Straniuksen silmänkääntötemput

Euroopan unioni haluaisi taata, että ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi käytettävien uusiutuvien energioiden käyttö ei haittaa luonnon monimuotoisuutta. Ympäristöjärjestöjen mukaan Suomi vastustaa tätä.

Väite on kummallinen. Ei edes ole mitään ehdotusta, mitä vastustaa: Suomi, niin kuin muutkin jäsenmaat, vasta valmistelee kantaansa.

Vahvoilla on linjaus, jonka mukaan nykyiset takeet metsätalouden kestävyydestä tulisi arvioida jäsenmaittain. Jos ne katsotaan riittäviksi, maa luokiteltaisiin riskittömäksi. Muussa tapauksessa pitäisi arvioida yksittäisiä puutavaraeriä.

Suomen luonnonsuojeluliiton Leo Stranius väittää blogissaan, että hallituksen tavoitteena olisi varmistaa ”bioenergian hyväksyttävyys uusiutuvana energiamuotona sekä sen laskennallinen nollapäästöisyys”.

Sitaatti on väärennös: Stranius jättää kertomatta, että tätä tavoitellaan vain ”kestävän” bioenergian osalta.

Niinpä Stranius pääsee viisastelemaan, että ”tiede ei tue näkemystä, että kaikella bioenergialla olisi sama ilmastovaikutus”. Tämä onkin juuri se syy, miksi tätä halutaan vain kestävälle bioenergialle.

Stranius vaatii unionilta kriteereitä, jotka estävät luonnon monimuotoisuuden heikentymisen – ikään kuin metsätalouden ekologisuutta ei säädeltäisi nyt lainkaan. Ongelma ei olekaan metsätalouden, vaan vain luonnonsuojeluliiton, joka ei halua ottaa osaa tähän työhön.

Jos se haluaisi, se liittyisi mukaan PEFC-sertifiointiin, mikä kattavuutensa takia käytännössä määrittelee sen, miten Suomen metsiä hoidetaan. Kutsuista huolimatta liitto haluaa vain huudella sivusta.

Liitto vaatii kokonaan uutta kriteeristöä. Tällöin metsänomistajan pitäisi valita, minkä kriteeristön mukaan metsää kasvattaa.

On selvää, että hän valitsisi tuottavan metsätalouden kriteeristön, eikä täysin valtion tuen varassa olevan bioenergian tuotannon kriteeristöä. Seurauksena energiapuuta kyllä saataisiin, mutta unioni ei sitä hyväksyisi.

Näin sitä ei voitaisi ottaa huomioon esimerkiksi silloin, kun katsotaan, miten Suomi täyttää unionin uusiutuvan energian vaatimukset. Ehkä tämä on tarkoituskin.

Metsäenergian ”nollapäästöisyyttä” järjestöt epäilevät perusteella, joka on puhdas silmänkääntötemppu: ne tarkastelevat luontoa yhden puun tasolla ja laskevat, että kun tämä puu kaadetaan, sen tilalle kasvavalta puulta kestää 70 vuotta sitoa menetetty hiilivarasto takaisin.

Tarkastelutapa on ennenkuulumattoman näköalaton. Näin piilotetaan se tosiasia, että metsien hiilivarasto kasvaa tässä ja nyt, kaiken aikaa, ja voisi kasvaa enemmänkin, jos haluaisimme metsiämme siihen käyttää.

Lopuksi Stranius toistaa, että Suomen metsätalous ei olisi kestävää kuin taloudellisesta näkökulmasta. Tätä mieltä voi olla, mutta tämä on vain mielipide.

Taloudellinen kestävyys on helppo osoittaa numeroin. Ekologiselle kestävyydelle sen sijaan ei ole hyväksyttyä mittaria.

Tätä osoittaa sekin, että ympäristöjärjestöt vaihtavat omia, uhanalaisuuteen liittyviä mittareitaan sen mukaan, mistä kulloinkin saadaan sopivin – eli huonoin – tulos.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 18.4.2016.