Uskottavuus meni, mutta ei Hassilta

Ennen aikaan luonnonsuojelu vaati älyä ja juonikkuutta. Niillä saatiin aikaan muun muassa Urho Kekkosen kansallispuisto – Suomen toiseksi suurin ja mahdollisesti ekotehottomin suojelualue.

Muuan mukana ollut Suomen luonnonsuojeluliiton veteraani kertoi, kuinka suojelupiireissä oli keksitty hyödyntää vuonna 1980 tulossa olevaa Urho Kekkosen 80-vuotispäivää. Kohkaaminen syntymäpäivän ympärillä oli tietenkin aivan mahdotonta.

Keksittiin esittää Kekkoselle nimettyä kansallispuistoa. Nopeasti tajuttiin, että jos esitys on riittävän näkyvä, kukaan ei kehtaa asettua vastaan. Saman tien oivallettiin, että esitetyn puiston pitää olla mahdollisimman suuri, sillä jokainen pienennysehdotus voitaisiin oitis tuomita Kekkos-vastaiseksi.

Riitelyn välttämiseksi alue piti tietenkin valita niin, että se haittaisi mahdollisimman vähän tavallisen kansan eloa. Luontoarvoilla ei niinkään ollut väliä.

Siis suuri, asumaton alue Lapista ja sillä ajatuksella, että paikalliset luonnonkäyttäjät saisivat pitää oikeutensa. Voitaisiin jopa ajaa asia niin, että tämä näyttäisi suorastaan Kekkosen itsensä hankkeelle asettamalta ehdolta.

Suunnitelma onnistui täydellisesti. Puisto perustettiin lopulta virallisesti vuonna 1983.

Nyt luonnonsuojeluliiton ei tarvitse olla näin viekas. Luonnonsuojelua on helppo laajentaa, koska ihmiset ovat niin käsittämättömän hyväuskoisia ja tietämättömiä.

Siitä huonompi esimerkki on se, miten Metso-ohjelman määrärahojen pienennykset on saatu julkisuudessa näyttämään luonnonsuojelun suoranaiselta lopettamiselta. Tosiasiassahan se tarkoittaa vain, että suojelu laajenee edelleen, mutta suunniteltua hitaammin.

Paras esimerkki pitkään aikaan oli kuitenkin Satu Hassin äskettäin nostattama somekiista Metsähallituksen hakkuista Inarin Maikkumapään-Sorsapään alueella. Siellä on kuulemma suojelukohde ja Hassi oli saanut joltakin silminnäkijältä tiedon, että se oli nyt hakattu.

Näin ei kuitenkaan ollut, oli hakattu vierestä. Skandaaliksi alettiin sitten sanoa sitä, että Hassi ei mitenkään pahoitellut erehdystään, vaikka myönsikin sen. Sanoipahan vain, että kyseessä oli keskustelun herättely ja että sehän on hyvä, jos ei hakattu.

Vähemmälle huomiolle jäi, että kyseessä ei ollut mikään suojelukohde, vaan luonnonsuojeluliiton esitys suojelukohteeksi. Kohde kuuluu liiton 100 luontohelmeä -kampanjaan, jonka kohteet on valittu yksinomaan liiton paikallisyhdistysten, piiriyhdistysten ja hallituksen voimin.

Hämmästyttävällä tavalla kukaan ei kyseenalaistanut Hassin sitä vaatimusta, että luonnonsuojeluliiton suojeluun esittämää aluetta ei saisi hakata. Ei edes Lapin Kansa, joka pääkirjoituksessaan 13. toukokuuta epäili Hassin uskottavuutta, mutta vain siksi, että hän ei myöntänyt erehdystään.

Tähän on siis tultu: luonnonsuojelujärjestöjen esitykset laillistetaan saman tien jopa merkittävissä sanomalehdissä.

Olen joskus ilmoittanut kadehtivani järjestöjen viestintäsaavutuksia. Nyt en kadehdi: olisi mitä hirvein tilanne, jos metsäsektorilla olisi tällainen asema yhteiskunnassa.

Luoja meitä siltä varjelkoon, minkä hyvänsä etutahon suhteen.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 27.5.2017.