetään pohjoiseen ja itään oppimaan paremmiksi ihmisiksi – aseiden, sotilaiden ja ammusten paluukuljetuksissa.

Taustalla on neuvostoarmeijan maailmanhistoriassa poikkeuksellinen tavoite: ei vain vihollisen sotavoiman tuhoaminen, mikä on ”normaali” sodan tavoite, vaan myös mahdollisuus väkivallan vapaaseen käyttöön vapautetuuilla alueilla, niin kuin sen määritteli Neuvostoliiton marsalkka Mihail Tuhatševski.

Tuhatševskin suunnitelman mukaan kaikki miehitetyt alueet muutetaan välittömästi neuvostomalliin, niin nopeasti kuin mahdollista, pakottamalla ja jatkuvalla terrorilla, kaikkien vapautettujen alueiden resurssien mahdollisimman barbaarisella käytöllä. Tälle toiminnalle Tuhatševski antoi tieteellisen nimen, ”sodan perustan laajentaminen”.

Kommunistihistoria väittää, että Tuhatševskin ideat hylättiin samalla kun hänet teloitettiin vuonna 1937. Tämä päteekin hänen sotilaallisiin ajatuksiinsa esimerkiksi syvän taistelun opista ‒ tosin niihinkin vain väliaikaisesti, koska käytännössä ne otettiin käyttöön viimeistään, kun Hitler osoitti niiden toimivuuden Länsi-Euroopan miehityksessä.

Mutta Tuhatševskin teoriaa sodan perustan laajentamisesta ei hylätty koskaan. Kyseinen termi löytyi jopa hakusanana Neuvostoliiton virallisesta tietosanakirjasta.

Vallankumouksen alkuvuosina puna-armeijan rangaistusjoukkojen tarkoitus oli tuhota maan sisäinen vastarinta. Niiden käytössä oli panssaroituja ajoneuvoja, junia, haupitseja, panssarivaunuja ja jopa lentokoneita.

Suuren terrorin vuosina 1937–38 niistä oli suurimmalta osin luovuttu, koska tilanne oli hallinnassa. Mutta Molotov-Ribbentrop-sopimuksen jälkeen niitä alettiin taas vahvistaa. Ei niitä silti Neuvostoliitossa aiottu käyttää.

Vaikka NKVD oli puna-armeijan hyökkäyksen kärjessä, sen päävoimat olivat rintaman takaisissa joukoissa. Kärkijoukkojen tehtävä oli miehittää raja-asemat ja sillat, tuhota tietoliikenneyhteydet ja hävittää pienemmät vihollisosastot.

Kun puna-armeija saavutti NKVD:n etujoukot, niiden tehtävä muuttui vapautetun alueen puhdistamiseksi.

Vladimir Triandafillov, Stalinin merkittävä avustaja, kehitti Tuhatševskin ajatuksia pitkälle, myös sodan perustan laajentamisen osalta. Hän päätteli, että NKVD tarvitsi bolševisointia varten aivan omat osastot.

Niiden tehtävä omien joukkojen selustassa oli ensiksi tuhota sinne jääneet vahvat vihollisosastot. Kysymys tietenkin kuuluu, miten omien joukkojen selustassa voi tällaisia osastoja olla, eikö puna-armeija ollut edetessään tuhonnut ne.

Ei suinkaan, Tuhatševskin, Triandafillovin ja kumppaneicen kehittämän syvän taistelun opin mukaisesti puna-armeijaan luotiin strategisen ja taktisen tason välille uusi väline, nopea panssarikiila ja ilmateitse kuljetettavat joukot, joilla hyökättiin suoraan vihollisen päävoimien ohi selustaan.

Näin vihollisyksiköitä saattoi jäädä paljonkin oman selustan puolelle ja ne piti tietenkin tuhota.

Triandafillov vei sodan perustan laajentamisen tieteelliselle tasolle. Vaiheittainen suunnitelma sisälsi täsmälliset laskelmat siitä, kuinka monta neuvostoliittolaista poliittista johtajaa tarvitaan jokaiselle haltuun otetulle alueelle. Suunnitelman mukaan pienten maiden bolševisointi tapahtuisi 2–3 viikossa, suurten 3–4 viikossa. Tässä ei voitu luottaa paikallisiin voimiin.

