Suomen EU-politiikassa on ihmetelty
kyvyttömyyttä vaikuttaa päätöksiin etukäteen. Reaktiivisuus on silmiinpistävää.
Tulee ikävä Paavo Lipposta.
Ongelmat korostuvat Euroopan komission
työntäessä jatkuvasti uusia aloitteita. Ne on kuorrutettu hyvillä tavoitteilla,
kuten ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjuminen.
Kun mennään käytäntöön, kuva
muuttuu. Aloitteiden sisältö tuskin vastaa eurooppalaisen enemmistön tavoitteita
eikä lainkaan hyväksyttyjä periaatteita.
Aivan kuin pahaisin
ympäristöjärjestö, komissio hylkää siekailematta YK:n kestävän kehityksen
periaatteet, perinteisen ajattelun kestävän kehityksen kolmesta tukijalasta
sekä valikoi tieteellistä tutkimusta omien tavoitteidensa kannalta parhain päin.
Tarvittaessa komissio sivuuttaa jopa selvästi ilmaistun EU-parlamentin tahdon.
Miten tällaiseen voi vastata, jos kannattaa
luontokadon ja ilmastonmuutoksen torjumista, mutta paremmin keinoin, niin kuin
Suomen metsäsektori? Mitä tehdä, jos komissio puhuu elinkeinoista vain
taktisessa mielessä ja systemaattisesti hylkää niiden mahdollisuudet edistää
komission itse julkituomia tavoitteita?
Vastaukset voivat alkaa vain sanoilla
”tavoite on hyvä, mutta…”. Jokainen, joka ymmärtää viestintää, tietää heti, että
tällä tavoin voi vain hävitä.
Nykyinen komissio jatkaa
lokakuuhun 2024 asti. Nyt, housut kintuissa, pitäisi kysyä, miten voisi etukäteen
vaikuttaa siihen, millaista poliittista linjaa seuraava komissio ajaa? Ottaen
huomioon erilaisista EU-hankkeista käydyn keskustelun, eikö juuri tämän pitäisi
olla nyt suomalaisen EU-keskustelun ytimessä?
Siis sen, miten saisimme unionille
luottamusta nauttivan hallituksen – asia, jonka toteutumista unioni itse
edellyttää jäsenmailtaan.
Poliitikkojen ja päättäjien pitäisi
selvittää, sekä itselleen että meille EU-kansalaisille, miten komissio ja sen
poliittinen linja todellisuudessa valitaan. Aika harva taitaa sen tietää.
Nykyisen komission johtajan nimi
putkahti esiin jostain ja sitten jäsenmaat tekivät esityksiä komission
jäseniksi, jotka joku hyväksyi tai hylkäsi. Lopputuloksen sentään hyväksyi, tosin komissaari kerrallaan, parlamentti.
Jos me oikeasti olemme eurokansalaisia,
meille pitää ennen kaikkea kertoa, kuka valitsee komission poliittisen linjan. Tämä
on tehtävä, jos Euroopan unioniin halutaan edes jossakin määrin demokraattista kontrollia.
Jos siis Euroopan unionista
halutaan keskustella, mielestäni keskustelun aihe pitäisi ennen kaikkea olla tämä:
kuka valitsee päättäjämme ja millä poliittisella perusteella.
Onko tämä kohtuuton vaatimus?
Kirjoitus on julkaistu Maaseudun
Tulevaisuus -lehdessä 21.11.2022.