Kokoomus on Nato-keskustelun säälittävä neitsyt, Marin päättäjä

Kokoomus on ryhtynyt vahvasti remeltämään muiden puolueiden Nato-jälkiherännäisyydellä. Tämä on tavallaan loogista, onhan Kokoomus oman ilmoituksensa mukaan kannattanut Suomen Nato-jäsenyyttä jo kauan. Samoin on tehnyt vähemmällä remeltämisellä selvinnyt RKP.

Mutta kuinka puhdas Kokoomus itse on?

 

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma riehui Twitterissä 19. helmikuuta Sanna Marinille, että jos Marinista olisi kiinni, Suomi ei olisi vieläkään hakemassa Nato-jäsenyyttä. "Ei minun vahtivuorollani", kertoo Kauma Marinin sanoneen.

"Mutta kansa halusi toisin. Tämä kuvastaa toimintaanne: uskallatte päättää asioista, vasta kun Suomen kansa sanoo niin”, tuuletti Kauma.

Jospa kuitenkin katsottaisiin, mihin kysymykseen Marin vastasi. Se kuului näin: Uskotteko Suomen liittyvän Natoon. Hän siis ei ottanut kantaa siihen, pitäisikö Suomen liittyä Natoon.

Tämä ei ole jälkiviisastelua eikä saivartelua. Ennen kuin perustelen, kysyn, olisiko esimerkiksi Kauma ollut tammikuussa 2022 valmis sanomaan, että Suomi liittyy Marinin hallituksen aikana Natoon. En tiedä, mutta jos olikin, ei sanonut, ei ainakaan julkisesti.

 

Mariniin verrattuna Kauman ja ylipäätään kokoomuslaisten ansiot Nato-asiassa ovat lähinnä säälittäviä. Tosiasiassa aivan kaikille vähänkään järjellisille politiikan arvioitsijoille on ollut selvää yli sata vuotta, että Suomi ei liity minkäänlaiseen sotilasliittoon, eikä viime 70 vuoden ajalta ainakaan läntiseen, ellei SDP kannata liittymistä.

Eikä SDP ole kannattanut, kunnes tuli uusi tilanne. SDP:n veteraaniulkopoliitikkoja – Tarja Halonen, Eero Heinäluoma, Erkki Tuomioja ja niin edelleen – uusi tilanne, ja nyt puhutaan joulukuusta 2021, ei kuitenkaan hetkauttanut.

Mutta Sanna Marinia hetkautti. Riippumatta aiemmista kannanotoistaan, hän käytti sitä valtaa, mikä puolueen puheenjohtajalle kuuluu ja kriittisessä tilanteessa käänsi SDP:n puolueena Nato-jäsenyyden kannalle. Nämä päätökset hän teki ja ajoi läpi ajoissa suhteessa Venäjän uusimpaan hyökkäykseen Ukrainaan. Niissä Marin pesi mainituilla veteraaniviisailla pöytää.

Historiankirjoitus tulee tämän todistamaan. Sanna Marin esiintyy niissä teksteissä ratkaisevana tekijänä Suomen uudessa suuntauksessa. Jos hän olisi mies, sanoisin häntä valtiomieheksi. Nyt joku muu saa keksiä paremman sanan.

 

Myös Kokoomuksen äänenkannattajan Verkkouutisten päätoimittaja Kasperi Summanen katsoi asiakseen keskittää moitteensa Marinia kohtaan mielipidekirjoituksessaan 21. helmikuuta. Tiedän toki, että hän ei edusta puolueen näkökantoja, mutta jollakin varmuudella voinee sanoa, että hän edustaa ns. kokoomuslaisia mielipiteitä.

(No ei minua, olen minäkin äänestänyt Kokoomusta.)

Summanen tietenkin toistaa äsken kuvattua nykyvakiota Marinin tammikuisesta Nato-lausunnosta, mutta hämmentävästi hän panee Marinin Nato-vastaisuuden todisteeksi senkin, että Marin sanoi vielä maaliskuun alussa 2022 Natoa sotilasliitoksi.

Sotilasliitoksi! Hyvänen aika ja hyi olkoon!

