Linkola teki itsestään teoksen

Tämä kirjoitus on poispudonnut lastu toukokuussa 2026 julkaistusta kirjastani Terveisiä ullakolta – Metsäpuheita kolmelta vuosikymmeneltä. Saat sen makupalana ja esimerkkinä siitä, mitä kirja pitää sisällään. Julkaisen blogissani muitakin lastuja. Ne käsittelevät ekoterrorismia, metsäalalla nähtyä siilivastarintaa, e-julkaisemista, materiaalien, kuten puun ja muovin välistä kilpailua, Yli-Muonion metsäkiistaa ja muutamia metsäsuhteita.

 

Kirjani voit ostaa hyvin varustetusta kirjakaupasta tai täältä: https://reunalla.fi/.

 

Lukuaika: 12 minuuttia.

 

Maaliskuussa 1995 Marketta Horn, Anneli Jussila ja Hannu Hyvönen tiedottivat 6.3. pidetystä kokouksesta, jossa oli päätetty järjestää mielenosoitusmatka Keski-Eurooppaan Suomen metsien hävittämistä vastaan. Säätytalolla pidetyssä 15 hengen kokouksessa mukaan oli ilmoittautunut seitsemän henkeä, heidän joukossaan Pentti Linkola.

 

Alkusanat Linkolan metsämarssille oli kirjoitettu. Suunnitteilla oli käydä Hampurissa, Frankfurtissa ja Brysselissä, mahdollisesti myös Lontoossa. Matkalla liikuttaisiin busseilla ja yövyttäisiin teltoissa ja retkeilymajoissa. Ajankohdaksi suunniteltiin saman vuoden toukokuun 11.–21. päiviä.

 

Matkan pääteemaksi suunniteltiin Suomen vanhojen metsien hävittämistä ja suomalaisten toimia Venäjän Karjalassa. Tarkoitus oli vedota puutuotteiden ostajiin, etteivät he ostaisi ”aarnipuusta” tehtyjä tuotteita, ja kuluttajiin paperin ja puun säästämiseksi. Iskulauseet ”Taiga Terminator” ja ”Pulp Fiction” lainattiin brittiläiseltä Women’s Environmental Networkilta, mutta ”mielellään myös saksannettuina”, oli järjestäjien toive.

 

3.5.1995 tiedotettiin, että reitti oli muuttunut, koska Euroopan parlamentti kokoontui matkan aikana Strasbourgissa. Parlamentin vihreä jäsen Heidi Hautala oli halukas järjestämään ryhmälle tapaamisia kokouspäivinä. Niinpä matkareitiksi oli muotoutumassa Hampuri–Strasbourg– Bryssel–Lontoo–Amsterdam–Hampuri. Ranskassa sijaitseva Strasbourg oli ohjelmassa kirjoitettu johdonmukaisesti saksalaiseen muotoon Strassburg. Mielenosoitusten lisäksi ohjelmassa oli muun muassa neuvottelu Enson asiakasyhtiö IPC:n kanssa Lontoossa. Lähtijöitä toivottiin ainakin bussilastillista. Varmoja oli tuossa vaiheessa noin 20.

 

Hornin, Jussilan ja Hyvösen lisäksi lähtijöiden joukossa olivat muun muassa Vihreä Lanka -lehteen paljon kirjoittanut toimittaja Katriina Bent, Vihreän elämänsuojeluliiton sihteeri Erkki Haapaniemi, Jussi Jokela, espoolainen vihreä kaupunginvaltuutettu Merva Mikkola, biologian opiskelija Mari Niemi, Teuvo Niemelä, Otso Ovaskainen ja toimittaja Petri Pöntinen, myöhemmin töissä Suomen Kuvalehdessä.

 

Lisäksi TV2:n kuvausryhmä harkitsi lähteä mukaan. Matkan uutisarvon katsottiin tiedotteessa muutenkin nousseen.

