Biotalous on pyrkimys parempaan

Kävin ulkomailla, tarkemmin sanottuna Brysselissä. Biotalous on sielläkin kova juttu, mutta siitä puhuttiin eri tavalla.

Lyhyesti sanottuna: meillä esitetään biotalouden nimissä iskulauseita, muualla se esitetään keinona parempaan maailmaan.

Esimerkiksi paperiteollisuuden eurooppalainen etujärjestö CEPI sanoi sen näin: biotalous tarjoaa ratkaisuja resurssitehokkuuden vaatimuksiin, ilmastonmuutoksen torjuntaan, Euroopan kilpailukykyyn, työttömyyteen.

Sillä halutaan kasvattaa hyvinvointia niin, että resurssien käyttö ei enää lisääntyisi. Samoin puhui hollantilainen Roel Bol seminaarissa, jonka VTT järjesti viime viikolla.

Täsmällisemmin sanottuna tavoitellaan kiertotaloutta, missä yhden jäte on toisen raaka-aine ja kaikenlaisen jätteen määrä sekä hukkaan heitetyn ruoan määrän minimoituu. Tavoitellaan metsien ja loppuun käytettyjen metsätuotteiden käyttöä bioenergian tuotantoon, ellei niistä voida tehdä uusia tuotteita.

Kuulostaa ”vihertävältä”, mutta sitä ei hävetä. Parempi maailma halutaan tehdä teollisuuden ja liike-elämän keinoin.

Irti iskulauseista
Ero suomalaiseen keskusteluun on dramaattinen. Hollanti esimerkiksi aloitti biotalousstrategian valmistelun jo vuonna 2004. Meillä työ alkoi pari vuotta sitten, mutta silti olemme mielestämme edelläkävijöitä.

Iskulauseilla luodaan uskoa, työllä todellisuutta.

Saammeko todella 100 000 uutta työpaikkaa biotalouteen kymmenessä vuodessa, ja kenelle, kun kaikenlainen biotalouteen viittaava koulutus on yhä heikommassa jamassa kaikilla tasoilla peruskoulusta lähtien?

Hollannissa haetaan poliittista koherenssia: asiaa pitää tukea kaikilla yhteiskunnan aloilla. Meillä tästä ei ole merkkejä.

Kun Suomessa kysyy, mitä se biotalous on, vastaus on mahdollisimman kunnianhimoton: tehdään jotain biomassasta. Maailmanparantaminen ei kiinnosta, koska työpaikat ovat tärkeämpiä.

Voivat ollakin, mutta ei maailmaan saada yhtään työpaikkaa sillä, että yritetään saada työpaikkoja. Niitä saadaan sillä, että etsitään ja löydetään mielekästä ja kannattavaa tekemistä.

Sitä kannattaisi luvata.

Hyvään pyrkiminen on hyvä asia
Esimerkiksi kestävyys on lupaus pyrkiä parempaan. Mutta kun yritykset meillä raportoivat kestävyyden tavoittelustaan, vain välittömästi mitattavissa olevat tulokset kelpaavat. Kaikki inhimillinen ponnistelu ja rahan käyttö leimataan viherpesuksi, ellei ole esittää tulosnumeroita.

Kyynikot ovat nimenneet Metsä Groupin Äänekoskelle suunnitteleman biotuotetehtaan ”pelkäksi sellutehtaaksi” – tunnuslauseenaan tämä: rivien välit luin, en rivejä.

He jättävät lukematta, että ensimmäistä kertaa metsäyhtiö suorastaan kutsuu omalle tontilleen muita yrityksiä yhteistä raaka-ainetta jalostamaan, että tämän ympärille on jopa kehitteillä hanke, johon tosin kutsutaan vain keskisuomalaisia yrityksiä, kun niitä pitäisi kutsua koko maailmasta.

Kyynikko vaatii, että Metsä Groupin pitäisi pystyä heti lupaamaan kaikki se biotuotetuotanto ja työpaikat, mistä emme edes voi vielä tietää mitään, ja luvata tehdä se kaikki itse. Kyynikon pelossa tavoitteet sitten lasketaan maakuntatasolle.

Ei pitäisi vaatia järjettömiä, se on totta. Mutta mahdottomia kyllä, sillä vain niin se muuttuu mahdollisiksi.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 15.9.2014.

