Totta Venäjästä

Yleisradion entisen Moskovan-kirjeenvaihtajan Anna-Lena Laurénin kirja ”Hulluja nuo venäläiset” toi mieleeni varjonyrkkeilyn Venäjän-puun tulleista. Tuntuu, kuin suomalaiset keskustelisivat venäläisten kanssa ilman että venäläiset ovat lainkaan mukana.

Suomalaisten argumentit olivat tästä, mutta eivät ollenkaan venäläisten maailmasta – luultavasti ne olivat venäläisten mielestä täysin toisarvoisia.

Monet ovat ihastelleet, kun Laurén on tehnyt sitä mitä kirjeenvaihtajan kuuluukin tehdä: tutustunut kohdemaahan ja sen kansaan. Uutta kirjassa on, että sen on kirjoittanut toimittaja – eivät he ole tavanneet puhua tällaisia Venäjästä. Kun esimerkiksi kansalaisaktivistit ovat sanoneet saman useinkin, heidät on oitis leimattu Venäjän vihaajiksi.

Sanoneet siis minkä? Esimerkiksi sen, että Venäjän hallitus ei välitä tuon taivaallista maan hyvinvoinnista. Suomessa tällaista pidetään Venäjä-vastaisuutena – olkoonkin että venäläiseksi mielipiteeksi tällainen olisi vielä aika lievä.

Jos asiaa uskallettaisiin pitää faktana, suomalaiset eivät olisi vedonneet esimerkiksi siihen, että puutulli syöksee kymmenet tuhannet karjalaiset köyhyyteen. Ei venäläinen ministeri siihen ajattele kuin että entä sitten.

Sekään ei ole pelkkä asenne, että Venäjä ottaa vakavasti vain ne, joilla on sekä voimaa että tahtoa käyttää voimaansa. Venäjällä esimerkiksi ei ymmärretä vaatimuksia, että maan ulkopolitiikan pitäisi olla rakentavaa. Maan yleinen mielipide on, että sen pitääkin olla aggressiivista.

Toki puutullikeskustelijoissa oli yksi, joka tunsi pelin hengen. Paavo Väyrynen ehdotti liikenneongelmien ja puutullien koplaamista. Hänet naurettiin ulos, Suomessa.
Parempi olisi ollut ehdottaa kaasuputken koplaamista – tai edes jotakin, sillä se, ettei koplata mitään, osoittaa venäläisten mielestä tahdon puutetta.

Ympäristöministeri Paula Lehtomäeltä kysyttiin, aikooko Suomi ottaa Itämeren suojelukomissiossa esille väitteet venäläisten 1990-luvun ydinjätedumppauksesta Itämereen. Ei aikonut, koska se ”pilaisi tunnelman”.

Tavoite on siis ”tunnelman” ylläpito. Se ei eroa paljonkaan siitä, millä Viron valtiojohto tuhosi maansa vuosina 1939–40.

Suomi olisi voinut vaatia, että Euroopan unioniin tuotavien tuotteiden puuraaka-aine on tuotettu samoilla normeilla kuin unionissakin. Mutta tätä metsäsuurvallaksi itseään sanova Suomi ei halunnut, koska ”ei Suomi voi muiden asioihin vaikuttaa”.

Koska tullit oli suunnattu kaikkiin Venäjän-puun tuontimaihin, Suomi olisi voinut pyrkiä yhteiseen politiikkaan niistä suurimman, eli Kiinan kanssa. Tämä olisi ollut sitä vahvaa ja globaalia politiikkaa, mistä paljon puhutaan – siis puhutaan. Ei vain tainnut tulla mieleen.

On Laurénin kirjassa puutekin. Kun oikein mainitaan, että kirjan venäjänkielisten nimien kirjoitusasu on tarkistettu, olisi luullut, että se on virheetön.

Tiedoksi kustantajalle: Ukrainan pääkaupunki on suomeksi Kiova, ei Kiev, ja se Vienanmeren rantakaupunki ei ole suomeksi Kandalakša, vaan Kantalahti.

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 5.3.2010.