Kun ei fosforikaivos kelpaa

Kiitos ja anteeksi. Sain pyynnön.

Maa- ja metsätalousministeriö halusi ideoita ravinteiden kierrätyksestä käytäntöön. Vai haluttiinko enemmän – olisiko pitänyt alkaa yrittäjäksi?

Minusta ei siihen ole. Ajattelin vain tarjota innovaation.

Innovaatiohan ei ole keksintö. Se on idea, joka tuottaa uutta toimintaa vanhan pohjalle, uudenlaisella ajattelulla. Minulla olisi sitä tässä.

Innovaationi lähti liikkeelle mökkirannasta. Siellä oli levää.

Levää on, koska järvessä on ravinteita. Jos ne saa pois, leväkin lähtee.

Miten? En keksi muuta keinoa kuin kalastus. Eivät ole keksineet minua viisaammatkaan.

Mutta jos kalastaa, mitä tehdä kalalle? Jotenkin se pitäisi saada myytyä, että homma kannattaisi myös rahallisesti.

Kuulemani mukaan suuri osa suomalaisesta kalasta menee rehuksi. Hyvä niin.

Minne siis? Turkistarhalle.

Turkistarha on avain. Jos se kannattaa, saamme siivottua järvet. Vai kuinka?

Mutta kannattaako turkistarha? Mitä se myy ja millä katteella?

Turkista, ja näyttää kannattavan. Mutta olisiko mahdollisuus parempaan?

Mitä muuta se voisi myydä? Eikö ketusta voisi tehdä vaikka filettä? Eikö kiinalainen muka söisi sitä – syöhän korealainenkin koiraa.

Entäpä loppu? Mitä turkiseläimestä tuleekaan, eikös siinä ole sitä fosforia?

Ja eikös vaan olekin niin, että fosforista on odotettavissa aivan suunnaton pula tässä maailmassa? Eikös vaan olekin niin, että turkistarhaus on ainoa keino kustantaa vesistöihin hajakuormittuneen fosforin kokoaminen yhteen paikkaan?

Toistan: kalastus on ainoa keino kerätä villien vesistöjen ravinnekuormitus maalle yhteen paikkaan, ja turkistarhaus on markkinaehtoinen keino kustantaa se, vieläpä ulkomaalaisten rahoillla.

Turkistarha on fosforikaivos, joka kannattaa jo nyt, ennen kuin fosforin tuotantoa on edes aloitettu. Globaalien trendien perusteella siitä saisi uuden tulonlähteen Suomen maaseudulle.

Mielestäni tämä on hyvä idea, mutta luulen, että ei tämä voi onnistua. Syitä varmasti löytyy. Ainakaan minulla ei ole osaamista eikä rahaa.

Vesien puhdistaminen vaatii toimivan verkoston. Sen laajentaminen kannattavalla tavalla kaikille Suomen rehevöityneille vesistöille saattaisi tarvita valtion kannustusta ja tukea, toivottavasti kuitenkin vain rakentamisvaiheessa. Juuri tällaisia verkostoja uusiutuvien luonnonvarojen kannattava ja laaja käyttö vaatii aina, niin kuin Juha Kuisma todistaa mainiossa Suomen ekohistoriassaan kirjassaan Tuli leivän antaa.

En kuitenkaan usko, että valtionhallinnon biotalousohjelmat venyisivät tällaiseen. Syy on yksinkertainen: koska turkistarhaus.

On näitä ennakkoluuloja muuallakin. Esimerkiksi metsäalalla on paljon niitä, jotka eivät halua pitää turkistarhausta biotaloutena, eikä heillä ole muuta perustelua asialle kuin sama: koska turkistarhaus.

Niin että kiitos, ja anteeksi. Luulen, että turkistarhauksen on edelleenkin ihan omin voimin kerättävä maailmanmarkkinoilta rahat Suomen vesien puhdistamiseen.

Hyvä puoli tässä on, että siihenhän se on tottunut.

Kirjoitus on julkaistu Maaseduun Tulevaisuus -lehdessä 16.5.2016.