Lopettakaa ruikutus

Maailman ehkä ensimmäinen nykyaikaista verotusta muistuttava dekreetti julistettiin sanoilla, joista nyt kerrotaan näin: ”Tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava.”

Vaikka tuosta hetkestä on yli 2000 vuotta, päätöksen keskeinen periaate on jäänyt monille hahmottumatta. Se tiivistyy sanoihin ”kaikki maailma”.

Veronmaksu kuuluu siis kaikille. Meillä verokeskustelu kulkee kuitenkin koko ajan kuin se olisi rangaistus. Aivan erityisesti siellä, missä verotus on muita keveämpää.

Verohelpotuksilla tuetaan esimerkiksi monia kulttuurituotteita. Mutta jos joku sitten esittää vaikkapa kirjojen tai elokuvien veron nostamista muiden tasalle, kulttuuriväki parkaisee: ”Miksi meitä halutaan rangaista!”

Todellisuudessa heitä on suosittu, ja muita rangaistu – sillä tottahan veroja on kerättävä sitä enemmän muualta, mitä vähemmän niitä kerätään vaikka nyt kulttuurista.

En silti tarkoita, että kulttuuria ei saisi tukea, jos sille on perusteet. Esimerkiksi: meitä suomalaisia on niin vähän, että emme pysty markkinatalouden ehdoin pitämään kaikkea kulttuuriamme pystyssä.

Siksi kannatan kirjallisuuden, elokuvan, teatterin ja oopperan tukemista, mutta vain suomalaisen. Amerikkalaisen elokuvan katsomista ei pitäisi tukea, sanokoot Euroopan unionin typerät kilpailusäännöt mitä sanovat.

Tuki on myös hyvä antaa veronalennuksena, koska silloin taidesatraapit eivät pääse valitsemaan tuettavaa taidetta. Silloin tukea saa kaikki mikä on tarkoitettu taiteeksi – mikä on myös oiva taiteen määritelmä.

Uusin veroruikutus kuuluu sanoma- ja aikakauslehtien suunnasta. Hallitus kun haluaisi asettaa ne verolle.

Luitte aivan oikein: nyt niiden arvonlisävero on nolla. Sitä on vaikea perustella mitenkään maassa, jossa peritään arvonlisäveroa jokseenkin kaikesta muusta, kuten takuulla hyödyllisemmistä lääkkeistäkin.

Veroa peritään myös lehtien sähköisiltä kilpailijoilta, joista Yleisradiota Sanomalehtien liitto kärkkäästi moittii epäreilusta kilpailusta, koska sen rahoitus on julkinen. Rahoituksen ehtona Ylellä on kuitenkin myös velvoitteita.

Sellaisia lehdet eivät halua, koska se ”rajoittaa vapaata journalismia”. Verovapaus ei siis riitä, sen on tultava ilman ehtoja.

Sanomalehtien ruikutusrintamaan on liittynyt jopa Journalistiliitto. Silti vero olisi korotuksen jälkeenkin vain yhdeksän prosenttia, kun se normaalisti on 23.

Lehtitalot ovat hyvin tuottoisia. Verovapaus ei velvoita edes yhteiskuntavastuuseen, jota esimerkiksi Journalistiliitto voisi vaatia vaikkapa päästäkseen toimittajien orjamaisista free-sopimuksista irti.

Journalismia ei uhkaakaan arvonlisävero, vaan lehtien omistajien suosiminen. Esimerkiksi Sanoma käyttää kansan menettämiä arvonlisäveron tuottoja muun muassa ulkomaisten kustannusyhtiöiden ostamiseen.

Itsekin omistan lehtiä, nimittäin Alma Mediaa, taloudelliseen asemaani nähden aivan riittävästi. Niin että siinäkin roolissa voin sanoa: lopettakaa ruikutus ja ottakaa vastuu. Sillä tiellä veronmaksu on vasta alku.

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 16.7.2011.