 

Matkalaisten piti olla maanantaina 15. toukokuuta Strasbourgissa, mutta jotain oli tapahtunut. Siitä kertoo ulkoasiainhallinnossa kirjoitettu raportti, jonka kirjoittaja ei ole tiedossani. Raportissa sanottiin, että Suomen Bonnin-suurlähetystön edustalla oli tuona päivänä kello 14 runsaan kymmenen, oletettavasti suomalaisen, joukko osoittamassa mieltään Suomen metsäpolitiikkaa vastaan noin puolen tunnin ajan.

 

Raportin mukaan mielenosoittajilla oli Euroopan unionin lippu ja kaksi surunauhoin koristettua Suomen lippua. Iskulauseissa sanottiin muun muassa, että ”Dresdenin jälleenrakentaminen 10 vuotta, Suomen aarniometsien 500” ja ”Suomen metsätalous – koko Euroopan häpeä”.

 

Mielenosoitus sujui rauhallisesti. Mielenosoittajat olivat luovuttaneet lähetystölle myös julkilausuman, jonka mukaan Suomi oli ansainnut kultamitalin – ei suinkaan jääkiekossa, vaan – aukkohakkuissa, metsäautoteiden rakentamisessa, metsätyökoneiden sekä sellu- ja paperikoneiden tuotannossa, metsiä tuhoavassa konsultoinnissa maailmalla, metsävalehtelussa, soiden ojituksessa, lannoituksessa ja korkeissa vientiluvuissa metsäpinta-alaan verrattuna. Niille, jotka eivät muista, Suomi eli noina päivinä ennennäkemätöntä huumaa 7.5.1995 ensi kertaa voittamansa jääkiekon MM-kullan takia.

 

Julkilausuman allekirjoittajien joukossa oli myös bussikuski Jari Leinonen sekä uusi Hyvönen, nimittäin Hannun poika Hannes.

 

Lähetystö varmasti ymmärsi viestin ja välitti sen yhtä varmasti kotimaahan niin kuin sen asia on. Mutta kaikista varmimmin se huokaisi helpotuksesta, koska mielenosoittajat, vaikka olivatkin vaivautuneet Saksaan asti, tulivat sentään osoittamaan mieltään Suomen suurlähetystölle – vaikka saksalaisten vallanpitäjien konttoreita oli ympärillä pilvin pimein. Varsinkin se, että mielenosoittajien Dresden-viittaus ei saanut Saksassa julkisuutta, saattoi olla helpotus – sen herkkyyttä saksalaisille banderollin kirjoittaja ei liene ymmärtänyt.

 

Mainitun ulkoministeriölle kirjoitetun raportin mukaan kalastaja Pentti Linkola oli aiemmin päivällä tavannut suurlähettiläs Kai Heleniuksen, mutta tässä tapaamisessa ei oltu puhuttu mielenosoituksesta mitään. Tosin lähtiessään Linkola oli kysynyt, voiko Saksassa osoittaa mieltä. Helenius oli vastannut, että siihen tarvitaan viranomaisten lupa.

 

Kaikkiaan mielenosoittajia oli 28, kirjoitti Helsingin Sanomat 16.5.1995. Toimittaja Matti Virtasen jutun mukaan ryhmän puhemies Teuvo Niemelä oli luovuttanut metsälähettiläs Hannu Valtaselle puisen kiekon ”välitettäväksi Suomen metsätaloudesta vastaaville”.

 

Linkola oli perustellut Virtaselle Saksan valitsemista matkakohteeksi sillä, että juuri saksalaiset olivat aikoinaan perustaneet luonnonsuojeluliikkeen, ja sillä, että Saksa oli tuolloin Suomen suurin paperinostaja. Hienotunteisuuttaan tai taktista osaamistaan, Linkola jätti mainitsematta hyvin tietämänsä ja arvostamansa seikan, että saksalaisen luonnonsuojeluliikkeen olivat perustaneet nimenomaan natsit.

 

Lähetystöltä mielenosoittajat olivat jatkaneet viereiseen Bad Godesbergin diplomaattikaupunginosaan jakamaan Suomen metsätalouden vastaisia lentolehtisiä.

 

Virtasen mukaan mielenosoittajien oli ollut tarkoitus saapua Hampuriin jo torstaina 11.5., jolloin Greenpeace oli järjestänyt jokaviikkoiset mielenosoituksensa avohakkuita vastaan. Se ei kuitenkaan ollut onnistunut, vaan paikalle oli saavuttu vasta lauantaina, jolloin tiedotusvälineet eivät olleet kiinnostuneet jotakuinkin mistään, koska lehdet eivät ilmestyneet sunnuntaina. Sunnuntaina järjestetty mielenosoitus taas latistui, koska poliisi ei ollut antanut lupaa rummuttamiseen.

 

Maanantaina Bonnissa taistelumieli oli Virtasen mukaan kuitenkin korkealla, vaikka huomiota ei juuri saatu silloinkaan. Paikallisista vihreistä ei ollut apua, sillä he olivat kaikki juhlimassa suurta voittoaan sunnuntain maapäivävaaleissa, kirjoitti Virtanen.

 

Virtasen mukaan vuokrabussilla ja omalla kustannuksellaan liikkuneet mielenosoittajat aikoivat olla matkalla vielä reilun viikon. Matkan ydinviesti näkyi bussin takaikkunaan kiinnitetyssä banderollissa: ”Don’t sweep your ass with Finnish forests” – älkää lakaisko takapuoltanne suomalaisella metsällä.

 

Seurue kävi myös Axel Springer -kustantamossa, joka sekin oli suuri suomalaisen paperin käyttäjä. Hallussani on muistio, joka perustuu nimimerkillä ”tz” esiintyneen henkilön muistiinpanoihin. Ne taas perustuvat luottamukselliseen keskusteluun Springerin ympäristöjohtaja Florian Nehmin kanssa. Kirjoittaja ei liene ollut töissä Springerillä, koska hän kirjoitti Nehmin nimen joka kerta väärin, muodossa ”Behm”.

Muistion mukaan retkeläisistä olivat mukana Linkola, Ovaskainen, Lauri Aitolahti, Jouko Hämäläinen ja ”yksi naishenkilö”. Springeriltä paikalla olivat Nehm ja Karin Aust yhtiön markkinoinnista.

 

Ensimmäinen puhuja oli Linkola, mutta hänen etunimekseen oli merkitty Antti, mikä oli korjattu muistioon kynällä. Linkolan viesti oli täydellisen yliampuva eikä selvästikään ottanut huomioon saksalaisten suhtautumista natseihin. Lisäksi Linkola osoitti opportunistisen luonteensa: yleensähän hän kehui natseja, mutta nyt hän käytti hyväkseen heidän huonoa mainettaan sanomalla, että suomalaiset metsätilastot ovat väärennöksiä, joita mestarillisemmin ei olisi osannut valehdella edes ”Göbbels”. Saksaksi ja suomeksi nimi kirjoitetaan Goebbels, mikä viittaa siihen, että muistion kirjoittaja ei ole saksalainen.

 

”Göbbels olisi voinut sanoa, että jokainen ajatus ja idea tulevat tosiasiaksi, kun niitä toistetaan riittävän kauan”, siteerasi muistio Linkolaa. Linkola ehdotti täydellistä boikottia kaikille suomalaisille metsäteollisuuden tuotteille: ”Ostakaa mieluummin Ruotsista tai Kanadasta.”

 

Muistion natsiviittaukset on merkitty paksuin huutomerkein. Ehkä ne eivät toimineet toivotulla tavalla. Jotkut ovat saattaneet pitää puheita jopa natsismin todellisten uhrien vähättelynä. Muistion mukaan kaikki paikalla olleet suomalaiset olivat puhuneet samaan sävyyn kuin Linkola.

 

Muistion loppupäässä kerrotaan kirjoittajan luottamuksellisesta keskustelusta Nehmin kanssa. Nehm oli sanonut, että Saksan Greenpeacen edustajat ovat paljon aggressiivisempia.

 

Minun ei ehkä ole tarkoituksenmukaista kirjoittaa Linkolasta paljon, koska muut ovat sen jo tehneet. Esimerkiksi ylläkuvatusta Linkolan metsämarssista kirjoitin, koska minulla on siitä omakohtaista tietoa, mutta paremman kokonaiskuvan siitä saa Erkki Haapaniemen kirjoittamasta kirjasta Linkolan metsämarssi (Nastamuumio, 1999). Hyvän kuvan Linkolasta antaa myös Jussi K. Niemelän toimittama Linkolan perintö (Kovasana, 2021).