Ahdistuksen teologiaa

Olen joskus joutunut ihmettelemään sitä, kuinka vähäistä meillä on kristillisen perinteen tuntemus. Nyt sitä joutuu opettamaan jopa evankelisluterilaiselle kirkolle.

Kotimaa-lehden verkkosivu uutisoi Kirkon ympäristöpäivistä otsikolla Kymmenykset metsistä Luojalle. Kirkkoherra Ilkka Wiio on käynnistänyt liikkeen, jossa haastetaan seurakuntia rauhoittamaan kymmenesosa metsistään. Haaste kuulemma perustuu Raamatun periaatteeseen, jonka mukaan Luojalle tulisi antaa kiitollisuuden osoituksena kymmenys maan sadosta.

Aloite kääntää kaikki kristilliset periaatteet päälaelleen. Raamatun mukaanhan Jumala on antanut maan ihmiselle viljeltäväksi, ei silleen jätettäväksi.

Tätä lahjaa ihmisen tulee tietenkin kohdella kunnioittaen. Silleen jättäminen vaikuttaa lähinnä halveksunnalta.

Entä kenelle kymmenykset on maksettu? Keskiajalle piispalle, seurakunnan papille ja kirkolle sekä köyhille, uskonpuhdistuksen jälkeen kruunulle ja kirkolle.

Mitä Luoja niillä tekisi? Pitäisin uskaliaana ajatella, että Hän katsoisi tarvitsevansa niitä enemmän kuin vaikka tämän maailman köyhät.

Ihmiset tekevät ihmeen
Esimerkiksi maaliskuisena Leipäsunnuntaina muistetaan sitä, kuinka Jeesus ruokki viidellä leivällä ja kahdella kalalla 5000 miestä ja laskemattoman määrän naisia ja lapsia. Aterian jälkeen Jeesus käski opetuslasten kerätä tähteet. Leivänmuruja kertyi 12 korillista.

Tämä on ihme vertauskuvanakin, mutta silti aika yleinen. Eihän kyse ole muusta kuin viljelystä – siitä, miten ihminen taidollaan saa luonnon kukoistamaan. Se, ei silleen jättäminen, on meille annettu tehtävä.

Esimerkiksi Suomen metsien puuvaranto on kasvanut toisen maailmansodan jälkeisestä noin 1500 miljoonasta kuutiometristä nyt jo 2300 miljoonaan. Mutta samana aikana metsistä on viety puuta ihmisen tarpeisiin vieläkin enemmän, kokonaista 3400 miljoonaa kuutiometriä. Eikö tämä ole ihme?

Tähteitäkin on. Ilmastonmuutoksen myötä on huomattu, että bioenergian raaka-aineeksi kelpaavia hakkuutähteitä on mahdollista kerätä Suomen metsistä 12, ei koria, vaan miljoonaa kuutiometriä. Siis joka vuosi.

Metsillä menee hyvin
Mutta samalla on tuhottu metsät, sanoo ekofasisti ja ihmismurhien ihailija Pentti Linkola, jonka kirkko kutsui ympäristöpäivilleen puhumaan uudesta ahdistuksen teologiasta.

Silti luonnossa riittää esimerkiksi uhanalaisia lajeja, joiden määrä on 2000-luvulla kääntynyt laskuun, kun sitä mitataan uhanalaisten lajien osuudella kaikista tutkituista lajeista. Tutkijoiden mukaan metsien tilan koheneminen johtuu ennen muuta hakkuiden yhteydessä metsiin jätetyistä säästöpuista – ei siis Wiion vaatimasta silleen jättämisestä, mitä sitäkin on Suomessa tehty Euroopassa eniten.

Samalla järeiden puiden määrä ja osuus on toisen maailmansodan jälkeen puulajista riippuen kaksin–moninkertaistunut. Vanhoja metsiä muistuttavien talousmetsien määrä on etenkin Etelä-Suomessa ollut jo pitkään kasvussa. Yli neljä viidestä suomalaisesta puusta on luontaisesti syntynyt.

Tällaiseen viljelyyn metsäala on pyrkinyt. Kirkko ei sitä näytä arvostavan.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 1.9.2014.