Näitä suunnitelmia toteutettiin esimerkiksi Katynin joukkomurhissa. Itä-Puolan "vapauttamisesta" vuonna 1939 saadun opin perusteella Suomen bolševisointi suunniteltiin paremmin. Suomea varten puhdistusjoukkoja oli kahdeksan rykmentin verran, minkä lisäksi mukana oli yksittäisiä pataljoonia, komppanioita ja muita joukkoja.

Suvorov kertoo, että esimerkiksi vuonna 1944 Valko-Venäjän rintaman selustassa suoritettiin puhdistusoperaatio, jossa oli mukana 12 NKVD:n rykmenttiä ja neljä ratsuväkirykmenttiä, lukuisia pataljoonia ja tiedustelulentokoneita. 30 000 neliökilometrin operaatioalueella oli toiminnassa kaikkiaan 50 000 miestä.

NKVD:n operaatiovahvuus oli suurimmillaan vuonna 1940. Se oli Katynin vuosi, mutta Katynin lisäksi puolalaisia upseereita teloitettiin muuallakin, eikä yhtään vähempää. Samoin murhattiin tuhansia muita, juuri kuten Tuhatševski oli ohjeistanut.

Hitlerin hyökkäys 22.6.1941 oli voimakas, mutta ei kuolettava. Italialainen filosofi Niccolo Macchiavelli on sanonut, että tällaisen hyökkäyksen tekijä tuhoutuu.

Toisaalta, kuten on todettu, Molotov-Ribbentrop-sopimuksen jälkeen Saksalla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin Barbarossa, ja tuho.

Lue muutkin osat:

Bolševikit panivat sodan alulle I – Hitler oli vain heidän jäänsärkijänsä


Bolševikit panivat sodan alulle II – maailmanvallankumous uhrasi aseisiin lapsetkin

Bolševikit panivat sodan alulle III – Hitlerin ”pelkääjä” purki puolustuslinjansa

Bolševikit panivat sodan alulle IV – ”sotaa edeltävä aika” oli sotaa ja liikekannallepanoa


4 kommenttia:

  1. Martti Backmanhuhtikuuta 13, 2020

    Kiitos Hannes Mäntyranta, Suvorovin Jäänsärkijän kääntäminen ja tiivistäminen suomalaisille lukijoille on kulttuuriteko! Mainitsit alkuesittelyssäsi, että Suvorov on joissakin väitteissään myös väärässä. Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä virheitä on mielessäsi.
    Tämän jälkeen ole entistäkin vakuuttuneempi, että toisen maailmansodan historia on vielä kirjoittamatta, tai oikeammin, se on voittajien kirjoittama. Tämä annos Suvorovia tulee pörräämään aivokopassani vielä pitkään.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kiitoksista. Olen pyrkinyt kirjoituksissani kertomaan, mitkä tiedot ovat epävarmoja ja mitkä eivät. Esimerkiksi Suvorovin tiedot Neuvostoliiton panssarituotannosta ovat selvästi ylimitoitettuja ja olen pyrkinyt siinä kohtaa tuomaan esiin muitakin näkemyksiä. Toisaalta, Suvorov esimerkiksi väittää, että Neuvostoliitossa otettiin käyttöön yleinen asevelvollisuus 6.5.1941. Etsin tälle tiedolle vahvistusta, mutta en löytänyt, joten jätin sen pois. Suvorovin mukaan Neuvostoliitto otti ensimmäisenä käyttöön lentokoneesta ammutavat ohjukset. Tähän on vastattu, että ilmasta ilmaan -ohjukset otti käyttöön ensimmäisenä Saksa, kun taas Suvorovin näkökulmasta Neuvostoliitto ei tällaisia ohjuksia tarvinnutkaan, sillä tarkoitus oli tuhota Saksan ilmavoimat lentokentille. Sen sijaan suuressa kuvassa Suvorov on ilman muuta oikeassa ja esimerkiksi historioitsijat sanovat, että se on "kaikille" tuttu. No, ei ole suurelle yleisölle. Miksi ei? Koska siitä ei ole puhuttu. Miksi ei? Sitä minun on mahdoton ymmärtää. Myös Suomi oli Stalinin Jäänsärkijä-suunnitelman kohde. Myös Suomi haluttiin bolševisoida brutaalilla tavalla ja työn tekijät oli valitu marraskuussa 1939. Mutta tämä on tietysti vain yksi asia, minkä Kekkosen ajan päättäjät ja tutkijat ovat meiltä salanneet ja mitä salaamista sen jälkeiset päättäjät ja tutkijat ovat vaikenemalla jatkaneet. Minun sukupolveni ongelma on, että on vaikea edes tietää, mitä kysyä. Asiat tulevat edelleen ilmi pätkittäin ja usein lukemalla ulkomaista kirjallisuutta, kuten tässäkin.

