Julkisuuden mukaan metsäalan uudistumisen suurin este ovat asenteet. Sen mukaan etenkin metsäammattilaiset vastustaisivat suurin piirtein kaikkea muutosta lähtien siitä, kun Tapio teki 1990-luvulla kuuluisat ohjeensa.
Näkemykselle on perustaakin. Silti hämmästyttää, kuinka syvään se on juurtunut, ja juurtuu yhä.
Nykytodellisuutta se ei vastaa. Metsäalan käsitykset ja teot mitä moninaisimpien ekosysteemipalveluiden turvaamisen suhteen ovat muutoksen kärjessä tässä maassa.
Harva ammattiryhmä voi sanoa uhraavansa luonnon monimuotoisuuden hyväksi täysin vapaaehtoisesti 20–30 miljoonaa euroa joka vuosi, mutta metsänomistajat voivat. Harvalla on niin paljon osaamista ekosysteemipalveluiden suhteen kuin suurilla metsäyhtiöillä ja Metsähallituksella.
Julkisuus ei havaitse asennemuutosta, jos sen tekijät ovat sitoutuneet juoksuhaudoissa lymyäviin haamuihin. Tämä näkyi esimerkiksi Pekka Juntin Yleisradiolla 19.10. julkaisemassa kolumnissa, jossa ylistettiin jatkuvan kasvatuksen hakkuuta Väystäjäntiellä Ylitorniolla.
Juntin perustelut olivat pelkästään ideologisia. Mitään luonnon monimuotoisuuteen, kannattavuuteen, maisemaan tai virkistysarvoon liittyvää ei mainittu.
Metsäala ei suhtaudu näin. Sen tapa ottaa asiat vakavasti on, että niitä aletaan tutkia.
Jatkuvan kasvatuksen vaikutuksesta vaikkapa metsän puuntuotokseen, luonnon monimuotoisuuteen, raakapuun laatuun tai metsätalouden tulokseen on runsaasti tutkimuksia. Juoksuhautaan näistä kelpaa vain sopivin osa.
Ilmeisin havainto on, että yleistä vastausta eri kasvatustapojen paremmuuteen ei miltään osin ole mahdollista antaa. Kaikki riippuu yksittäisen metsikön ominaisuuksista ja puustosta sekä metsänomistajan tarpeista. Tämä on myös asiaa tutkivien tutkijoiden käsitys.
Kun tutkimus ei kelpaa, aseeksi käy pakko. Julkituotujen lausuntojen mukaan avohakkuiden kieltäminen valtionmailla on vain välitavoite. Tämä on se ”Loistava Tulevaisuus”, minkä Juntti havaitsi Väystäjäntiellä.
Tutkimus on hidasta eikä kaikilla ole aikaa odottaa. Jatkuva kasvatus on arvioitu kosteilla maaperillä niin hyväksi menetelmäksi, että jotkut metsäyhtiöt ovat jo nyt ilmoittaneet suosivansa sitä. Koska se jättää hakkuussa puita kasvamaan, niiden haihdutus laskee pohjaveden pintaa, mikä estää hiilipäästöjä.
Tutkimusta arvion tueksi ei ole, mutta sitä onneksi alettiin etsiä jo vuonna 2016. Silloin Luonnonvarakeskus perusti ensimmäisen turvemaiden jatkuvaa kasvatusta tutkivan koealan UPM:n maille Janakkalan Paroninkorpeen.
Aikanaan tiedämme tästäkin enemmän.
Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 28.10.2020.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti