Terveisiä ruokahelvetistä

Hevosgate se vasta onkin gate. Minäkin jouduin tunnustamaan, että olin väärässä.

Ihmettelin kovin, miksi kukaan sekoittaa kalliimpaa hevosenlihaa halvempaan naudanlihaan – mikä ansaintalogiikka? Kunnes kuulin, että ei se hevosenliha mitään kallista ole.

Se oli vain yksi hevosgaten tyrmistyksistä: miksi ei ole, onhan se sentään paljon parempaa kuin naudanliha.

Kysymys on tietenkin markkinoiden logiikasta. Jotkut sanovat, että se johtaa laadukkaampien tuotteiden voittoon.

Suomalaisessa ruokakaupassa se kuitenkin johtaa vain halvempaan. Siihen on monta syytä. Onneton ruokajournalismi, kirjaimiin K ja S tiivistyvä ruokahelvetti, kaiken kruununa vähään tyytyvä, tietämätön kuluttaja.

Valtakunnan päälehdestä olemme saaneet lukea sellaisenkin hulluuden, että nykyään kalasta ja lihasta halutaan käyttää vain puhtaat lihat, ”koska maku on tärkein”. Lehdessä ei siis tiedetä, että ruoan maku tulee aina nimenomaan kaikkien syötävien eliöiden sivuosista: kylkirimpsusta, sivulihoista, päästä, pyrstölihoista, maksasta, munuaisista, aivoista, kamarasta, rapuvoista.

Katsokaa leijonalaumaa. Minkä etuoikeutetut urokset syövät ensimmäisenä? Sisäelimet.

K ja S ovat painaneet suomalaisen ruokakulttuurin niin alas kuin se on tarjonnalla mahdollista painaa. Kunnollisia leikkeleitä etsiessään löytää vaikkapa kymmenittäin erilaisia keittokinkkuja, jotka maistuvat kaikki samalle eivätkä edes niin hyvälle kuin perinteinen lauantaimakkara.

Miten selvitä tästä viidakosta?

Etnisissä kaupoissa kaikki ruoka on hyvää ja edullista. Niistä saa maistuvimmat vihannekset, tuoreena pakastetut kanat, kalkkunat, naudat ja lampaat, niistä tehdyt makkarat ja muut. Vain sikaa ei ole, sattuneista syistä.

Sitä taas löytyy Virosta. Pelkästään hintaa koskeva suomalainen joulukinkkukeskustelu voitaisiin unohtaa ja ostaa Virosta kinkut, koska ne maistuvat kinkulle.

Tallinnassa ei tarvitse mennä Stockmannille asti. Esimerkiksi sataman Rimin, joka on muuten K-kauppa, kalavalikoima hakkaa jokaisen suomalaisen Citymarketin.

Tämä pätee niin tuoreeseen kuin säilykkeeseenkin. Yksin sillivalikoima on metrikaupalla pidempi kuin Cittarissa, josta ei saa edes kuivattua kalaa.

Erikoisuuksia löytyy Sataman Torilta. Kuten savustettuja viiriäisiä ja sesongin aikaan monenlaisia verimakkaroita.
Suomessa verimakkaroista tunnetaan vain musta makkara, joka on oikeastaan ryynimakkara. Silti verimakkaroiden kirjo on Suomessakin perinteisesti laaja.

Torilla on jopa savustettuja kalanruotoja. Voiko kuvitella, että suomalainen ruokamafia tarjoaisi savustettuja kalanruotoja? Asiakkaatkin saattaisivat loukkaantua.

Niin, ne asiakkaat. Suomalaiselle kuluttajalle kelpaa vain kaikkein halvin tarjouslihapulla, minkä päälle hän veisaa kaupan opettamana virttä, että se juuri on sitä laaturuokaa.

Lyhyessä ajassa kuluttaja on – kaupan ja onnettoman ruokajournalismin tukemana – unohtanut, mitä savustetuista kalanruodoista voi tehdä. Eikä ruokamafia halua sitä kertoa, koska sittenhän se ei saakaan myytyä sitä euron pakasteseitipakettia.

Suurin syyllinen suomalaiseen ruokakulttuuriin onkin suomalainen kuluttaja, tuo vähään tyytyvä ja vähän tietävä paimenpoika.

