Valtioneuvoston helmikuisessa kyselytutkimuksessa
havaittiin ongelma: ihmisten hyväksyntä ilmastotoimille oli laskenut. Kuin
ratkaisuna suuri joukko kansalais- ja ammattijärjestöjä vaati pari päivää
myöhemmin Finnwatchin johdolla oikeudenmukaisuutta vihreään siirtymään.
Jo oli aikakin.
Tilaisuudessa kerrottiin monin
esimerkein, kuinka tavalliset ihmiset oli ilmastotoimissa sivuutettu. Selvin esimerkki
oli turvetuotannon alasajo.
Tarvittavista ilmastotoimista oltiin
yksimielisiä. Ennenkin on kuultu, että se kyllä tiedetään, mitä pitäisi tehdä.
Vähemmälle huomiolle tuppaa jäämään ja jäi, että tutkimuksen antama tieto keinoista
on usein ristiriitaista.
Tilaisuudessa korostettiin monin puheenvuoroin kuuntelemisen tärkeyttä. Turvealan ongelmaksi sanottiin vastarinta, kun muutos kuitenkin on väistämätön. Siksi muutokseen ei valmistauduttu.
”Ja sama näyttää olevan edessä
metsäsektorilla”, sanottiin.
Siitä on kuitenkin tutkimukseen
perustuva erimielisyys, miten ilmastonmuutosta pitäisi torjua metsien avulla.
Tilaisuudessa kannatettiin hakkuiden
vähentämistä, mikä ei yllättänyt. Sillä saakin Suomen ilmastotilastot nopeasti
paremmiksi. Kääntöpuoli on, että ilmasto ei siitä juuri hyötyisi, koska suurin
osa hakkuista vain siirtyisi muualle.
Kyse olisi selvästi viherpesusta.
Eikä keino toisi kuin väliaikaisen
hyödyn. Vuonna 2050 lapsemme olisivat pahemmassa tilanteessa: metsien kasvu,
eli nielu, olisi pienentynyt hakkuurajoitusten vuoksi entisestään ja osa metsistä
olisi kokonaan pyhitetty käytön ulkopuolelle hiilivarastoksi, jollaisen voi
yhteen metsään perustaa vain kerran.
Entäpä yhteiskunnan yleinen
sähköistys? Se vaatisi mineraaleja jopa monikymmenkertaisesti varantoihin
nähden. Vaikka olisi kuinka muutosmyönteinen, yhtälö on mahdoton.
Mitä jos viime aikoina kovasti
hypetetty vety onkin sähköistystä parempi vaihtoehto? Käykö innolla rakennettu sähköautojen
latausinfra turhaksi?
Toin esiin muitakin näkökantoja: hakkuurajoitukset aiheuttavat menetyksiä myös metsien ulkopuolella, työpaikoissa kuusin- ja
kansantuotteessa kolminkertaisesti metsiin nähden. Rajoitukset eivät kannustaisi
hyvässä vauhdissa olevaa metsäteollisuuden tuotekehitystä ja rakennemuutosta, mitä
tilaisuudessa kuitenkin vaadittiin ”vastustuksen” vaihtoehtona.
Halusin keskustella, mutta se tyrmättiin
– muutosvastarintana. Sellaisen kuulemista oikeudenmukaisuus ei edellytä.
Lopulta turvealakin sai syyttää itseään,
koska ei ollut kuunnellut. Kuuntelun velvollisuus kaiketi kuuluu vain meille muutosvastarinnoille.
