Demagogiaa, ei tylsää demokratiaa

”Onneksi”, päätti toimittaja Mikko-Pekka Heikkinen kolumninsa 6. maaliskuuta Helsingin Sanomissa. Heikkisen onni syntyi siitä, että Oikeutta eläimille -liikettä ei voi äänestää vaaleissa, toisin kuin vihreitä.

Äänestämisessä kun on Heikkisen mukaan ollut vihreiden suhteen semmoinen ikävä puoli, että ”vihreistä tulikin turha puolue”. Turhuutta taas on se, että joutuu ottamaan huomioon muidenkin mielipiteet, eikä vain samanmielisten, vaan myös niiden, jotka ovat toista, väärää ja vastenmielistä mieltä.

Demokratia on ikävää, eikä se tunnetusti ole koskaan sopinut niille, jotka tietävät paremmin. Siitä, mikä sopii muita fiksummille, kerrottiin sopivasti samassa lehdessä.

Vain parin sivun päässä olleen uutisen mukaan ”DNA-näytteet voivat viedä eläinaktivisteja vankilaan”. Uutisessa kerrottiin turkulaisen turkisliikkeen polttoyrityksestä, josta aiemmin oli syytetty 25-vuotiasta miestä ja epäilty – mutta ei siis syytetty – 24-vuotiasta naista.

Miehen syyte oli kaatunut käräjäoikeudessa, mutta hovioikeuden istuntoon saatiin uutta näyttöä. HS:n mukaan molempien DNA:ta löytyi rikospaikalle jätetyistä vaatteista. Lisäksi naisen DNA:ta löytyi vaatteiden viereen jätetyistä nappulahanskoista, joissa oli myös samaa maalia, jolla liikkeen ovi oli sotkettu. Kasassa oli myös tyhjä Sinol-pullo – turkikset oli yritetty sytyttää Sinolilla.

Polttoyritys ei ollut missä tahansa talossa. Kerrostalon yläkerroksissa nukkui rikoshetkellä kymmeniä ihmisiä, heistä osa lapsia ja liikuntarajoitteisia vanhuksia.

Talon välipohjat ovat puuta ja eristetty sahanpurulla. Palolaitoksen mukaan kaikki ainekset katastrofiin olivat valmiina.

Uutisessa ei kerrota epäiltyjen nimiä. Mahdollinen perustelu on uskottava: tekijät eivät ole tärkeitä yhteiskunnallisia vaikuttajia, tai teolla ei ole suurta yhteiskunnallista merkitystä.

Näin onkin, kunnes nimet julkistetaan. Toisaalta, juuri silloin kun ne julkistetaan, havaitaan, että teko kertoo jotakin äärimmäisen oleellista eläinoikeusliikkeen toimintatavoista – sellaista oleellista, mitä monet eivät oikein tahdo uskoa tai ottaa todesta.

HS tuskin kuitenkaan paljastaa nimeä, koska se asettaa myös lehden itsensä naurunalaiseksi. Lehti nimittäin oli haastatellut 24-vuotiasta naista vain viikkoa aikaisemmin sunnuntaina, nimellä, kuvan kera ja lähes ylistävässä hengessä.

Haastattelussa HS toimittajan omin sanoin ihailee eläinoikeusaktivistien uudentyyppistä kampanjointia, jossa laittomuudet on hylätty ja keskitytään shokeeraaviin kuviin. Naiselta kysytään, onko hän itse käynyt kuvaamassa, ja hän vastaa: ”En kommentoi. On tosi rohkeaa ja ihailtavaa, että ihmiset ovat saaneet tällaista materiaalia.”

Tarvitseeko naisen maaliskuun 6. päivän uutisen jälkeen kommentoidakaan tällaista nasuilua?

Eikä tässä vielä kaikki – siteerataan lisää HS:ää.

”Kettutytöistä poiketen nykyaktivistit ilmoittavat pysyttelevänsä kaidalla polulla.” Vain ”kansalaistottelemattomuus” sallitaan. Nainen kuitenkin ilmoittaa hyväksyvänsä spraymaalipurkin käytön – huh!

Naiselle ei riitä, että turkistarhaus lopetetaan siirtymäajan jälkeen. Sillä ei ole kuulemma mitään merkitystä, että jotkut jäävät työttömiksi, jos se merkitsee miljoonien eläinten kärsimystä.

Entä jos vastakkain asetetaan kymmenien ihmisten kuolema murhapoltossa? Sitä naiselta tuskin tullaan koskaan kysymään. Tai ainakaan sitä ei tee HS eivätkä sen demokratiaa halveksivat toimittajat.