Kuolemavero ei olisi ekologinen

Meillä metsäalalla on joskus naureskeltu puunhalaajille, joiden mielestä puuhun sattuu, kun se kaadetaan. Ei olisi pitänyt. Olisi pitänyt ottaa vakavasti.

Miksi? Siksi, että ihmisen on pakko käyttää luonnonvaroja. Jos emme halua kuolla, niitä on käytettävä. Ja nimenomaan on käytettävä uusiutuvia luonnonvaroja, sillä muut luonnonvarat loppuvat.

Uusiutuvien luonnonvarojen kestävä käyttö ei siis ole meille mikään mukava mahdollisuus. Se on ainoastaan välttämätöntä.

Siinä on kuitenkin muuan ikävä piirre: lukuun ottamatta suoraa aurinkoenergiaa ja vesivoimaa se vaatii suurin piirtein aina hengiltä ottamista. Siis tappamista.

Tappaminen on ikävää ja saa aikaan vastustusta. Sille ei voi naureskella, vaan se voidaan vain ottaa tosissaan.

Milloin pitää tappaa sikoja, nautoja tai lintuja, milloin turkiseläimiä, milloin vehnää, ruista, porkkanaa tai puita. Tätä tappamista on sitten helppo käyttää aseena, kun halutan estää uusiutuvien luonnonvarojen käyttöä.

Se, että tällaista vastustetaan, ei ole yllättävää. Mutta se on, että jopa korkeasti koulutetut ja asiaan perehtyneet eivät ymmärrä, miksi tämä tappaminen on välttämätöntä.

Tutkijatohtori Markus Vinnari ja erikoistutkija Petri Tapio esittivät äskettäin Ecological Economics -julkaisussa lihaveroa, jopa kuolemaveroa. Kumpikin tutkija esiintyi ekologian nimissä, mutta vain Tapiosta voi sanoa, että hänellä on asiantuntijuutta ekologiassa, maataloudessa tai luonnonvarojen käytössä.

Vinnarin ala taas vaikuttaa lähinnä taloussosiologialta. Molemmat katsovat kuitenkin asiantuntemuksensa riittävän esimerkiksi vero-ohjeisiin.

Tapio tyytyisi ympäristöjärjestö Luonto-Liiton esittämään lihaveroon, koska ”lihan ilmastovaikutus on suuri”. Hän ei taida ymmärtää, että lihansyönnin ainoa vaihtoehto on joko kuolema tai kasvissyönti, ja että kasvissyönnin negatiiviset biodiversiteettivaikutukset ovat erittäin suuret.

Jokainen maanviljelijä tietää sen, mitä Luonto-Liitto ja Tapio eivät ymmärrä, että kasvinviljely perustuu aina monokulttuuriin ja tuhoaa siksi biodiversiteettiä, suorastaan määritelmän mukaan. Luonnonmukaisin menetelmä tämän tuhon korjaamiseksi on eläintuotanto.

Se taas ei kannata, ellei joku maksa siitä. Toistaiseksi muita maksajia ei ole ilmaantunut kuin lihaa syövä ihminen.

Vinnari menee pidemmälle. Hän säätäisi veron tappamiselle sinänsä.

En tiedä, mikä on Vinnarin asenne elämään ja luontoon. Ei kuitenkaan vaikuta siltä, että hän ajattelisi luonnolla olevan vain välinearvoa ihmisille. Jos olisi, hän hyväksyisi tappamisenkin, koska ei kai luontoa muuten voisi hyväkseen käyttää.

Jos taas luonnolla on itseisarvo, sen täytyy tietenkin olla samanlainen kaikella luonnolla. Jos Vinnari siis haluaa lopettaa sikojen tappamisen, hänen on – ollakseen looginen – haluttava kaiken muunkin tappamisen lopetusta.

Vinnarin ja Tapion tieteellinen yhteiskuntatiede johtaa siis sekä luonnon että ihmisen tuhoon. Sellaista on nähty ennenkin, mutta nyt niin tuskin käy.

Niin ilmiselvää on näiden ajatusten järjettömyys.

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 21.5.2012.