En nyt oikein tiedä, mikä olisi Summasen mielestä ollut parempi nimitys Natolle ja onhan tästäkin hiirenkokoisesta asiasta jaksettu vääntää, mutta mitäpä jos ajateltaisiin omilla aivoilla ja tultaisiin tulokseen, että Nato on sekä sotilas- että puolustusliitto. Siis molempia yhtaikaa. Onko mahdoton ymmärtää?

Lisäksi hämmentää, että vailla minkäänlaista poliittista vastuuta olevat päätoimittajat kammoksuvat valtionjohtajien haluttomuutta ilmoittaa maan tuleva linja välittömästi sotatoimien alkamisen jälkeen, siis kammoksuvat nyt, vuotta myöhemmin sotatoimien alkamisesta.

Tulee mieleen, että jos onkin mielipide, kannattaako sitä näille korppikotkille ravinnoksi heti antaa.

 

Mutta mikä sitten on Kokoomuksen oma saldo Nato-asiassa? Se on kyllä aika nolo.

Pia Kauma sanoi yllä, että ”kansa halusi toisin. Tämä kuvastaa toimintaanne: uskallatte päättää asioista, vasta kun Suomen kansa sanoo niin.”

Jos tämä johonkin pätee, niin Kokoomuksen Nato-suhteeseen.

Itse olen kannattanut Nato-jäsenyyttä jo joitakin vuosia, en kuitenkaan niin pitkään kuin Kokoomus. Mutta Kokoomuksesta poiketen, olen tehnyt sen ylpeydellä, julkisesti ja asiaa ajaen.

Kun taas Kokoomus on tehnyt sen lähinnä häpeillen, nurkissa hiiviskellen ja keskenään kavereiden kanssa kuiskaillen.

Kuinka olisimmekaan, me Nato-jäsenyyden aktiiviset kannattajat, vaikeina vuosina, kaivanneet poliittista tukea. Ja poliittisella tuella tarkoitan sitä, että maan johtavat poliitikot, edes jotkut heistä, jotka toki olivat olevinaan Nato jäsenyyden kannattajia, olisivat sanoneet jotain.

Siis ääneen. Edes jotain.

Mutta ei. Vuodesta toiseen löytyi aina joku vaali, jonka pelossa Kokoomus ei sanonut mitään, pelossa, että Natoa kannattava ääni olisi menetetty ääni.

Vuodesta toiseen Kokoomus – ja samalla RKP – valitsivat omasta mielestään isänmaan kannalta toiseksi parhaan vaihtoehdon, vaikenemisen, kun heidän itsensä mielestä paras linja olisi ollut Nato-jäsenyys ja sen kannattaminen.

Kokoomuslaisesta näkövinkkelistä puolueen etu pantiin jatkuvasti isänmaan edun edelle. Voisiko joku selittää, miten tämä eroaa vähintäänkin henkisestä maanpetoksesta?

 

Kokoomuksen opportunismia tärkeämpää kuitenkin on se, mihin tämä opportunismi on johtanut kansakunnan. Siihen, että maassa ei ole vieläkään käyty kunnollista Nato-keskustelua. Sellaisen käynnistäminen olisi ollut nimenomaan Kokoomuksen vastuulla, onhan se sentään poliittinen puolue ja oman ilmoituksensa mukaan ollut Naton kannalla, vai kuinka?

Se olisi ollut äärimmäisen tärkeää Nato-jäsenyyden eri ulottuvuuksien ymmärtämiseksi.

Meillä esimerkiksi kuvitellaan, että jäsenyys merkitsee yhtä poliittista päätöstä, kun se tosiasiassa merkitsee valtavan byrokraattisen ja poliittisen prosessin alkua, jonka aikana Suomen ja Nato-maiden puolustusjärjestelmät sovitetaan yhteen.

Suomalaisten on toki helppo ajatella, että näytetään niille, siis ruotsalaisille, menemällä yksin Natoon ja jättämällä heidät raiteille. Tämä ei kuitenkaan, valitettavasti, ole sotilaallinen perustelu, vaan poliittinen. Mutta kuitenkin kiusallisen yleinen, turha ja Kokoomuksen ansiota sekin, niin epäilen.

Nato on, tietääkseni, sotilasliitto. Sen ymmärtämisessä suomalaisilla on pitkä matka, kiitos Kokoomuksen.