Kirjoitus on julkaistu Tekniikka&Talous-lehdessä 15.3.2013.

Halvalla – hinnalla millä hyvänsä

Joskus aikaan iisalmelaiset ylpeilivät sillä, että kaupunki on viimeinen, jonne tehdään ohitustie. Jos tämä on totta, Iisalmen olemassa oleva ohitustie osoittaa kaupungin mielipiteen merkityksen.

Ohikulkutien vastustaminen on meillä outoa. Merkitseehän ohikulkutie edistystä. Merkitseehän?

Kukaan ei vain tullut ajatelleeksi, että ohikulkutie ottaisi huomaansa ensiksi nuorison, sitten kaupan ja lopulta koko kylän. Mutta vaikka tämä kaikki on tiedossa, ohitusteitä tehdään edelleen?

Mikä suomalaisten geeneistä on se, mikä haluaa tuhota lähiympäristön?

Niitä on kaksi: K ja S. Näistä S on osuuskunta, jossa on lukuisia hallintoneuvostoja. Yhtäkään näihin hallintoneuvostoihin valittua ei kiinnosta, millaisia hirviöitä osuuskunta ympäristöömme rakentaa.

Neuvostot on kuitenkin valittu vapailla vaaleilla. Eivät sitä tee siis he, vaan me.

Siis sinä ja minä, K ja S – me emme välitä, miltä asuinympäristömme näyttää. Meille tärkeintä on halpa hinta, hinnalla millä hyvänsä.

Matkailin viime kesänä pohjoiskalotilla. Ja hämmästyin.

Ajoimme Uumajasta Mo i Ranaan, sieltä Narvikiin ja takaisin Suomeen. Emme nähneet yhtäkään ohitustietä. Siis emme yhtäkään.
Liikenne ”jyräsi” kaikessa sovussa aivan kaikkien keskustojen – Uumaja, Lycksele, Storuman, Mo i Rana, Fauske, Narvik – läpi. Jos oli ongelmia, autot ajoivat hitaammin.

Suomalainen liikenneinsinööri viisastelee tähän, että esimerkiksi Norjan vuoristossa ei vaan voi rakentaa ohitustietä. Ehkä, mutta miksi jouduimme ajamaan myös Uumajan, Lyckselen ja Storumanin keskustojen läpi? Ja kyllähän tilaa on Norjassakin, insinööri osaa kyllä mennä kallion läpi.

Sitten Suomi-insinööri sanoo, että ohitustietä pääsee nopeammin perille. Muiden insinöörien arvioiden mukaan jopa jokusen minuutin aiemmin.

Mutta onko kukaan kysynyt, mitä ihminen tekee näillä minuuteilla? Tarvitseeko hän niitä? Ovatko ne sopiva hinta elinympäristömme tuhoamisesta?

Suomessa tätä ei ole mietitty, enkä tiedä, onko mietitty muuallakaan Pohjoiskalotilla. Silti vain me olemme pilanneet kotiseutumme ohitusteillä.

Edellä kirjoitettuun on kaksi poikkeusta, jotka todellakin vahvistavat säännön.

Ensin on Rovaniemi, jonka ohitustie ei itse asiassa ohita, vaan menee läpi. Olkaa onnellisia, rovaniemeläiset, kuilun päälle tullaan rakentamaan enemmänkin.

Toinen on Haaparanta.

Muistan, kun opiskeluaikoina liftasimme Haaparantaan rasvareissulle. Silloin kaupungin keskusta oli vilkas ja kukoistava.
Sitten tulivat suomalaiset typerine ideoineen. Nyt Haapatornio on yhtä kuin rajan ylittävät Ikeat ja Citymarketit.

Haaparannan vanha keskusta on kuollut. Kannattiko tämä yhteispohjoismainen itsemurha?

Kuvaavinta on lähteä Torniosta etelään. Moottoritie on yhtä leveä kuin pitkäkin. On todella helppoa ohittaa Kemi.

Toki vain fyysisesti. Mieleni palaa aina Lappiin, vaikka tämä onkin tällä tietoa viimeinen kolumnini Lapin Kansassa, maakuntieni ykköslehdessä.

Jos pääsit tänne asti, kiitän sinua sietämisestä. Se on rehellisempi nimitys suvaitsevaisuudelle.

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 3.12.2012.