Biodiesel ei tullut tyhjästä

On muodostunut suorastaan kansanhuviksi väittää, että ”metsäteollisuus nukkui onnensa ohi”, kun se ”unohti” tuotekehityksen ja keskittyi vain parantamaan tuotannon tehokkuutta. Tässä tuskin on kyse muusta kuin siitä kaikkein imelimmästä viisauden lajista, tuosta kaikille tutusta jälkiviisaudesta.

Esimerkiksi biopolttoaineiden tekemistä on tässä maassa alettu pitää järkevänä vasta siinä vaiheessa, kun ilmastonmuutos kävi kaikille selväksi, siis viime vuosikymmenen puolivälin lämpimien talvien myötä. Juuri tuolloin metsäteollisuus alkoi tutkia puupohjaisia liikennepolttonesteitä.

Tämä oli myöhään, mutta jos se olisi aloitettu aikaisemmin, teollisuutta olisi kyllä pidetty aivan tärähtäneenä. Silti kehitys on ollut huimaa, olkoonkin että tutkimukseen kuuluvia riskejä on langennut ja työtä on tehty paljon myös turhaan.

Tuotteet uudistuvat, neuvot eivät
Meille on kerrottu, että uuden teknologian kehittäminen tuotantokuntoon vie ainakin 20‒30 vuotta. Se ei kuitenkaan ole vuonna 2025, vaan tänä vuonna, kun autonkuljettaja voi Suomessa ensimmäisenä maailmassa tankata huoltoasemalla puudieseliä.

Jälkiviisautta se ei vähennä. Metsäteollisuuden tuotteet uusiutuvatkin paljon nopeammin kuin tutkijoiden teollisuudelle jakamat neuvot.

Esimerkiksi tutkijat Markku Wilenius ja Lauri Hetemäki neuvoivat huhtikuun alun Karjalaisessa, että metsäteollisuuden olisi pitänyt harjoittaa ennakointia, hakea tietoa oman alan ulkopuolelta, analysoida heikkoja signaaleja ja kyseenalaistaa vallitsevia totuuksia jatkuvasti. Samoin meitä neuvottiin jo 1990-luvulla.

Neuvoja on myös noudatettu. Tuskin missään muualla on tehty tulevaisuustyötä niin paljon kuin metsäalalla. Apua tästä työstä ei ole juurikaan ollut.

Syy on selvä: niin hyviä kuin nämä neuvot ovatkin, ne eivät vielä riitä mihinkään. Vaikein vaihe alkaa vasta niiden jälkeen. Sen suhteen ei neuvoja juuri jaella.

Strategia ei ole toritavaraa
Kun niitä heikkoja signaaleita on keksitty, pitäisi päättää, mitkä niistä saattavat jatkossa muuttua vahvoiksi. Se on tehtävä epävarmuudessa, mitään varmaa keinoa ei ole.

Vasta sitten seuraa se vaikein: miten tämä keksintö muutetaan kannattavaksi liiketoiminnaksi. Tämä on hankalaa, koska heikot signaalit ovat myös epämääräisiä.

Heikko signaali ei ole tyyppiä ”ala valmistaa biopolttoaineita”, vaan tyyppiä ”energiamarkkinat muuttuvat epävarmoiksi ja paikallisesti saattaa syntyä uuden kysynnän markkina-alueita, joilla on mahdollisuus laajeta” ja ”huolimatta ilmastonmuutoksen epävarmuudesta poliittinen päätöksenteko kääntyy sen torjuntaan”.

Jos keksii yhdistää nämä kaksi signaalia, on jo aika lähellä biojalostamopäätöstä. Samalla pitäisi olla rohkeutta hylätä lukuisat muut, aivan yhtä pätevän tuntuiset ja epämääräiset signaalit.

Jos tämä päätös sitten tulee myöhään tai sitä ei tule ollenkaan, on melko rohkeaa päätellä, että se johtuu ennakoinnin puutteesta. Näin varsinkin siksi, että ennakointi on aina strategista toimintaa, eikä siitä ole tapana huudella turuilla ja toreilla.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 14.4.2014.