Onhan ajojahtikin laillista

Samaan aikaan kun kaikenlainen arvorelativismi leviää, erityisesti vallanpitäjät takertuvat omituisella vimmalla laillisuuteen. Kun isot pojat ”jäävät kiinni”, reaktio on aina sama: emme rikkoneet lakia.

Esimerkkejä on monia. Lääkelaitoksen alueellistamisessa ei rikottu lakia, Nuorisosäätiön suhteen kiinnostavaa on vain se, onko rikottu lakia ja samoin on vaalirahailmoitusten kanssa.

Nyttemmin laillisuudesta saivartelevaan rintamaan on liittynyt urheiluväki. Mutta tietenkin vain heille soveltuvin kohdin: esimerkiksi jääkiekkoväkivaltaan ei muutamien urheilujohtajien mielestä saisi soveltaa lakia, vaan porukan omia sääntöjä, joita ei kuitenkaan ole julkistettu – jolloin niitä ei asiallisesti ottaen ole edes olemassa.

Dopingkeskustelu on ja kauan kulkenut latuja, joilla salailun syyksi pannaan se keskustelu, mitä dopingista käydään. Se on kuulemma liian leimaavaa.

Niinpä pitäisikin lopettaa menneiden jauhaminen ja katsoa tulevaisuuteen. Jotkut sanovat jopa niin, että vain typerykset eivät ole ymmärtäneet, missä todellisuudessa on menty.

Esimerkiksi Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmalan ja olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja, huippu-urheilun muutosryhmän jäsen Mika Kojonkosken lausunnot (Ajankohtainen kakkonen, 9.10.) olivat täydellisen pöyristyttäviä. Heidän mukaansa nykyurheilu on puhdasta eikä dopingista jauhaminen auta heidän ponnistuksiaan yhtään eteenpäin.

Vaikka he olisivat oikeassakin, kuvittelevatko he, että vain heidän tarpeillaan on merkitystä? Ovatko he todella sitä mieltä, että entiset rikkomukset pitää painaa villaisella, jos nyt on alettu toimia oikein?

Sitä paitsi he ovat väärässä. Nimittäin, jos urheilu tosiaan on nyt puhdasta, miksi urheiluväki antaa ”70- ja 80-lukujen mönjän” – kuten asian ilmaisi samassa ohjelmassa urheilumanagerien edustaja Harri Halme – pilata nykyurheilijoidenkin maineen? Juuri salailun jatkuminen heittää varjon nykyurheilunkin, ja juuri näiden herrojen työn päälle.

Jos he puhuvat totta, en voi ymmärtää salailua. Ja kun en ymmärrä, syntyy epäilys, että he eivät puhu totta.

Kaikkein käsittämättömintä kuitenkin on se yliolkaisuus, millä urheiluväki suhtautuu maksajan – eli yleisön – tarpeisiin.

Urheiluväki on esimerkiksi ihmetellyt, miksi Juha Mietoa vainotaan anabolisten steroidien käytöstä silloin, kun sitä ei oltu vielä kielletty. Tämmöistä juristeriaa ei voi järjellä käsittää.

Vaikka säännöt olisivat olleet mitkä, urheiluväki on aina halunnut antaa yleisölle kuvan, että mitään suorituskykyä keinotekoisesti kohottavia keinoja ei käytetä. He ovat siis valehdelleet sille, joka maksaa viulut, ja nyt he haluavat painaa sen villaisella.

Esimerkiksi ”urheiluhistorioitsija” Erkki Vettenniemi kirjoitti (HS, 7.10.), että ”urheilijoiden ajojahdin on loputtava”. Juristerian parhaiden perinteiden mukaan Vettenniemi vetoaa sääntöihin, jotka hän jopa määrittelee dopingin – ainoaksi? – ”historialliseksi kontekstiksi”.

Yleisön osa ei kiinnosta sekunnin vertaa.

Juristeriaan vetoavien ja ajojahdista syyttelevien kannattaisi kuitenkin muistaa muuan seikka: myöskään ajojahdissa, jos sellaista on, ei ole mitään laitonta.

Kirjoitus on julkaistu Tekniikka&Talous-lehdessä 9.11.2012.