Vihreä kaanon lisäsi hakkuupaineita

Kun Vasemmistoliitto päätti keväällä 2014 erota hallituksesta, vihreät uhkasivat tehdä saman. Oli lehmänkaupan paikka. Kokoomus myöntyi vihreiden vaatimukseen suojella valtionmaita 13 000 hehtaaria lisää.

Ehto ei kuulosta kummalliselta. Mutta kokonaisuus on toista: valtionmetsiä on vuosikymmenten kuluessa kupattu suojeluun pienissä erissä satoja tuhansia hehtaareja.

Vielä 1990-luvulla sitä saattoi pitää ekologisesti järkevänä, kun se kohdistui oikeasti vanhoihin metsiin. Sitä ennen kaikki suojeluohjelmat – kuten soiden, lintuvesien, harjujen, lehtojen ja rantojen suojeluohjelmat – oli aloitettu valtionmailla.

Tällä pelillä suojelunarvoiset valtionmaat ovat kuitenkin loppuneet jo aikaa sitten. Niinpä kuppaukselle on keksitty uusia perusteluita.

Nyt esimerkiksi vaaditaan suojeltavaksi metsiä, joista voisi suojeltuna joskus kehittyä arvokkaita. Tällä perusteella voi tietenkin suojella mitä vain.

Puhdas lehmänkauppa
Viime kevään päätös ei kuitenkaan edes yrittänyt perustua ekologiaan. Kyse oli puhtaasta lehmänkaupasta, missä kaksi puoluetta söi kaikki kauniit biotalouspuheensa.

Metsää vain otettiin pois talouskäytöstä, millaista hyvänsä metsää, koska se on luontoväen ainoa vuosien yli kantava tavoite.

Niin selvää peli oli, etteivät vihreät edes kehdanneet kehua saavutuksellaan esimerkiksi vaalikampanjassaan. Samaan aikaan ihmeteltiin, miten Metsähallituksen metsätaloudelta vaaditaan jatkuvasti lisää tuloutusta valtion budjettiin.

Luontoväki paasaa tuloutuksen lisäävän hakkuupainetta. Mutta saman teki myös lehmänkauppa.

Jos tämä 13 000 hehtaaria olisi myyty, siitä olisi saanut 50 miljoonaa euroa. Se kuitenkin siirrettiin suojeluun korvauksetta. Yleensä suojeluhehtaarit ovat täynnä myyntikelpoista tukkia.

Toisaalta Metsähallitus ei voi myydä puuta kuin luonnonvarasuunnitelmien puitteissa. Niiden tekemiseen luontoväkikin ottaa osaa, missä he kaikin keinoin yrittävät pienentää hakkuita.

Siksi päätettiin myös myydä maata. Sattumoisin päädyttiin samaan 13 000 hehtaariin. Näin siis Metsähallituksen hakkuumahdollisuuksista katosi vuoden aikana 26 000 hehtaaria.

Viimeinen ympäristöministeri
Toistaiseksi tämän maan poliittiseen kaanoniin on kuulunut, että jokaisen ympäristöministerin on saatava perustaa oma kansallispuistonsa. Tämän on kuitenkin loputtava joskus, sillä maata ei luoda lisää.

Jos linja jatkuu, uudet puistot voisi ehkä perustaa jo suojelluille maille. Niitä meillä onkin eniten Euroopassa, mutta tämä ei käy luontoväelle, koska se ei poista metsiä talouskäytöstä.

Toinen vaihtoehto on suojella yksityismaita, mutta se ei taida onnistua muuten kuin vapaaehtoisin keinoin. Kolmas vaihtoehto saattaa olla, että ei olisi enää ympäristöministeriötäkään.

Siitä on jo vauhkoiltu, että näin suojelumme taantuisi Venäjän tasolle.

Jostakin syystä kukaan ei kerro, mitä tasoa edustaa mainittu lehmänkauppa, miten sellaiset vaikuttavat politiikkaan ylipäätään eikä viimein edes sitä, miksi suojelumme ei voisi yhtä hyvin nousta vaikka nyt Itävallan tai suuren osan Saksan osavaltioista tasolle – ei niissäkään ole itsenäistä ympäristöministeriötä.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 27.4.2015.