 

Mutta mikä Linkola oikein oli? Siitä minulla on käsitys, joka on toinen kuin muilla – ainakaan en ole kuullut sitä keneltäkään muulta. Pohjustan sitä muutamalla muistikuvalla ja lehtijutulla.

 

Toukokuussa 1998, juuri siirryttyäni mainostoimistoon, järjestin itselleni mielenkiintoisen työmatkan: Metsäntutkimuslaitoksen Valtakunnan metsien inventoinneista vastaavan johtajan Erkki Tompon ja Linkolan piti keskustella Riihimäellä Suomen metsien tulevaisuudesta. Saavuin tilaisuuteen ajoissa, mutta Tomppo ei – itse asiassa hän ei tullut ollenkaan, eikä syytä kerrottu. Tämä sai Linkolassa aikaan yllättävän reaktion.

 

”Kyllä minä nämä tompot ja tömpöt tunnen, eivät he mitään tiedä ja kun tiedossa on kunnon vastus, eivät he uskalla edes tulla paikalle. Olen minäkin hiihdellessäni inventoinut paitsi Suomen, myös puolen Euroopan metsät ja siihen tulokseen olen tullut, että selluteollisuuden puuntarve on niin kova, että viimeistään vuonna 2005 Suomessa viedään marjapuskatkin sellutehtaalle”, Linkola sanoi.

 

Tämä oli aika yllättävää: Tomppoa pelottomampaa metsäalan puolustajaa en tunne.

 

Tätä olisi nyt makea kommentoida kertomalla, mikä on todellisuus nyt, onko marjapuskatkin viety sellutehtaalle? Näinhän Linkolaa on totuttu kommentoimaan.

Samoin kommentoitiin ja itsekin kommentoin 8.12.2012 Linkolan 80-vuuotishaastattelua Helsingin Sanomissa 2.12. Toimittaja Jussi Konttisen jutussa Linkolan annettiin kritiikittä ilmoittaa, että todellisuudessa Suomen metsissä oli puuta vain viidesosa siitä, mikä oli esimerkiksi Valtakunnan metsien inventoinnin tulos.

Tomppo lähetti haastattelun johdosta lehdelle oikaisuvaatimuksen 7.12., mihin sunnuntaitoimituksen päällikkö Laura Saarikoski oli vastannut vielä samana päivänä pahoitellen, että hän oli erikseen ja etukäteen vaatinut Konttista tarkastamaan tämänkaltaiset luvut jutusta, mutta sitä hän ei ollut tehnyt.

 

Asian ydin, jonka ymmärsin vasta jälkeenpäin, on kuitenkin muualla kuin faktoissa, luvuissa ja vastineissa. Linkolan, tai pikemminkin Linkolan hankkeen kannalta tämmöiset jupakat olivat samantekeviä, elleivät hyödyllisiä. Muut asiat olivat tärkeämpiä. Tämä on ainoa mahdollinen johtopäätös, kun ajattelee sitä, kuinka yliolkaisesti Linkola suhtautui kaikkeen tutkittuun tietoon, kun se ei sopinut hänen ajatusmaailmaansa. Todellisuudessa Linkola oli ensimmäisiä niin sanotun totuudenjälkeisen ajan airueita.

 

Riihimäen tilaisuuden henki oli ehkä samanlainen kuin sen, mitä toimittaja Raija Kaikkonen kuvasi Helsingin Sanomien jutussa 8.3.2003. Vihreiden kolme ehdokasta viikon päästä pidettäviin eduskuntavaaleihin, Merva Mikkola, Nina Knaapila ja Juhana Malmen, olivat kutsuneet Linkolan vaalitilaisuuteensa Soukanpohjan kartanoon Espooseen. ”Tukka pystyssä ja puukko vyöllä” esiintynyt Linkola vei koko shown, mutta se ei Kaikkosen mukaan harmittanut ehdokkaita lainkaan, ”sillä he kuten muutkin olivat Linkolan lumoissa”.

