Olen käynyt seminaareissa. Niissä
on käsitelty metsäalan tulevaisuutta.
Kuten tavallista, metsätalous ja metsäpolitiikka ovat niissä olleet lähes hermeettisesti eristetty saareke muusta maailmasta. Markkinat on mainittu, jos on pakko, metsäteollisuutta ei.
Metsäpolitiikan vaikuttavuus 2030
-tutkimushanke esitteli näkymän, jota varten oli haastateltu valtakunnallisen metsäneuvoston ja
sen työvaliokuntien 2010-luvun jäsenet, Metsäyhdistyksen hallitus ja
alueellisten metsäohjelmien vastuuhenkilöitä.
Lopputiivistelmä oli jokseenkin
sama kuin viime 30 vuoden aikana nähdyissä esitelmissä. Siitä tuskin voi
syyttää tutkijoita, ellei sitten toimittu samoin kuin taannoinen Metsäalan
Tulevaisuusfoorumi.
Sehän tiivisti kaikista tulevaisuusarvioista
keskiarvoja, mikä varmisti, että jos joku sattuikin ilmaisemaan niin sanotun
heikon signaalin, se varmasti katosi keskiarvomassaan.
Heikko signaali kun on jo määritelmänkin
mukaan epäuskottava, siis epämukava.
Metsätalouden kohtalo riippuu markkinoista,
joiden vaikutus tulee metsäteollisuuden kautta. Useimmiten se on kohdattu housut
kintuissa.
Kun Venäjä rajoitti puunvientiä, Suomen tilastoista
löydettiin heti korvaavaa puuta. Markkinoilta sitä ei löytynyt. Metsäyhtiöiden koivua käyttäviä linjoja oli
pakko korvata havulla.
Ilmastonmuutoksen piti olla
metsäalalle hyvä juttu, koska kasvaessaan puu sitoo hiiltä. Kun huomautti, että puun käyttö
johtaa päinvastaiseen, se vaiettiin. Vasta markkinat tulevat pakottamaan siirtymän pitkäikäisempiin
puutuotteisiin.
Kun metsäkeskuksen digitieto ilmoittaa
metsänomistajalle harvennustarpeesta ja konekuski sitten tulee metsänomistajan metsikölle, vain huomatakseen,
ettei puuta olekaan luvattua määrää, ne ovat markkinat, jotka pakottavat hänet siitä huolimatta hakkaamaan.
Ja hakkaamaan tarpeeksi (lue: liikaa), ettei
urakka kuse.
Kävin tutustumassa Stora Enson
hankkeeseen tehdä sellutehtaan sivutuote ligniinistä akkumateriaalia. Selvisi, että sen tuotanto
saattaa ohittaa arvossa jopa sellun.
Sellusta tulisikin sivutuote.
Samoin tekstiilikuitu voi syrjäyttää arvossa jopa sahatavaran.
Jos teollisuuden päätuote vaihtuu,
mitä metsässä kannattaa kasvattaa ja milloin kaataa? Signaali ei ole edes
heikko, mutta metsäalan tulevaisuustyö ei sitä havaitse.
Kun metsätalous esitetään
saarekkeena, eniten siitä hyötyvät he, jotka haluavat poistaa metsiä
talouskäytöstä, mitä hyvänsä metsiä, keinolla millä hyvänsä. Ilmastopaneeli esitti sen jopa edullisimpana tapana varastoida
hiiltä.
Laskelma perustui siihen, että metsätalous
on erillään muusta yhteiskunnasta – arvonlisä-, työpaikka- ja veromenetyksiä metsäteollisuuden kautta koko yhteiskunnassa ei laskettu. Ei, vaikka ne ovat moninkertaiset metsätalouteen
verrattuna.
Kirjoituksen lyhyempi versio on julkaistu Maaseudun
Tulevaisuus -lehdessä 14.2.2023.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti