Viestintä ja lobbaus ovat eri asioita

Osallistuin jokin aika sitten viestinnän ammattilaisten järjestö Procomin verkkokyselyyn vaikuttajaviestinnästä. Kyselyssä minua hämmästytti kovin, mistä annoin palautettakin, että se samaisti täysin vaikuttajaviestinnän ja lobbauksen.

Kuvittelin, että se oli erehdys. Mutta ei se ollut, minkä saattoi havaita Procomin lehden Profiilin pääkirjoituksesta (numero 2/2014), missä järjestön toimitusjohtaja Elina Melgin kirjoitti lobbauksesta ja vaikuttajaviestinnästä täysin toistensa synonyymeinä moneen otteeseen.

Mielestäni viestinnän ja lobbauksen samaistaminen on alkeellinen virhe. Lobbaus käsittääkseni tarkoittaa pyrkimystä muuttaa toisen ihmisen mielipiteitä, kun taas viestinnän tavoitteet voivat olla melkeinpä mitä vain taivaan ja maan väliltä.

Kirjoitan tätä ensinnä sillä asiantuntemuksella, mikä minulle on kertynyt yli 15 vuoden pääsääntöisestä työstä viestinnän suunnittelijana ja toiseksi sillä, mitä olen saanut nykyisessä työpaikassani, Suomen Metsäyhdistyksessä. Siellä vedetään – joskaan minä en ole siitä ensisijaisessa vastuussa – yhtä Suomen menestyneimmistä ja pitkäikäisimmistä vaikuttajaviestinnän brändeistä, Päättäjien Metsäakatemiaa.

Todellakin, Päättäjien Metsäakatemia polkaistiin perusteellisen valmistelun jälkeen käyntiin jo vuonna 1996. Sen kursseille on osallistunut nyt jo yli tuhat päättäjää kaikkialta suomalaisesta yhteiskunnasta: poliitikoista, virkamiehistä, liike-elämän ja journalismin edustajista, kansalaisjärjestöistä, kulttuurivaikuttajista.

Vaikka joskus kuviteltiin, että päättäjät saattaisivat tällä vauhdilla Suomesta loppua, toisin on käynyt. Kursseille on jatkuvasti halukkaita yli kapasiteetin, mikä johtuu monesta syystä.

Ei ole kuitenkaan liioittelua sanoa, että ne syyt voidaan koota yhteen näin: onnistumisen takaa se, että kyse ei ole lobbauksesta, vaan pitkäjänteisestä, maltillisesta ja totuudenmukaisesta viestinnästä.

Päättäjien Metsäakatemian ensisijaisena tavoitteena ei olekaan saada ihmiset ajattelemaan toisin. Itse olen sanonut ja olen myös sitä mieltä, että minulle on aivan sama, mitä ihmiset metsäasioista ajattelevat, kunhan heidän ajattelunsa perustuu oikeisiin tietoihin, joiden levittäminen onkin Metsäyhdistyksen tehtävä.

Olen sitä mieltä, että metsäalan tarina on niin vahva, että tosiasiat todellakin riittävät. Ne kyllä vievät mukanaan, mutta ne eivät itse puhu puolestaan, jonkun on ne kerrottava.

Päättäjien Metsäakatemia toteuttaa tätä kaikessa oleellisessa. Sen noin 30 hengen kurssien osanottajajoukkoon pyritään saamaan kolmasosa metsäalan ja kaksi kolmasosaa muun yhteiskunnan vaikuttajia.

Tavoite on verkostoituminen sekä tietämyksen ja yhteisen ymmärryksen lisääminen. Siihen pyritään myös kurssiohjelmalla: yhden päivän seminaarijaksolla ja parin viikon päästä seuraavalla kolmen päivän maastojaksolla, joka suuntautuu jonnekin Suomeen parhaisiin luonto-, metsä- ja teollisuuskohteisiin. Samalla osallistujan tutustuvat alalla työskenteleviin ihmisiin.

Kurssit järjestetään yhteistyössä muun metsäalan ja lukuisien muiden sidosryhmien kanssa, mutta suurimmasta osasta sisältöä vastaavat kurssilaiset itse. Heiltä todellakin pyydetään alustuksia – myös ja ennen kaikkea metsäalan ulkopuolisilta – joiden maksimipituus on 15 minuuttia.

Lyhyillä ja tiiviillä alustuksilla pyritään keskusteluun ja mielipiteenvaihtoon, ja se on myös onnistunut. Lisäksi ohjelmaan kuuluu paljon ryhmätöitä, joista kurssilaiset itse kantavat suuren vastuun.

Tavoitteena on aidosti kaksisuuntainen viestintä: toisaalta halutaan kuulla metsäalan ulkopuolisilta, miten yhteiskuntaa voitaisiin kehittää metsien käytön avulla, toisaalta kerrotaan, miten se on ajateltu tehtävän metsäalalla.

Tämä ei ole jäänyt huomaamatta osanottajilta, mutta Päättäjien Metsäakatemian konseptia plagioivat unohtavat juuri tämän oleellisen seikan lähes säännönmukaisesti – tai sitten heillä yksinkertaisesti ei ole varaa antaa ihmisten ajatella itse.

Päättäjien Metsäakatemian tavoitteena on, että tässä yhteiskunnassa ei tehtäisi tärkeitä päätöksiä niin, ettei niiden vaikutuksia metsäalalle ymmärrettäisi. Voivat päätökset olla metsäalan kannalta huonojakin, mutta jos se on tiedostettua, se on vain hyväksyttävä.

Tätä ei olisi saavutettu lobbaamalla. Onnistumisen edellytyksenä on ehdottomasti ollut ajatuksen vapaus ja sen ruokkiminen.