Ulkoministeriö keksi hiilikiristyksen

Ulkoministeriö piti viime viikolla Helsingissä suurlähettiläspäivät, jonne myös työtoverini sai kutsun. Sähköposti kutsui ”telttaan”, puvuksi vaadittiin ”tumma” ja lisäksi luvattiin, että paikalla on kolme ministeriä.

Railakkaimmat naurut herätti kutsun hiiliherätys: ”Osana toimintaamme hiilijalanjäljen vähentämiseksi lähetämme kutsun tänä vuonna vain sähköisesti.”

”Sähköisesti”. Miten ulkoministeriössä siis on ajateltu, että sähkö tehdään? Tuskin paljon mitenkään.

Ulkoministeriö siis ajattelee, että sähköpostin liite on hyvä tapa kutsua niin ympäristön kuin ministeriön arvovallankin kannalta? Työtoverini ryhtyikin heti muistelemaan edellisvuotista, kohopainettua, arvokasta, postitse lähetettyä paperikutsua, joka jo saapuessaan ylensi mielen tummaa pukua edellyttävään tilaisuuteen.

Sähköpostin liite taas – no, kaikki tietävät.

Ehkä ulkoministeriöllä on varaa tällaiseen. Ehkä sillä on varaa väittää esimerkiksi metsäsektorilaisille päin naamaa, että sähköpostin liitteenä lähetetty kutsu on jollain tapaa ympäristö- tai ilmastoystävällisempi kuin perinteinen, kaunis ja arvostettu, postin kautta lähetetty paperille kohopainettu kunnollinen kutsu.

Siitäkin huolimatta, että kutsun alareunassa luki: ”Kutsu… pyydetään esittämään saavuttaessa.”

Ajateltiinko ministeriössä kenties, että osallistujat kantavat mukanaan läppärin, jonka näytöltä kutsu on luettavissa? Tulivatko he ajatelleeksi, että joku voisi jopa tulostaa kutsun tuolle ”ilmastovihamieliselle” paperille.

Sehän taas siirtäisi hiilijalanjäljen ulkoministeriöltä sen kutsuvieraiden kontolle, jopa niin, että kyseessä olisi eräänlainen hiilikiristys: jos et tulosta, et osallistu.

Jos tämä on periaate myös ulkopolitiikassa, en yhtään ihmettele vaikeuksia, vaikka nyt venäläisten kanssa.

Tosiasiassa kunnollisia tutkimuksia siitä, kumpi on ympäristöystävällisempää, paperinen vai sähköinen julkaiseminen, ei ole. Toki tutkimuksia riittää, mutta ainutkaan niistä ei kestä kriittistä tarkastelua.

Tiedetään, että sähköistä lehteä ei tarvitse lukea kuin puoli tuntia, kun sen negatiivinen ympäristövaikutus ylittää paperilehden vaikutuksen – edellyttäen, että paperilehteä on luettu vain kerran. Jos paperilehti luetaan toisen kerran, sen ympäristövaikutus puolittuu.

Mutta onko se oleellista – ulkoministeriön mittakaavassa? Tuskinpa.

Jos ulkoministeriö todella haluaa säästää ilmastoa, se voisi vaikka vähentää lentomatkoja. Yksikin kyseiseen tilaisuuteen tullut suurlähettiläs olisi voinut, ottamalla junan lentokoneen sijaan, pienentää ministeriön hiilijalanjälkeä niin paljon, että paperisia kutsuja olisi saatu lähettää vaikka maailman tappiin saakka – riippuen toki juhlien määrästä.

Tietenkin Suomi voisi myös korvata suurlähettiläät eräänlaisilla verkko-oliolla, Avatareilla. Sellainenkin kuluttaa energiaa, mutta vain suurin piirtein saman verran kuin keskiverto elävä brasilialainen ihminen.

On siis selvä, että Avatarit suurlähettiläinä vähentäisivät ministeriön hiilijalanjälkeä runsain mitoin.

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 31.8.2010.