Miksi, Lipponen?

Talouselämä-lehdessä julkaistiin Paavo Lipposen kirjoitus Janne Virkkusen muistelmista (Talouselämä, 18.10.2013 http://www.talouselama.fi/uutiset/journalistin+aikalaistilitys+paavo+lipposen+arvioimana/a2210066.

Lipponen kertoi kirjoituksessaan kahteenkin otteeseen jättävänsä asioita sanomatta säästääkseen ne omiin muistelmiinsa.

Kirjoitus vaikuttikin enemmän Lipponen muistelmien mainokselta. Se oli hyvä esimerkki siitä, millaiseksi Virkkusen toimiaikanaan saama kovakin kritiikki on hänen kirjansa arvosteluissa muuttunut.

Journalisteihin tietenkin pätee vanha sanonta korpeista, silmistä ja nokkimisesta, mutta että Lipponen ‒ hänellä sentään olisi yhtenä harvoista suomalaisista asemaa, taitoa ja tietämystä arvioida Virkkusen päätoimittajakautta.

En ole lukenut Virkkusen kirjaa, mutta aion lukea. Odotan sieltä vastauksia muutamiin kysymyksiin, joista kritiikeissä ei ole puhuttu.

Kommentoiko Virkkunen lainkaan Sanomissa hänen aikanaan ja ilmeisesti edelleenkin käytössä ollutta tapaa systemaattisesti rikkoa Journalistin ohjeita oikaisuista ja vastineista?

Esimerkiksi euron yhteydessä käytiin aikanaan keskustelua optimaalisesta valuutta-alueesta. HS julkaisi jutun, jossa sen sanottiin edellyttävän joko työvoiman vapaata liikkuvuutta, yhteistä sosiaalibudjettia tai yhteistä verotusta.

Todellisuudessa teoria edellytti näitä kaikkia. Virhe oli karkea ja se saatettiin toimituksen tietoon, mikä olisi Journalistin ohjeiden mukaan pitänyt oikaista mahdollisimman pian.

Lehti ei edes vastannut viestiin, saati että olisi korjannut virheen.

Yhtiö ei julkaise toimituksen allekirjoittamia oikaisuja muuta kuin merkityksettömistä asioista ‒ kuten vaikkapa kuvatekstien vaihtuminen keskenään ‒ tai jos sitä vaatii riittävän merkittävä taho, kuten juuri Paavo Lipponen tai esimerkiksi yhtiön oma
johto.

Minulle tapa opetettiin lähes ensimmäisenä, kun olin Ilta-Sanomissa kesätoimittajana. Ensinnä tilanne piti yrittää korjata tekemällä uusi juttu. Jos tämä ei onnistu, piti tarjota vastinetta. Jos tämäkään ei onnistu, ei tehdä mitään.

Näin toimiessaan, korvatessaan oikaisun mielipiteellä, mitä vastine tai uusi juttu ovat, Sanoma tekee oikeasta ja väärästä mielipideasian, mikä on omiaan hämärtämään yhteiskunnallista keskustelua.

Muissa lehtitaloissa ei tällaiseen juurikaan syyllistytä. Journalistin ohjeiden toteutumista valvova Julkisen sanan neuvosto kuitenkin hyväksyy menettelyn, vaikka se täysin selvästi rikkoo ohjeita.

Pressiklubissa 18.10.2013 Virkkunen kannusti lukijoita soittamaan toimitukseen. Miksi soittaa, kun sähköposteihinkaan ei vastata?

Erään metsäkiistan yhteydessä Virkkusen alainen vaati metsäkeskuksen viranomaispäälliköltä lausuntoa, mitä tämä ei asemansa johdosta voinut antaa. Niinpä toimittaja väärensi lausunnon. Asia saatettiin toimituksen tietoon, mutta mitään ei tehty.

Kommentoiko Virkkunen kirjassaan lehden johtamista? Tarvitaanko siihen muutakin kuin toimittajien vapaus, jos se johtaa siihen, että sama henkilö esiintyy samassa lehdessä eri osastoilla mielipidekirjoituksessa ja haastateltavana, eikä edes ainoan kerran sillä viikolla? Kyse ei kuitenkaan ollut Lipposen tasoisesta vaikuttajasta.

Muuan lehden toimittaja on vainonnut valtion kainuulaista metsätaloutta systemaattisesti yli 50:llä haastateltavia myöten lähes samanlaisilla jutuilla vuodesta 1992 alkaen, uutisoiden muun muassa kaikki viisi luonnonsuojelijoiden tekemää tutkintapyyntöä.

Yksikään niistä ei yltänyt esitutkintaan. Se on muistettu kertoa kerran. Tästä asiasta lehti ei ole halunnut käydä keskustelua edes julkisuudelta piilossa.

Kirjoitus on lähetetty Talouselämään 22.10.2013.