Kävin Teknologiateollisuuden
tiedotustilaisuudessa, missä australialainen professori kertoi vihreän
siirtymän mahdollisuuksista. Suuria ovat. Ongelmista ei juuri puhuttu.
Vihreä siirtymä merkitsee uutta
ajattelua. Fossiilitalous käyttää varantoja, kun taas vihreä talous käyttää
virtoja. Vihreän talouden tarvitsemat luonnonvarat ovat kierrätettäviä tai uusiutuvia,
siis rajattomia, ainakin uusiutuvuuden rajoissa.
Tuulta ja aurinkoa riittää. Ajatus
on looginen, ja ajaa harhaan.
Ensimmäinen vihreän talouden raja on
pinta-ala. Siitä kilpailevat tuuli-, aurinko- ja biovoima.
Edustaako metsien peittäminen aurinkopaneeleilla kestävää kehitystä? Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtajan
Tapani Veistolan mukaan edustaa, jos metsä on hakattu.
Näin saattaisi olla, jos kyse
olisi vain energiasta. Veistolan näkemys ei kerro vahvasta luontoymmärryksestä.
Ihmisen mittakaavassa auringonvalo
on loppumaton. Aurinkopaneelit hyödyntävät sitä jo nyt paljon tehokkaammin kuin
lehtivihreä ja teho kasvaa koko ajan. Kehitys toivottavasti pienentää myös paneelien
vaatimia pinta-aloja.
Myös tuulivoima tarvitsee maata, mutta
sitäkin on kysytty, viekö tuulivoima tuulet. Tiedetään, että tuulivoimapuisto
sekoittaa ilmavirrat jopa 50 kilometrin matkalta alatuuleen.
Jos näin on, kai se tuulta
hidastaakin. Ehkä se on hyvä. Jos tuulimyllyt saadaan siirtämään ilmakehän
energiaa pysyvästi pois ilmakehästä, se kaiketi myös vähentää paljon uumoiltuja
myrskyjä.
Mutta suurinta vihreän siirtymän
rajoitetta vältellään mainitsemasta viimeiseen asti. Se on mineraalien riittävyys.
Tutkimuksen mukaan suunnitteilla oleva sähköistäminen merkitsee, että litiumin
tarve on 66-kertainen tiedossa oleviin varantoihin nähden. Kuparilla vastaava
luku on 7,7, nikkelillä 14,4, koboltilla 44,9, grafiitilla 41,3 ja hopealla
6,5.
Europarlamentaarikko Sirpa
Pietikäisen mukaan ongelmasta 75 prosenttia voitaisiin hoitaa kierrätyksellä (kuukauden puheenaihe, marraskuu 2023) jo vuonna 2030. Kierrätys on toki
välttämätöntä, mutta ei riitä edes – tai nimenomaan – alkuun.
Lasketaan. Jos jotakin mineraalia käytetään
nyt yksi yksikkö vuodessa ja seitsemän vuoden kuluttua, siis vuonna 2030, kymmenen yksikköä, pystytään kierrätyksellä
tyydyttämään vuoden 2 030 tarpeesta korkeintaan kymmenen prosenttia, jos käyttökohteen, esimerkiksi akun elinikä on seitsemän vuotta.
Mutta, ”tulemme näkemään ihmeellisiä
asioita”, vakuutti europarlamentaarikko Nils Torvalds äskettäin Brysselissä
vierailleelle toimittajaryhmälle. Hän oli tutustunut saksalaiseen CMblu-yhtiöön,
joka teki litiumakkujakin tehokkaampia akkuja – rasvasta.
Idea oli kuulemma saatu karhujen
talvisista energiavarastoista.
Kirjoitus on lyhennelmä Maaseudun
Tulevaisuus -lehdessä 30.10.2023 julkaistusta kirjoituksesta.