 

”Väki kuunteli Linkolaa yhtä hartaasti kuin lestadiolaissaarnaajaa samassa salissa, jossa Soukanpohjan nykyisen omistajan Merva Mikkolan vanhemmat järjestivät seuroja. (…) Kartanobileissä leijui 70-luvun kommuunihenki. Se alkoi jo keittiöstä, missä Espoonlahden vihreät keittivät purjo-porkkanasoppaa ja madekeittoa. Mateet eivät olleet Linkolan verkoista, vaan ”kaupan tiskiltä”.

 

Linkola oli kertonut ehtineensä kalastuskiireiltään Espooseen, koska ”Merva Mikkola on yksi harvoista radikaaleista metsänsuojelijoista”. Mikkola taas sanoi, että Linkola tuli tapaamaan vanhoja tuttuja, esimerkiksi Mikkolan veljiä, perhostutkija Kauria ja lintubongauksen grand old mania Karnoa sekä Elämäntapaliiton Kaino Mikkolaa.

 

Linkolan mielestä poliitikot puuhailivat toisarvoisten asioiden kanssa. Hän oli seurannut ”kauhulla” vaatimuksia tukea yksinhuoltajia, lapsiperheitä ja eläkeläisiä. ”Se kaikki on poissa luonnolta”, sanoi Linkola. Suomessa syntyi yhä liikaa lapsia, maa on öykkäröivä ja hullu, jossa kaikki maksetaan totaalisella humpuukilla, kuten kännyköillä.

 

Merva Mikkola tunnusti nöyrästi syntinsä: hän oli synnyttänyt kuusi lasta ja autokin hänellä oli. Kännykkää ei mainittu.

 

Linkola pyydettiin puhumaan Tampereen yliopistoon Suureen filosofiatapahtumaan vuonna 2006. Hänen natsisympatiansa nostivat äläkän. Yliopiston lehti Aikalainen oli julkaissut Linkolasta samoissa merkeissä haastattelun. Tämä taas oli suututtanut yliopiston johdon, joka oli ottanut Aikalaisen päätoimittajan puhutteluun.

 

Linkolan esiintyminen haluttiin kieltää. Asiasta kirjoitti Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan lehden Aviisin päätoimittaja Juha Honkonen lehden numerossa 5/2006. Honkosen mukaan ”Aikalaisen jutusta kirjoitettiin joulukuussa Helsingin lehdissä asti, ja Linkolan natsisympatiat saivat yliopiston kannalta harmittavan paljon julkisuutta. Luultavasti siitä opittuna filosofiatapahtuman oharit tehtiin kaikessa hiljaisuudessa.”

Linkolan esiintyminen oli estetty.

 

Aikalaisen juttu ei kelvannut Linkolallekaan. Hän oli tehnyt siihen vastineen, jota ei kuitenkaan julkaistu, koska se oli vain ”kahdeksan sivua höpinää natsien mahtavuudesta”, kuten Honkonen asian ilmaisi.

Honkosen mukaan yliopiston johdossa ei tunnuttu tietävän, mitä kannattaa julkaista ja mitä ei. Yksi pitää puhutteluja päätoimittajalle ja toinen lähettää oman julkaisun tekstejä muihin lehtiin. Linkolalta olisi voitu edes kysyä, mistä hän aikoo puhua, olihan tapahtuman teema kuitenkin ”Ihmisen luonto”.

 

”Hänen lempiaiheensahan on se, ettei ihminen omista luontoa. Linkola olisi varmasti ollut tilaisuuden suosituimpia puhujia”, kirjoitti Honkonen ja arveli, ettei Linkola enää astu jalallaan Tampereen ”verenkarvaisen punaiseen yhteiskunnalliseen korkeakouluun”.

 

Vihreiden kriitikkona tunnettu Mikko Ellilä kirjoitti taannoin (päivämäärä ei ole tiedossani) Facebookissa Suomen Kuvalehden päätoimittajasta Tapani Ruokasesta, että miksi hänen ja parin muun ”piti ripittäytyä antamalla Pentti Linkolalle säännöllisesti muutama sivu aivan älyttömien jorinoiden julkaisemiseen, alkaen siitä, että hän teki SK:sta ikioman deittipalstansa. Niinkö oli huono porvarin omatunto maailman tuhoamisesta, että siitä selvisi vain palvomalla maan kaikkein hulluinta fasistia.”

 

Samaa mietti moni muukin, eikä miettimistä helpottanut Ruokasen tunnettu, kristillinen vakaumus. Monikaan ei liene tiivistänyt epäilyksiä niin osuvasti kuin Ellilä: Ruokasella ja kumppaneilla oli yksinkertaisesti huono omatunto – mistä lieneekään peräisin. He paikkasivat sitä ripittämällä Linkolan kirjoituksilla kaikkia muita, kun heidän olisi yksinkertaisesti pitänyt jättää muut rauhaan ja pyytää itse anteeksi omia syntejään omalta Luojaltaan.

 

Mistä Linkolassa on kyse? Mikä Linkola oikein oli, tai on?

 

Mitenkään muuten en voi häntä ymmärtää kuin niin, että hän on teos. Itse tehty, mutta ei pelkästään itse. Joko taideteos vai teollisuustuote, tässä tapauksessa viihdeteollisuuden. Linkola rakensi itsestään järjestelmällisesti kansakunnan muistiin jäävää kuvaa.

 

Janus-kasvoisuus on vähättelevää Linkolan suhteen, hänellä oli enemmän kuin vain kaksi kasvoa. Hän oli samaan aikaan ”untuvanpehmeä”, niin kuin eläinaktivisti Salla Tuomivaara kuvasi häntä, piittaamaton natsien ihailija, kiihkeä luonnonsuojelija, julkikuvan mukaan (mutta ei todellisuudessa) luonnon ehdoilla elävä kalastaja, naista kaipaava yksinäinen, kynttilänvalossa syksyistä pihamaata tarkkaileva erakko – mitä vielä?

 

Mutta huomattakoon, natsi vain ajatuksissaan. Hän itse ilmoitti aina, että toivo ei ole hänessä ja hänen kaltaisissaan vaan hänen seuraajissaan, joihin hän lopulta pettyi, aivan kuin Adolf Hitler pettyi Saksan kansaan.

 

Linkola on teos, ja siksi hän on immuuni kritiikille. Voimme aina moittia häntä epäloogisuudesta, mutta sillä ei ole merkitystä. Samalla tavalla voisimme kysyä, kiipesivätkö ne seitsemän veljestä todella sen kiven päälle, mutta jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että kysymys on merkityksetön. Tärkeintä on kuva, teos, taideteos.

 

Osa taideteosta oli antaa kuva kulttuuri-ihmisestä. Tätä edusti Linkolan kirjoitus Helsingin Sanomissa 8.12.2000. Otsikolla ”Kirja on halpa tavara” hän kävi Juhani Lompolon kirjoituksen kimppuun. Lompolo oli paheksunut Tieto-Finlandia-kisassa olleiden kirjojen kalliita hintoja, jollaiseksi hän mainitsi nykyrahassa 10–20 euroa.

 

Linkola vastasi Lompolon kysymykseen, kenelle kustantajat tuottavat kirjoja: ”Niitä tuotetaan ihmisille, jotka pitävät arvossa, rakastavat kirjaa. Heille kirja on Suomessa halpa ostos, moneen muuhun hupiin suuremmat [rahat] menevät yhdessä hujauksessa.”

 

Linkola laskeskeli, että ”keskituloinen kirjan ystävä, joka sivuuttaa muut vapaavalintaiset menot (suuri asunto, auto, kesämökki, matkat, viihde-elektroniikka, lemmikkieläin, alkoholi ym.) pystyy mainiosti ostamaan kirjoja yli 10 000 eurolla vuodessa” – mikä toki pitikin paikkansa.

 

Linkolan mukaan ihmisillä saattoi tuolloisessa Suomessa olla pulaa onnellisuudesta, tasapainosta terveydestä ja sen sellaisesta, ”mutta rahaa – sitä hänellä totta totisesti on!” Allekirjoituksessaan Linkola ilmoitti olevansa kalastaja ja kirjailija.

 

Kiinnostuitko kirjastani. Voit ostaa sen täältä: https://reunalla.fi/