    VastaaPoista
  3. Martti Backmanhuhtikuuta 14, 2020

    Olen lukenut viime aikoina paljon kirjallisuutta ja suomalaisten SS-vapaaehtoisten muistelmia Operaatio Barbarossasta. Niien valossa on ollut mielenkiintoista havaita, kuinka paljon Puna-armeijan ja Saksan armeijan sodankäyntitavoissa oli yhtäläisyyksiä. Neuvostoarmeijan NKVD-joukkoja vastasivat ilmiselvästi Waffen-SS joukot, ja niillä oli samanlaiset tehtävät niin etummaisina rynnäkköjoukkoina kuin selustan puhdistuskommandoinakin. Kummassakin armeijassa tunnettiin poliittiset upseerit, komissaarit ja SS-joukoissa ideologiset tarkastajat. SS-jalkaväkidivisioonat olivat motorisoituja ja vahvasti panssareiden tukemia, kuten olivat NKVD:n divisioonatkin jne. Tämä ei ole sattumaa, sillä Saksa omaksui tarkoitusella oppeja Neuvostoliiton armeijasta ja väkivaltakoneistosta enemmänkin ja koulutti siellä 30-luvulla joukkojaan. Latvialainen Edvins Snore todistaa dokumenttielokuvassaan "The Soviet Story" , että natsit oppivat keskitysleirien käytön bolsevikeilta ja laajemminkin ajatuksen siitä, että äärimmäisen väkivallan käyttö on hyväksyttävää poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Snoren leffa muuten löytyy internetistä, suosittelen lämpimästi Suvorovin täydentäjäksi.

    VastaaPoista
  4. Olet oikeassa, Hitlerin salamasota ja Stalinin syvän taistelun oppi ovat lähes identtiset, MUTTA Neuvostoliitto ehti lähes hylätä syvän taistelun opin 1930-luvun lopulla, kun yksi sen luojista, Mihail Tuhatševski saatiin teloitettua. "Lähes" tarkoittaa sitä, että esimerkiksi kenttäohjesääntöä ei kuitenkaan ehditty muuttaa, kuten Juhani Länsiö todistaa. Syvän taistelun oppiin palattiin kuitenkin kiireen vilkkaa, kun Saksa näytti sen tehon Länsi-Euroopassa vuonna 1940.

    Saksa todellakin harjoitti laajaa yhteistyötä Neuvostoliiton kanssa 1920-luvulla, mutta se loppui aikalailla samoihin aikoihin kun Hitler pääsi valtaan. Tämä ei ehkä kuitenkaan ollut syy, vaan se, että Stalin käsitti sodan Saksaa vastaan olevan tulossa ja alkoi suunnitella sitä.

    Kuka sitten oppi, mitä ja mistä, siitäkin on mielenkiintoista tutkimusta. Luulen, että on aika lailla opittu yhdessä mutta esimerkiksi joukkotuhonnan pioneereja olivat kyllä saksalaiset. Esimerkiksi Ukrainan nälänhätä oli tietoinen bolševikkien suunnitelma. He kun huomasivat, että on perin työlästä jahdata kulakkeja pitkin metsiä, aikaa kuluu ja kallista ammusmetallia. Nälkä on paljon tehokkaampi ase, koska sitä ei voi paeta. Tämä oppi taas tuli saksalaisilta, jotka olivat 1900-luvun alussa nykyisessä Namibiassa käytännössä tuhonneet kaksi afrikkalaista kansaa ajamalle ne aavikolle nälkäkuolemaan, mistä kerrotaan muun muassa David Olusogan ja Casper W. Erichsenin kirjassa Kaiser's Holocaust. Nämä saksalaisten hirmuteot olivat varsin yleinen puheenaihe 1900-luvun alun Euroopassa ja sen parlamenteissa, joissa saksalaisten toiminta tuomittiin. Hommaa muuten veti Colmar von der Goltz, meille tutumman Rüdigerin isä. Mutta tämä on tietenkin toinen juttu.

    VastaaPoista