Joukkokeisarilla ei liene vaatteita

Takavuosina kävimme jonkinlaisen väännön saadaksemme metsäministeriön ymmärtämään, että sähköinen verkkoäänestys ei ole hyvä tapa arvioida minkään tärkeän asian ‒ tässä tapauksessa metsälain ‒ kannatusta. Ei, vaikka se vaatisi rekisteröintiä ‒ jokainenhan voi käytännössä rekisteröityä kuinka monella nimellä hyvänsä.

Tämäntyyppisiä lähestymistapoja kutsutaan joukkoistamiseksi. Niiden perustelu on pelottavan populistinen.

Toimittaja Jani Kaaro kirjoitti (HS, 7.1.2013): ”Miksi kaupungit ja valtio tilaavat mansikoita maksavia selvityksiä kapealle sektorille erikoistuneilta konsulenteilta, kun he voisivat koota maallikkoja amatööriraateihin pohtimaan samoja kysymyksiä? Maallikkojen raadit olisivat varmasti kelvollisia pohtimaan sellaisia kysymyksiä kuin kuinka ratkaista Helsingin lumiongelmat.”

Joissakin yhteiskunnissa ”konsulentit” onkin korvattu valaistuneilla maallikoilla. Yleensä siitä ei ole seurannut hyvää. Eivät maallikot ole ‒ talkootyön lisäksi ‒ esittäneet Helsingin lumiongelmiinkaan juuri ratkaisuja.

Voi silti olla, että eteenpäin on päästy. Kaaro kertoo kolme onnistuneen joukkoistamisen edellytystä: joukon jäsenillä on oltava perustietoa kyseessä olevasta asiasta, he tulevat mahdollisimman erilaisista taustoista ja he saavat toimia itsenäisesti.

Tuolla tavalla hyötyä saattaa olla, mutta vain saattaa. Näyttää nimittäin siltä, että käytetyt raportointimenetelmät ‒ ainakin ne, mitä niistä näkyy julkisuuteen ‒ hävittävät kaikki nämä hyödyt.

On aivan varma, että jos joukosta ilmaantuu yksikin uusi idea tai heikko signaali, se hukkuu heti, kun joukkoistajat alkavat yhdistellä niitä kohorteiksi, summaluvuiksi ja graafeiksi. Näin saaduissa tuloksissa taas ei ole yleensä mitään, mitä ei olisi jo kirjattu virallisiin raportteihin ja suunnitelmiin tai puolueohjelmiin.

Kun Espoo käytti joukkoistamista strategiansa laadinnassa, sille selvisi, että espoolaiset haluavat kaupungiltaan ”toimivaa liikennettä” ja ”hyviä palveluita”. Kun metsäalalla etsittiin heikkoja signaaleja, löytyi esimerkiksi ilmastonmuutos ‒ siis silloin, kun sen näki jo ikkunastakin.

Tulosten konkreettisuus perustuu vain siihen, että joukkoistajat kivenkovaan sellaista väittävät. Me muut taas haluaisimme tietoa siitä, millä tavoin liikenne ja palvelut turvataan ja mitä sen ilmastonmuutoksen suhteen oikein pitäisi tehdä.

Vaan eipä heitetä kirvestä kaivoon. Joukkoistamistyökaluja kauppaavan Fountain Parkin Jenny Björklund lisää vielä yhden edellytyksen onnistuneelle joukkoistamiselle: sen ”mestarin tulee hallita keinot jolla… joukkoistaminen johtaa tuloksiin ja toiminnan muutokseen”.

Vastuu onkin siis tilaajalla.

Jos mestaruus tarkoittaa taitoa esimerkiksi uusien ideoiden löytämisessä ja jos joukkoistamisen työkalut auttavat löytämään eikä hukuttamaan niitä, työkaluista voi olla hyötyä. Epäilen kuitenkin.

Jos yksikin Espoon löytämistä yli 18 000 ideasta olisi uusi, merkittävä ja toteuttamiskelpoinen, Espoo varmaan kertoisi siitä mielellään. Metsäalalla niitä ei löydetty, sen tiedän varmasti.

Kirjoitus on julkaistu Tekniikka&Talous-lehdessä 18.1.2013.