Kolmen miljoonan euron mies

Liikennevirasto on viimein päättänyt sähköistää Kemijärven keskustan ja Stora Enson entisen sellutehtaan paikalle tulevan puuterminaalin välisen radan. Harvoin voi sanoa, että yksi asia on niin paljon yhden miehen ansiota.

Perinteisen laskentatavan mukaan tämä muutaman kilometrin mittainen sähköistys olisi tullut erittäin kalliiksi. Syy on siinä, että Kemijoen ylittävien terässiltojen kattorakenteita olisi pitänyt nostaa, jotta sähköjunan vaatimat ajolangat saataisiin niiden alle. Koko sähköistyksen hinta olisi ollut jopa yhdeksän miljoonaa euroa.

Mutta sitten Heikki Nivala sai ajatuksen. Todellakin, tämä metsäkeskuksen metsäneuvoja on sama mies, joka takavuosina osaltaan veti Kemijärven sellutehdasta puolustanutta massaliikettä.

Nivala tiedusteli tuntemiltaan veturinkuljettajilta, että voiko sähköveturia ajaa vapaalla ja kuinka paljon tilaa veturi vaatii, jos sähkövirtaa ajolangasta ottava laite lasketaan alas. Kuljettajat vastasivat, että toki vapaalla voi ajaa ja usein ajetaankin.

Sitten mitattiin ja kokeiltiin. Todettiin, että jos puutavarajuna ajaa Kemijoen sillalle kolmeakymppiä, se menee hyvin yli omalla painollaan. Homma toimi myös tilan puolesta.

Niinpä Nivala esitti Liikenneviraston ylijohtaja Kari Ruohoselle, että mitäpä jos rataa ei sähköistettäisikään siltojen kohdalta, vaan junat ajaisivat niiden yli vapaalla. Puuterminaaliradan sähköistyksen hinta putoaisi 30 prosenttia ja hankkeesta tulisi kerralla toteuttamiskelpoinen.

Tosi on, sanoo Liikennevirasto
Liikenneviraston Ruohonen myöntää tarinan oikeaksi. Tosin hän sanoo, että kun asiaa tutkittiin lisää, havaittiin, että ajolangat sopivat sittenkin siltojen kattorakenteiden alle. Sen Ruohonen myöntää, että Nivalan keksintö oli kuitenkin ratkaiseva sysäys, mitä ilman tätäkään ei olisi keksitty.

Ruohosen mukaan se ei sinänsä ole uutta, että sähköjunat voivat ajaa vapaalla. Aiemmin niin on tehty lähinnä tasoristeysten kohdalla.

Sähköistyksen yhteydessä tehtävät radan ylittävien siltojen nostot ovat olleet kaikkein kalleimpia operaatioita. Ruohonen pitää mahdollisena, että Nivalan keksintö säästää jatkossa rahaa paljon, samoin kuin sitä, että moni silta on aiemmin nostettu ikään kuin turhaan.

Esimerkiksi Kemijärven-radan rataosuuteen kuuluvan terässillan kattorakenteet Rovaniemellä korotettiin sähköistyksen yhteydessä. Turhaanko?

Entäpä innovaatiopalkinto?
Ruohosen mukaan Nivalalle ei ainakaan Liikenneviraston taholta ole tulossa innovaatiopalkintoa. ”Me ajattelemme niin, että palkinnon on saanut koko seutukunta, kun rataosuuden sähköistäminen tuli mahdolliseksi”, hän sanoo.

Sähköistys on yhteishanke myös rahoitusmielessä: jopa maakuntaliitto on osallistunut siihen. Ei kuitenkaan sillä kolmella miljoonalla eurolla, millä Heikki Nivala.

Pitäisiköhän edes sen seutukunnan lahjoittaa miehelle, jos nyt ei muuta niin vaikka pullo hyvää konjakkia? Nivala ei tästä innostu, muistuttaapahan vaan, että ilman Kari Ruohosen ennakkoluulottomuutta homma ei olisi edennyt minnekään.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 24.3.2014.