tiistai 23. maaliskuuta 2010

Entä jos kuitu on tukkia kalliimpaa?


Miesmuistista irvaillaan usein, että se ulottuu korkeintaan kolmen vuoden päähän. Metsäsektorilla se ei taida olla näinkään pitkä.

Vielä kolme vuotta sitten metsäsektorin tilanne oli tykkänään toinen kuin nyt. Selvimmin se näkyi puun hinnassa ja sen huimassa kysynnässä.

Sitten tuli kaksi muutosta, jotka ovat niin sanotussa keskustelussa sekoittuneet täysin: maailmanlaajuinen talouskriisi ja metsäteollisuuden rakennemuutos. Kummankaan lopputulosta ei voi tietää, vaikka voikin veikata, että talouskriisi päättyy aikanaan.

Vuotta 2007 ei muista enää kukaan. Puun tarve on muka pysyvästi laskenut. Silti jotakuinkin kaikki pitkän aikavälin kehityskulut niin metsäalalla kuin ympäristöongelmien ja luonnonvarojen käytön suhteen puhuvat täsmälleen päinvastaisesta.

Metsätuotteista erityisesti puu on muuttumassa pysyvästi niukkuustuotteeksi. Tämän luulisi olevan merkittävä seikka, mutta silti se unohdetaan jokseenkin aina.

Esimerkiksi vuosi sitten julkistettu vihreiden metsäohjelma oli kovasti katsovinaan metsiä uudella tavalla. Silti se perustuu kokonaisuudessaan 2000-luvun alun trendien suoraviivaiseen jatkamiseen, mikä vanhensi ohjelman jo ennen sen julkaisua.

Meillä puhutaan tulevaisuuden biotaloudesta, mutta unohdetaan, että ainakin Suomessa sen tärkein raaka-aine on metsien puu. Sanotaan, että sille ei enää ole käyttöä, vaikka teollisuuden kapasiteettia ei ole ajettu alas kuin sen verran, että se juuri ja juuri vastaa kadonnutta Venäjän-tuontipuuta.

Kaikki suuret metsäteollisuusyritykset vievät eteenpäin biojalostamohankkeitaan. Itsepintaisesti ajatellaan, että niiden päätuote tulee olemaan biodiesel, ikään kuin tällaisen bulkin varaan kannattaisi tehdä mitään suurempia suunnitelmia.

Harha seuraa toistaan. Niinpä jo kahden biojalostamon tuotannon arvellaan riittävän maan tarpeisiin – ikään kuin metsäteollisuus olisi koskaan tyytynyt kotimarkkinoihin. Ja varsinkaan nyt, kun on aivan selvästi sanottu, että lopullisena tavoitteena on muovien ja muiden biomateriaalien valmistaminen.

Elleivät poliitikot tuhoa biojalostamoiden toimintaedellytyksiä, meillä tehdään kymmenen vuoden kuluttua teollisessa mittakaavassa muovia puusta. Silloin puun kysynnälle ei ole ylärajaa.

Siitä seuraa, että puun hinta nousee, ja todennäköisesti paljon. Koska suojelusta maksetaan käypä korvaus, myös suojelun hinta nousee.

Entä jos biojalostamon kyky maksaa puusta on parempi kuin vaikkapa sahan? Se veisi pohjan hyvänlaatuiseen tukkipuuhun tähtäävältä metsätaloudelta – kun suurimmat rahat saisi nykymitassa keskenkasvuisesta puusta.

Metsien rakenne ja metsämaisemat muuttuisivat täysin. Merkittävä osa metsäosaamista ja -teknologiaa muuttuisi tarpeettomaksi. Jos vauhdittajana olisi vaikkapa 40-vuotiaasta puusta maksettava, nykytukkiin verrattuna kolminkertainen kuutiohinta, muutokseen olisi äärimmäisen vaikea vaikuttaa millään keinoin.

Tulevaisuustyötä ei metsäalalta puutu. Silti vielä ei ole nähty sitä, että biotalouden esiinmarssi otettaisiin kokonaisuudessaan huomioon.

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 17.2.2010.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti