Onhan ajojahtikin laillista

Samaan aikaan kun kaikenlainen arvorelativismi leviää, erityisesti vallanpitäjät takertuvat omituisella vimmalla laillisuuteen. Kun isot pojat ”jäävät kiinni”, reaktio on aina sama: emme rikkoneet lakia.

Esimerkkejä on monia. Lääkelaitoksen alueellistamisessa ei rikottu lakia, Nuorisosäätiön suhteen kiinnostavaa on vain se, onko rikottu lakia ja samoin on vaalirahailmoitusten kanssa.

Nyttemmin laillisuudesta saivartelevaan rintamaan on liittynyt urheiluväki. Mutta tietenkin vain heille soveltuvin kohdin: esimerkiksi jääkiekkoväkivaltaan ei muutamien urheilujohtajien mielestä saisi soveltaa lakia, vaan porukan omia sääntöjä, joita ei kuitenkaan ole julkistettu – jolloin niitä ei asiallisesti ottaen ole edes olemassa.

Dopingkeskustelu on ja kauan kulkenut latuja, joilla salailun syyksi pannaan se keskustelu, mitä dopingista käydään. Se on kuulemma liian leimaavaa.

Niinpä pitäisikin lopettaa menneiden jauhaminen ja katsoa tulevaisuuteen. Jotkut sanovat jopa niin, että vain typerykset eivät ole ymmärtäneet, missä todellisuudessa on menty.

Esimerkiksi Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmalan ja olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja, huippu-urheilun muutosryhmän jäsen Mika Kojonkosken lausunnot (Ajankohtainen kakkonen, 9.10.) olivat täydellisen pöyristyttäviä. Heidän mukaansa nykyurheilu on puhdasta eikä dopingista jauhaminen auta heidän ponnistuksiaan yhtään eteenpäin.

Vaikka he olisivat oikeassakin, kuvittelevatko he, että vain heidän tarpeillaan on merkitystä? Ovatko he todella sitä mieltä, että entiset rikkomukset pitää painaa villaisella, jos nyt on alettu toimia oikein?

Sitä paitsi he ovat väärässä. Nimittäin, jos urheilu tosiaan on nyt puhdasta, miksi urheiluväki antaa ”70- ja 80-lukujen mönjän” – kuten asian ilmaisi samassa ohjelmassa urheilumanagerien edustaja Harri Halme – pilata nykyurheilijoidenkin maineen? Juuri salailun jatkuminen heittää varjon nykyurheilunkin, ja juuri näiden herrojen työn päälle.

Jos he puhuvat totta, en voi ymmärtää salailua. Ja kun en ymmärrä, syntyy epäilys, että he eivät puhu totta.

Kaikkein käsittämättömintä kuitenkin on se yliolkaisuus, millä urheiluväki suhtautuu maksajan – eli yleisön – tarpeisiin.

Urheiluväki on esimerkiksi ihmetellyt, miksi Juha Mietoa vainotaan anabolisten steroidien käytöstä silloin, kun sitä ei oltu vielä kielletty. Tämmöistä juristeriaa ei voi järjellä käsittää.

Vaikka säännöt olisivat olleet mitkä, urheiluväki on aina halunnut antaa yleisölle kuvan, että mitään suorituskykyä keinotekoisesti kohottavia keinoja ei käytetä. He ovat siis valehdelleet sille, joka maksaa viulut, ja nyt he haluavat painaa sen villaisella.

Esimerkiksi ”urheiluhistorioitsija” Erkki Vettenniemi kirjoitti (HS, 7.10.), että ”urheilijoiden ajojahdin on loputtava”. Juristerian parhaiden perinteiden mukaan Vettenniemi vetoaa sääntöihin, jotka hän jopa määrittelee dopingin – ainoaksi? – ”historialliseksi kontekstiksi”.

Yleisön osa ei kiinnosta sekunnin vertaa.

Juristeriaan vetoavien ja ajojahdista syyttelevien kannattaisi kuitenkin muistaa muuan seikka: myöskään ajojahdissa, jos sellaista on, ei ole mitään laitonta.

Kirjoitus on julkaistu Tekniikka&Talous-lehdessä 9.11.2012.

Vastuu on puolueilla

Huoli äänestysprosentista on taas suuri. Mutta jos juttu menee niin kuin ennenkin, sen viimeiset ilmaukset kuullaan näinä päivinä ja asiaan palataan seuraavissa vaalivalvojaisissa.

Nimenomaan poliitikot eivät tee asialle mitään. Sen sijaan he syyttelevät muita.

Esimerkiksi perussuomalaisten Matti Putkonen sanoi 29. lokakuuta radion Ykkösaamussa, että he voittivat vaalit ja muusta puhuminen osoittaa vain katkeraa mieltä.

Äänestäjän kannalta asia on toisenlainen.

Vuoden 2011 vaaleissa perussuomalaisia äänesti liki 253 000 sellaista, jotka nyt jättivät sen tekemättä. Ei luulisi, että millään puolueella on varaa viitata kintaalla tällaiselle menetykselle.

Hallituspuolueiden mielestä vaalit antoivat valtakirjan jatkaa kuntauudistusta. Silti ne ovat menettäneet yli 200 000 äänestäjää sen jälkeen, kun kuntauudistusta alettiin ajaa.

Luulisi, että näitä lukuja on hankala ohittaa, mutta puolueilta se onnistuu helposti.

Äänestysinnon kasvattamiseksi puolueet ovat esittäneet korkeintaan erilaisia vippaskonsteja, kuten äänioikeusikärajan laskeminen. Mutta miksi 16-vuotias äänestäisi sen innokkaammin kuin 18-vuotiaskaan. Todennäköisesti uudistus laskisi äänestysprosenttia.

Todellisuudessa puolueet eivät tarvitse kansalaisia. Kunnanvaltuutetut ja kansanedustajat valitaan ja rahaa tulee valtiolta, vaikka äänestysprosentti olisi kuinka pieni. Miksi puolueet tekisivät mitään asiantilan korjaamiseksi?

Ylimielisyys on käsin kosketeltavaa. Ehdokkaiden rasistisia kannanottoja kauhistellaan, mutta ei sitä, että Keskusta ei ole tehnyt minkäänlaista sisäistä selvitystä vaalirahasotkusta ja hyväksyy jupakkaan sotkeentuneet ilman muuta ehdokkaakseen.

Keskustassa edes valtakunnanoikeuden tuomio ei estä ehdokkuutta. Murhako täytyy tehdä, että he kavahtaisivat?

Mainitussa Ykkösaamussa Kokoomuksen vantaalaispoliitikko Tapani Mäkinen epäili alhaisen äänestysinnon syyksi sitä, että kunnat ovat suuria ja etäisiä. Silti juuri kokoomus haluaa niistä vielä suurempia, joskaan ei Vantaan kokoomus.

Politiikassa voikin menestyä, vaikka olisi 180 astetta eri mieltä vaalin pääasiasta oman puolueensa kanssa. Ja tämä pitäisi ottaa vakavasti.

Kun Mauri Pekkarinen epäili, että omasta kunnasta halutaan pitää kiinni kotiseuturakkauden takia, hänelle naurettiin. Siitä tiesi, että oltiin eduskunnassa.

Vaali-iltana vihreiden Osmo Soininvaara sanoi televisiossa pyrkivänsä siihen, että hänen äänensä menisivät nuoremmille, ”mutta ei niille mitään voi, aina niitä ääniä vain ropisee”. Voiko omia äänestäjiä pahemmin pilkata?

Silti tilanteen voivat korjata vain puolueet. Niiden on saatava kansa mukaan toimintaansa, koska äänestysinto voi syntyä vain oikeasta kiinnostuksesta politiikkaan.

Eduskuntapaikkoja pitäisikin jakaa vain se osuus 200:sta, minkä äänestysprosentti määrää. Jos prosentti olisi vaikka 50, paikkoja jaettaisiin vain 100. Puoluetuen kokonaismäärä pienenisi samassa suhteessa.

Tämä pakottaisi puolueet ottamaan ihmiset vakavissaan. Siksi ehdotusta tuskin viitsitään edes kommentoida.

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 5.11.2012.